Hyppää sisältöön

Tulevaisuuden osaaminen ja ennakointikyvykkyys

Tulevaisuuden osaaminen ja ennakointikyvykkyyden kehittäminen perustuu tiedon ja verkostojen yhteen saattamiseen.

Maakunnan kehittäminen on etunojaista varautumista tulevaan. Uusia mahdollisuuksia hyödynnetään nopeasti. Liiton tehtävänä on osallistua tulevaisuustiedon tuottamiseen ja yhteisiin tietoprosesseihin. Kehitämme verkostojen ja ekosysteemien tiedolla johtamista. Pirkanmaan innovaatiotilannekuva perustuu eri sidosryhmien kanssa yhdessä jalostettuun tietoon. Myös maakunnan ulevaisuusfoorumi rakentaa yhteistä pirkanmaalaista tulevaisuudenkuvaa. 

Kestävästi kilpailukykyinen elinkeinoelämä edellyttää uudenlaista osaamista. Sitä tarvitaan muun muassa digitalisaation sekä energia- ja kiertotaloushaasteiden ratkaisemiseksi. Pirkanmaalla on vahvat, monipuoliset oppilaitokset. Jatkuvan oppimisen edistäminen on keskeinen maakunnan liiton tehtävä. 

Maakuntaan on perustettu Pirkanmaan koulutusryhmä. Se kokoaa yhteen koulutuksen järjestäjät, työllisyyden parissa työskentelevät julkiset tahot ja kunnat, elinkeinoelämän ja yrittäjien edustajat sekä suurimpien ammattiliittojen edustajia. Ryhmää on täydennetty siten, että mukana ovat nuorten edustajat ja työllisyyden kuntakokeilun osalta työ- ja elinkeinoministeriön sekä opetus- ja kulttuuriministeriön edustajat. Ryhmän tehtävänä on käsitellä ja edistää laajassa yhteistyössä jatkuvan oppimisen teemaa. Ryhmä vahvistaa oppilaitosten keskinäistä yhteistyötä sekä kumppanuuksia elinkeinoelämän kanssa. 

Pirkanmaan koulutusryhmässä on edustettuina: Tampereen yliopisto, TAMK, Tredu, SASKY, VAAO, TAKK, Ahlman, Murikka-opisto, Pirkanmaan TE-toimisto, Pirkanmaan ELY-keskus, Tampereen kaupunki, Tampereen seutu, Valkeakoski, Sastamala, Pirkanmaan yrittäjät, Pirkanmaan kauppakamari, Teknologiateollisuus, Teollisuusliitto, SAK, STTK, Akava ja Pirkanmaan liitto.

Esimerkkejä tekemästämme työstä: 

  • Rakennamme jatkuvan oppimisen mahdollistavaa, tulevaisuuden osaamistarpeita tunnistavaa ennakointityötä yhdessä korkeakouluyhteisön kanssa. 
  • Keräämme ja seuraamme tietoja kasvuhakuisen yrityskentän toiminnasta ja kehittymisestä.   
  • Tuemme alueen elinvoimaa väestö- ja työpaikkasuunnitteilla, joissa kartoitetaan tulevaisuuden mahdollisuuksia ja osoitetaan strategisia kehityskohteita. 
  • Olemme mukana rahoittamassa hankkeita, joissa kehitetään kansainvälisen työvoiman palveluita. 

Lue lisätietoa seuraavista linkeistä:

Innovaatiotoiminnan tilannekuva kerää yhteen viimeisimmät tiedot ja niistä johdetut tulkinnat Pirkanmaan tutkimus-, tuotekehitys- ja innovaatiotoiminnasta. Lue tilannekuvasta tämän linkin takaa.

Pirkanmaan koulutusryhmä ottaa kantaa myös budjettiin. Lue sitä koskeva tiedote tästä linkistä.

Tampere Region Growth Monitor -työkalu monitoroi Pirkanmaalla syntyviä yritysaihioita, kasvuhakuisia yrityksiä ja ekosysteemejä sekä niihin kohdistuvaa rahoitusta. Monitorointi perustuu dataan, jota kerätään laajasti alueellisista ja kansallisista lähteistä. Siirry työkaluun tästä linkistä.

Olemme rahoittaneet työ- ja elinkeinoministeriön Talent Boost – Kasvua kansainvälisistä osaajista -toimenpideohjelmaa. Hankkeilla tuettiin Talent Boost -toimintakentän koordinaatiota kaupunkitasolla. Lue Talent Boostista lisää täältä.

Lisätietoja: