Serbiassa vahva tahto edistää energiayhteisöjä esteistä huolimatta
|
Elinvoima ja uudistuminen,
Hankkeet ja selvitykset,
Pirkanmaan liitto
REC4EU-projektikokous Serbiassa keräsi yhteen hanketoimijoita ympäri Eurooppaa kuulemaan inspiroivia kertomuksia paikallisyhteisöjen uusiutuvan energian hankkeista.
Pirkanmaan liitto on mukana kansainvälisessä REC4EU-hankkeessa (Renewable Energy Communities for EU regions, rahoitus Interreg Europe), jossa hankekumppanit parantavat uusiutuvan energian yhteisöjen toimintamahdollisuuksia alueillaan jaettujen kokemusten ja hyvien käytäntöjen tuella. Hankkeessa on seitsemän EU-maan lisäksi mukana edustajat kahdesta EU-ehdokasmaasta, Albaniasta ja Serbiasta.
Toukokuun lopussa hankekumppanit kokoontuivat Serbiaan Ruman kaupunkiin, noin tunnin päähän Belgradista. Projektikokousta isännöi Sremin aluekehitysvirasto ja mukana olivat myös paikallisen energiaosuuskunta Elektropionirin asiantuntijat kertomassa Serbian energiapolitiikan tilanteesta.
Kokouksessa kuultiin muun muassa hankekumppaneiden meneillään olevista piloteista, joista voidaan ottaa tulevaisuudessa myös Pirkanmaalla mallia.
Energiayhteisöillä kivinen tie Serbiassa
Serbiassa odotellaan vielä maan ensimmäistä energiayhteisöä, mutta se ei johdu yrittämisen puutteesta – yhteisöllisiä energiahankkeita, energiaosuuskuntia, aktiivisia toimijoita ja tahtoa kyllä löytyy.
Serbian lainsäädännössä on valmiina määritelmiä uusiutuvan energian yhteisöille, kansalaisten energiayhteisöille, aktiivisille asiakkaille ja näiden ryhmille. Verkkoyhtiön vastuulle on tulossa energiayhteisörekisterin ylläpito ja lisäksi ensi vuonna mahdollistuu nettolaskutus, jolloin sähkön pientuotanto näkyy halvempina sähkölaskuina.
Suurimmat hidasteet ovatkin muualla. Energiayhteisöihin liittyvä sääntely on kokonaisuutena edelleen sirpaleinen ja energialakien lisäksi tarvitaan muutoksia rahoituslakiin, jotta energiayhteisöt ja muut uusiutuvan energian hankkeet tulevat aidosti taloudellisesti kannattaviksi.
Tiellä on myös yksi ylitsepääsemätön este: Serbiassa sähkönjakelusta vastaa valtio-omisteinen jakeluverkkoyhtiö, jonka kanssa keskusteluyhteydet olivat ainakin vielä hankevierailun aikaan poikki ja lupaprosessit jäissä. Yhtiöllä ei ole laillista vastuuta käsitellä hakemuksia tai vastata edes kyselyihin, ja se voi asettaa hakijoille loputtomasti teknisiä vaatimuksia yksi kerrallaan.
Suuremmat uusiutuvan energian hankkeet eivät ole viimeiseen kolmeen vuoteen saaneet lupia liittyä sähköverkkoon ja tuoreen sääntelymuutoksen myötä odotus jatkuu vähintään loppuvuoteen 2029 asti. Päätöstä perustellaan virallisesti sähköverkon vakauden, jouston ja kapasiteetin lisäämistarpeilla, mutta taustalla lienee myös poliittista kädenvääntöä.
Kun asioita on mahdotonta edistää alhaalta ylöspäin valtiollisten toimijoiden kanssa, serbialaiset hankekumppanit hakevat tukea tilanteeseen eurooppalaisesta yhteistyöstä, REC4EU-hankkeen lisäksi muun muassa Euroopan energiayhteisöjen liitto REScoop.eu:lta. Lisäksi Euroopan komission alue- ja kaupunkipolitiikan pääosaston (DG REGIO) rahoittama hanke Better Cohesion through Development of Energy Communities in the Western Balkans edistää energiayhteisöjen kautta alueen oikeudenmukaista ja kansalaislähtöistä energiamurrosta.
Dušan Jerkovićin peruskoulun katolla tuotetaan aurinkosähköä koulun tarpeisiin ja tulevaisuudessa ehkä osana energiayhteisöä.
Muutoksen siemenet kylvetään ruohonjuuritasolla
Hankematkalla kuultiin inspiroivia kertomuksia rumalaisen peruskoulun henkilökunnan, oppilaiden ja vanhempien yhteisestä uusiutuvan energian hankkeesta, sekä teinistä, joka vakuutti vanhempiensa lisäksi paikalliset toimijat mahdollistamaan uusiutuvan energian omatuotantoa. Matkalla päästiin myös tutustumaan Zasavican erityissuojelualueeseen, jossa vapaana käyskentelevät kotieläimet, suistoalueen villi luonto ja aurinkosähkön tuotanto saavat elää sulassa sovussa keskenään.
Paikallisia ajaa selvästi vahva tahto positiiviseen muutokseen ja demokraattisempaan energiantuotantoon. Pirkanmaalla voidaankin ottaa mallia serbialaisten luovuudesta ja peräänantamattomuudesta. Sektorirajat ylittävällä vahvalla yhteistyöllä ja kokeilunhalulla voidaan löytää uusia toimintatapoja, silloinkin kun mahdollisuudet ovat syystä tai toisesta muuten rajalliset.
Ensi keväänä päättyvän REC4EU-hankkeen loppuseminaari järjestetään Brysselissä helmikuussa, jolloin päästään osoittamaan päättäjille ja keskeisille sidosryhmille, miten alueidenvälinen kokemustenvaihto on mahdollistanut uusia tapoja tukea energiayhteisöjen toimintamahdollisuuksia eri puolilla Eurooppaa.
Pirkanmaan liitto keskittyy tulevina kuukausina viestimään energiayhteisöjen hyödyistä sosiaalisessa mediassa sekä tarkastelemaan tarvittavia innovaatiomyönteisiä parannuksia sääntelyyn. Lisäksi hankekumppanien piloteista kuullaan kokemuksia vielä hankkeen loppumetreillä. Vaikka hanke päättyykin puolen vuoden päästä, energiayhteisöteeman edistäminen jatkuu Pirkanmaalla muun muassa maakunnallisen kiertotalouden green deal -kattositoumuksen myötä.
Projektipäällikkö (REC4EU- ja Tehoava-hankkeet)Tiina Luukkonen
Toimin projektipäällikkönä ilmastotyötä ja vihreää siirtymää edistävässä valtakunnallisessa Tehoava-hankkeessa (EAKR) sekä energiayhteisöjen toimintaa tukevassa kansainvälisessä REC4EU-hankkeessa (Interreg Europe).