Hyppää sisältöön

”Jos on kyky luoda yhteisöjä, voi luoda hyvää”

| Pirkanmaan liitto

Pirkanmaan palkinto 2021: neule- ja lifestyle-lehti Laine. Yrityksen ja verkoston kasvamisen mukana on tullut vastuunkantoa, globaalia empatiaa, monimuotoisuuden arvostamista ja yhteistä sitoutumista.

Pirkanmaan liiton maakuntahallitus myönsi vuoden 2021 Pirkanmaan palkinnon neule- ja lifestyle-lehti Laineelle. Palkinnon perusteena on Jonna Hietalan ja Sini Kramerin luoman laadukkaan lehden moderni, yllättävä ja maailmaa uudella tavalla katsova ote.

Laine on enemmän kuin neulelehti. Se välittää elämäntapaa ja tuottaa elämyksiä monille aisteille. Sitä säilytetään ja katsotaan yhä uudestaan kuin taidejulkaisua. Lehden kuvat ja värit ovat korkeatasoisia, tyylikkäitä ja harmonisia. Neulemallit, niiden kantajat ja kuvausympäristöt ovat tarkkaan harkittuja.

Laine kertoo lukijoilleen kahdenlaista viestiä. Neulominen voi olla kunnianhimoisesti toteutettua, korkealaatuista, arvostettua käsi- ja taideteollisuutta. Toisaalta se osa meidän kaikkien kotoista sohvannurkkaa, maailmanlaajuista yhteisöllisyyttä, hyvää oloa, takkatulta ja lohtua.

Kuvassa Sini Kramer (vas.) ja Jonna Hietala

Lehdelle oli maailmanlaajuinen tilaus

Jonna Hietala ja Sini Kramer olivat vielä kumpikin päivätöissään, kun ensimmäinen Laine ilmestyi painosta joulukuussa 2016. Alusta alkaen heidän tavoitteensa oli päästä kansainvälisille markkinoille, englanninkielisenä julkaisuna. Lehden nimeksi valikoitui Laine. Kauniisti ääntyvä sana antaa merkityksen suomeksi ja ranskaksi. Ranskalainen sana 'laine' tarkoittaa villaa.

Lehdessä yhdistyy ekologisesti toteutettu printtijulkaisu ja sosiaalisen median yhteisöllisyyden ja markkinointialustan hyödyntäminen.

- Rakensimme brändiä tietoisesti Instagramissa puoli vuotta ennen kuin ensimmäinen numero ilmestyi. Lehti ja sen tyyli oli lukijoille tuttu jo ilmestyessään, tuottaja Sini Kramer sanoo.

- Halusimme luoda lehden, jota lukisimme itse. Halusimme myös tehdä itsellemme oman näköisen työpaikan. Analysoimme globaalia markkinaa ja havaitsimme, että siellä on selkeä puute tämänkaltaiselle julkaisulle, kertoo lehden päätoimittaja ja luova johtaja Jonna Hietala alkuvaiheista.

Suosio ei antanut kauan odottaa itseään.

Jonna Hietala ja Sini Kramer:

”Arvostamme luonnonkuituja, hidasta elämää, paikallista käsityötä ja kauniita, yksinkertaisia asioita elämässä. Tarkoituksenamme on innostaa sinua keräämään ja jakamaan, olemaan osa samanhenkisten neulojien, päättäjien ja ajattelijoiden yhteisöä läheltä ja kaukaa. Neulonta on enemmän kuin vain neulomista. Se on tunne.”

Laine kantaa globaalia vastuuta

Viidessä vuodessa yritys on kasvanut globaaliksi toimijaksi. Lehteä myydään jokaisella mantereella noin 1 000 jälleenmyyjän voimin. Niihin kuuluu esimerkiksi lanka-, kirja- ja lehtikauppoja.

Pirkanmaalla tiimissä on kahdeksan vakituista työntekijää, lisäksi työllistetään kuukausittain kiireapulaisia. - Työllistämme sekä pirkanmaalaisia, pääkaupunkilaisia että maailmanlaajuisesti freelancereita, Sini Kramer kertoo.

Yrityksen ja verkoston kasvamisen mukana on tullut vastuunkantoa, globaalia empatiaa, monimuotoisuuden arvostamista ja yhteistä sitoutumista.

- Haluamme, että diversiteetti näkyy Laineen tekijäkaartissa monin tavoin. Tavoitteemme on, että jokainen voi löytää Laineesta itsensä – ihonväristä, koosta, sukupuolesta tai sosiaalisesta statuksesta riippumatta. Työllistämme maahanmuuttajia ja tuomme pirkanmaalaisille työtä. Tuemme myös pirkanmaalaisten nuorten harrastustoimintaa ja lahjoitamme rahaa niin luonnonsuojeluun kuin hyväntekeväisyysjärjestöille, Jonna Hietala kertoo.

Neulemallit valitaan satojen joukosta

Verkostoa kootaan kutsuperiaatteella. Suunnittelijoilta pyydetään ehdotuksia ja niitä tuleekin useita satoja. Vuodeksi kerätään noin 30 mallia. Upeita malleja karsiutuu paljon, Jonna Hietala pahoittelee.

- Neulemallien valinta on tarkkaa harkintaa. Jokaista mallia ajatellaan kokonaisuuden osana.

- Haluamme esitellä neuleita, jotka ovat mahdollisimman monipuolisia ulkonäöltään ja neuletekniikaltaan. Osa on tehty edullisista, osa kalliista langoista. Annamme äänen uusille suunnittelijoille, olemme ensimmäinen kasvualusta.

Vaikka mallit näyttävät vaikeilta, taidokkaalla viimeistelyllä on osuutta. Ohjeita pystyvät kyllä tekemään kaikki, jotka osaavat neuloa.

Kiireettömyyttä, rauhaa ja estetiikkaa

Laine kannustaa hyvinvointiin, hoitamaan mielenterveyttä ja auttamaan palautumaan stressaavana aikana. Lehti ja neulominen tuo vastapainon digitaalisten välineiden aikakauteen.

- Haluamme vaalia vanhaa painotekniikkaa, mutta olemme tarkkoja materiaaliemme ekologisuudesta. Neulominen on tunnusteltava, kosketeltava harrastus. Lehdestäkin välittyy kokemus: paperin tuntu välittää tietoa siitä myös, miltä neulominen tuntuu.

- Alusta alkaen kantava ajatus on ollut myös yhteisön luominen, kerätä yhteen samanlaisia ihmisiä. Minulla oli Tampereella lankakauppa, jonka ajatuksena oli elävöittää kaupunkikulttuuria ja rakentaa uusia ihmissuhteita. Uskon, että jos on kyky luoda yhteisöjä, sitä vastuuta tulee myös käyttää. Sillä tavalla voi luoda hyvää, Jonna Hietala sanoo.

Pohjoismainen, suomalainen tyyli on melankolista. Suomalaisuus saattaa vaikuttaa vaatimattomalta, mutta se on pikemminkin rohkeutta olla aitona, paljaana.

- Korona-ajasta jää hyviäkin asioita, esimerkiksi kodin ja jokapäiväisen arjen arvostusta. Omin käsin luominen on tullut jäädäkseen, Sini Kramer sanoo.

Jonna Hietalalla on pitkä työura erilaisissa aikakauslehdissä Helsingissä ja Tukholmassa. Silti hän haluaa pitää yhteyden globaaleihin ympyröihin jatkossakin Suomesta ja Tampereelta käsin.

- Täällä on upea, luova ilmapiiri. Tampereella voi olla oma itsensä vapaasti, eivätkä esimerkiksi eri kaupunginosat määrittele, mikä on hienoa, tyylikästä tai arvokasta.

Teksti: Kirsti Palokangas-Kivilinna
Kuvat: Laine Magazine

www.lainemagazine.com

Tiedote: Pirkanmaan palkinnon sai tänä vuonna neule- ja lifestyle -lehti Laine

Kaikki artikkelit