Hyppää sisältöön

Innovoivat kaupungit ja yhteisöt -tilaisuus

| Hankkeet ja selvitykset, Pirkanmaan liitto

Miltä kaupunkien innovaatiotoiminnan uusi vaihe näyttää?

Tervetuloa mukaan Innovoivat kaupungit ja yhteisöt -tilaisuuteen 13.9. Helsinkiin!


Miltä kaupunkien innovaatiotoiminnan uusi vaihe näyttää? Millaista on innovaatioekosysteemien kehittäminen? Mitä Innovoivat kaupungit ja yhteisöt -kokonaisuus tavoittelee? Tarkastellaan ekosysteemien kehittämistä ja horisontissa näkyvää tulevaisuutta yhdessä! Tapahtuman tarkoituksena on luodata kaupunkien innovaatiotoiminnan seuraavaa vaihetta, innovaatioekosysteemien kehittämisen aikaa sekä rakentaa yhtenäistä kuvaa kokonaisuudesta ja sen tavoitteista.

Aika ja paikka: 13.9. klo 9-15 Helsingissä Scandic Helsinki Hubissa (Annankatu 18, keskustassa Vanhan Kirkkopuiston laidalla).
Saapuminen Annankadun puolelta sisään porttikongista, jonka päällä on teksti Meeting & Events.

Kohderyhmä: Ekosysteemisopimusten sekä innovaatio- ja osaamisverkostot -teeman toteuttajat, hanketoimijat, suunnittelijat ja johtajat kaupungeissa, elinkeinoyhtiöissä- ja yliopistoissa, tutkimuslaitoksissa ja muissa innovaatiotoimintaa tekevissä organisaatioissa sekä tietenkin kaikki kestävästä kaupunkikehittämisestä kiinnostuneet!

Päivän aikana on esillä mm. Innokaupunkien työ: Millaisia toimia ekosysteemien kehittämiseksi kaupungeissa tehdään? Ajatuksia virittäviä puheenvuoroja ja mm. Innokaupunkien ohjausryhmä äänessä. Keskustelua, puheenvuoroja ja kohtaamisia Innokaupunkien tekijöiden kesken.

OHJELMA:

9.00 Aamukahvi
9.30 Miltä kaupunkien innovaatiotoiminnan uusi vaihe näyttää?
-Tilaisuuden avaus: Ilona Lundström (TEM)
-Ajatuksia Innokaupunkien ohjausryhmästä: Petri Peltonen (TEM),
Heidi Fagerholm (OAMK), Arto Pussinen (Business Finland)
-Keynote: Jarmo Eskelinen (University of Edinburgh)
-Kaupunkien paneelikeskustelu: Saana Rantsi (pääkaupunkiseutu),
Nina Rautiainen (Jyväskylä), Mika Konu (Vaasa). Keskustelua fasilitoi: Kirsi Hyytinen (VTT).
11.30-12.30 Lounas
12.30-14.15 Rinnakkaiset keskusteluryhmät:
1. Innovatiiviset julkiset hankinnat
Haluatko hyödyntää kaupunkisi hankintoja uudistumisen välineenä ja tehdä parempia hankintoja?
2. Innovaatio- ja osaamisverkostot
Valtakunnallisessa teemassa on käynnistymässä koordinaatio- sekä kehittämishankehaku. Tule kuulemaan miten teema liittyy kaupunkien innovaatioekosysteemisopimuksiin. Esittelyssä valmisteluhankkeet.
3. Tilannekuvista kokonaiskuvaan
Miten ekosysteemisopimusten toteuttamista seurataan? Miten voisimme pitää yllä yhteistä tilannekuvaa ja miltä tilannekuva nyt näyttää?
14.15-15.00 Työ jatkuu, mitä seuraavaksi?


Ilmoittaudu mukaan Innovoivat kaupungit ja yhteisöt -tilaisuuteen (webropolsurveys.com)

Tilaisuuden järjestäjä: Työ- ja elinkeinoministeriö ja Pirkanmaan liitto yhteistyössä Innokaupunki-toimijoiden kanssa.

Innokaupungit toteuttavat EU:n kestävää kaupunkikehittämistä. Lue lisää Innokaupungeista täältä.

Olemme luomassa Suomesta maailman toimivinta kokeilu- ja innovaatioympäristöä vuoteen 2030 mennessä osana Innokaupungit-yhteisöä!

Kaikki artikkelit