Hyppää sisältöön

Hakuinfon materiaalit: Innokaupunkien vetovastuuhankkeet (EAKR)

| Pirkanmaan liitto

Innovoivat kaupungit ja yhteisöt -ohjelmakokonaisuus hakee vetovastuuhankkeita, joissa yhteistyön perustana ovat eri alueiden vahvuudet ja laaja-alainen osaamisen hyödyntäminen.

Vetovastuuhankkeiden teemat perustuvat valtion ja 16 kaupunkiseudun solmimiin ekosysteemisopimuksiin. Vetovastuuhankkeet edistävät vihreää siirtymää, digitalisaatiota ja muita uusia teknologioita sekä hyvinvointia ja terveyttä.

Vetovastuuhankkeet

Hakijat: Kaupunkien innovaatioekosysteemejä kehittävät toimijat.

Rahoitettaville hankkeille voidaan myöntää tukea yhteensä enintään 2 milj. euroa. Kaupunkien rahoitusosuus hankkeissa on 25 %. Etsimme hankkeita, joissa on mukana vähintään kolme kaupunkiseutua. Tällä rahoituskierroksella toteutettavaksi valitaan arviolta 6-8 hanketta. Hausta kiinnostuneiden tulee olla yhteydessä oman kaupunkinsa hakuyhteyshenkilöön, ks. alla.

Hakuinfo Innokaupunkien vetovastuuhankkeista pidettiin 14.3. klo 13–15.
Materiaalit löytyvät Pirkanmaan liiton aineistopankista.
Myös taustatietoa vetovastuuteemahausta löytyy Pirkanmaan liiton aineistopankista.


Haku on auki!


Vetovastuuhankkeiden haku on auki 12.5.-14.6. asti. Rahoituspäätökset valmistuvat lomien jälkeen.


Kaupunkien yhteyshenkilöt:

Espoo: Projektipäällikkö pekka.enroth@espoo.fi, puh. 050 352 0060
Helsinki:
Projektipäällikkö Suvi Hänninen, suvi.hanninen@hel.fi, puh. 040 627 9213   
Joensuu: Kansliapäällikkö Jenni Jokela jenni.jokela@joensuu.fi, puh. 050 380 3552
Jyväskylä: Elinkeinojohtaja Anne Sandelin anne.sandelin@jyvaskyla.fi, puh. 0405819958
Kajaani: Kehitysjohtaja risto.hamalainen@kajaani.fi, puh. 044 710 0217
Kokkola: Kehitysjohtaja Jonne Sandberg jonne.sandberg@kokkola.fi, 044 780 9093
Kuopio: Arto Holopainen arto.holopainen@kuopio.fi, puh. 045 139 3996, Anu Häiväläinen anu.haivalainen@kuopio.fi puh. 044 718 2036
Lahti: Kehittämispäällikkö Henna Eskonsipo-Bradshaw, henna.eskonsipo-bradshaw@lahti.fi, puh. 044 482 0838
Lappeenranta: Kehitysjohtaja Markku Heinonen, markku.heinonen@lappeenranta.fi, 040 569 5515
Mikkeli: Strategia- ja kehityspäällikkö Aki Kauranen, aki.kauranen@mikkeli.fi, puh. 044 794 2093
Oulu: Rahoitusasiantuntija Ari Saine, ari.saine@businessoulu.com, puh. 044 497 3117
Pori: Sidosryhmäpäällikkö Janne Vartia, janne.vartia@pori.fi, puh. 044 701 1191, Erityisasiantuntija Teemu Heino, teemu.heino@pori.fi, puh. 044 701 8303
Rovaniemi: Projektipäällikkö, Pirjo Kutinlahti pirjo.kutinlahti@rovaniemi.fi, puh. 040 4837974
Seinäjoki: Elinvoimajohtaja Erkki Välimäki, erkki.valimaki@seinajoki.fi, puh. 040 774 8331
Tampere: Aluekehityspäällikkö Jukka Järvinen, Jukka.Jarvinen@tampere.fi, Erityisasiantuntija Monna Salmi monna.salmi@tampere.fi puh. 041 730 5606
Turku: Yhteyspäällikkö Anna Kivinen, anna.kivinen@turku.fi puh. 040 652 9765
Vaasa: Strategia ja hankesuunnittelija Maria Backman, maria.backman@vaasa.fi, puh. 0405541900
Vantaa: Projektipäällikkö Fulvio Rizzo, fulvio.rizzo@vantaa.fi, puh. 040 5467418

Haun järjestää Pirkanmaan liitto yhteistyössä työ- ja elinkeinoministeriön kanssa.

Innovoivat kaupungit ja yhteisöt toteuttavat EU:n kestävää kaupunkikehittämistä osana EU:n alue- ja rakennepolitiikan kansallista ohjelmaa Uudistuva ja osaava Suomi 2021–2027.

Lisätiedot tilaisuudesta:

  • Kehittämispäällikkö Riina Niemi

    Koordinoin Innokaupunkien yhteistyötä, kun ne kehittävät ekosysteemejään vihreän siirtymän, digitaalisen teknologian ja hyvinvoinnin teemoissa. Tehtäviini kuuluvat mm. kaupunkien välisen yhteistyön tukeminen, vaikuttavuuden seuranta ja osallistuminen kansainväliseen yhteistyöhön.

Kaikki artikkelit