Hyppää sisältöön

Asukkaiden mielipiteitä toivotaan Pirkanmaan liikennejärjestelmäsuunnitelman pohjaksi

| Maankäyttö ja luonnonvarat, Pirkanmaan liitto, Saavutettavuus ja liikenne

Liikennejärjestelmäsuunnitelmassa esitetään keskeiset liikenteen painopisteet ja kehittämistarpeet.

Pirkanmaan liitto toivoo asukkailta palautetta siitä, miten maakunnan liikennejärjestelmää pitäisi kehittää.

Nettisivuillamme on kysely, johon voi antaa oman mielipiteensä esimerkiksi etätyöstä ja sen vaikutuksesta liikkumiseen, pyöräilystä, julkisesta liikenteestä, auton käytöstä, lentämisestä tai ruokaostoksille menemisestä. Lisäksi asukkailta toivotaan tietoa, mitä liikenteeseen liittyviä toimia Pirkanmaalla tulisi erityisesti painottaa.

Pirkanmaan liitto on laatimassa uutta liikennejärjestelmäsuunnitelmaa. Liikennejärjestelmäsuunnitelmassa esitetään keskeiset liikenteen painopisteet ja kehittämistarpeet. Siinä tarkastellaan kaikkia liikennemuotoja sekä liikenteeseen liittyviä palveluita.

Kyselyssä esitetyt väittämät ja vaihtoehdot ovat esimerkkejä mahdollisista painotuksista. Myös avointa palautetta voi antaa liikenteen kehittämisestä maakunnassa.

Kysely on avoinna 21.11.2021 asti.

Siirry kyselyyn tästä linkistä.

Lisätiedot:

  • Suunnittelujohtaja Ruut-Maaria Rissanen

    Vastuullani on maankäyttö- ja liikennetiimin vetäminen sekä toiminnan suunnittelu ja kehittäminen yhdessä tiimin kanssa. Erityisosaamistani on liikennejärjestelmäsuunnittelu, mutta puoleeni voi kääntyä kaikissa maankäytön, liikenteen tai ympäristön suunnittelua koskevissa kysymyksissä.

Atte Mantila / Linea Konsultit oy

Kaikki artikkelit