Hyppää sisältöön

Retkeilymatkailun digitaaliset palvelukonseptit

Toteuttaja: Oriveden kaupunki
Rahoitus: Pirkanmaan liiton AKKE-rahoitus 62 898 €
Toteutusaika: 1.1.2022—30.6.2023

Hankkeen tavoitteet  

Tavoitteena on vauhdittaa reitistöihin perustuvaa retkeilymatkailua sekä edistää uusien digitaalisten palvelukonseptien ja -ratkaisujen syntymistä. Lisäarvoa retkeilykokemukseen ja tuotteeseen on mahdollista tuoda erilaisilla luovan talouden sisällöillä ja palveluilla. Kansainväliset matkailijat huomioidaan omana kohderyhmänään. Hankkeen toimenpiteillä tuetaan matkailualan yritysten kasvua, lisätään Pirkanmaan elämyspotentiaalia ja edistetään matkailualan kestävää ja vastuullista kehitystä.

Reitteihin liittyvä laaja digitaalinen tietokokonaisuus on oltava strukturoitu, jotta se on selkeästi käytettävissä ja hallittavissa sekä hakukoneiden ja puhehakujen ymmärrettävissä. Kattavaan tietokokonaisuuteen kuuluvat mm. kartat, korkeuskäyrät, tieto milloin reitti on käytettävissä, vaativuus, esteettömyystiedot, kuvagalleriat, videot, turvallisuus, varusteet, vinkit yms. Kattavasti tehty reittitieto palvelee erilaisia asiakkaita matkan eri vaiheissa sekä toimii myös markkinoinnissa. Reittiin liittyvät ostettavat palvelut on myös hyvä tuoda esiin reittitiedon yhteydessä. Mitä helpommaksi tiedon löytäminen tehdään, sitä helpommin asiakas kiinnostuu myös reittiin liittyvistä palveluista.

Tavoitteena on monipuolistaa retkeilyelämystä digitaalisilla palvelutuotteilla /-ratkaisuilla. Mm. lisätyn todellisuuden avulla voidaan retkeilijää ohjata myös turvallisempaan retkeilykäyttäytymiseen (esim. kansainvälisten matkailijoiden opastus turvallisen tulen käsittelyyn). Retkeilysovellukset tekevät luonnossa liikkumisesta helpompaa, opettavaisempaa ja turvallisempaa. Saavutettavuutta, reitin huoltoa ja ylläpito sekä kävijäseurantaa on mahdollista edistää erilaisilla älykkäillä teknologisilla ratkaisuilla.

Tarkoituksena on tässä hankkeessa tuottaa ulkoilureitistöjen parempaan matkailulliseen hyödyntämiseen tähtääviä uusia, digitaalisia palvelutuotteita (esim. virtuaalioppaat). Tuotetut palvelut ovat maksuttomasti kaikkien käytettävissä. Ulkoilureitistöt toimivat retkeilypalveluiden ja luontomatkailun alustana. Yritykset hyötyvät välillisesti, kun alueen palvelutarjonta kehittyy reitistöihin liittyen. Hankkeen avulla saadaan pidennettyä matkailijoiden viipymää alueella.

Tavoitteena on, että Oriveden seudun retkeilyreitit ovat tulevaisuudessa merkittävä osa Pirkanmaan luontomatkailukohteiden ja reittien muodostamaa elämysalustaa. Haluamme olla edelläkävijöinä mukana luomassa Tampereen kaupunkiseudusta Suomen luontomatkailun pääkaupungin.

Hankkeen aikana on tarkoitus ottaa käyttöön uusia digitaalisia retkeilymatkailuun liittyviä palvelutuotteita ja konsepteja, joita voidaan myös monistaa käyttöön muissa Pirkanmaan ja Suomen luontokohteissa. Hankkeen aikana etsitään uusia innovatiivisia ratkaisuja luontomatkailureittien taukopaikkasuunnitteluun, rakenteisiin, kävijäseurantaan ja huoltoon / ylläpitoon liittyen. Löydetyistä ratkaisuista viestitään aktiivisesti.

Hankkeen myötä Oriveden alueen retkeilyreittien laatutaso saadaan nostettua vastaavalle tasolle suunnitellun Kintulammi – Pukala – Orivesi reitin kanssa. Tämä on tärkeää, koska Tampereen kaupunkisseudun retkeilykokonaisuudessa on tarkoitus tehdä Suomen luontomatkailun pääkaupunki. Tyypillisesti retkeilijät ovat myös sellaisia matkaajia, jotka kiertävät luontokohteita ympäri Pirkanmaata ja samalla reissulla mahdollisesti useampia kohteita. Jos Oriveden kohteita kehitetään, se lisää koko maakunnan ja lähialueiden luontomatkailun vetovoimaa. Lisäksi luontoreitit ovat kävijöille maksuttomia kohteita; ne ovat hyvin saavutettavissa ja niihin on helppo tulla. Luontomatkailija ei tunne kuntarajoja.

Tosiasia myös on, että Tampereella sijaitseva Kintulammin retkeilyalue kärsii liiallisesta käyttövolyymista. Alueella on ruuhkaa ja palvelut eivät riitä koko ajan kasvavalle asiakasmäärälle. Oriveden retkeilyreittien kehittämisellä voidaan helpottaa tätä kävijäpainetta ja mahdollistaa näin tasapainoisempi reittien käyttöä ja kulumista.

Hankkeessa tehdyt toimenpiteet tuovat toteutuessaan myös aluetalousvaikutuksia sekä työllisyyttä. Erityisesti ABC Orituvan alueen potentiaali Pirkanmaan retkeilymatkailun uutena merkittävänä lähtöpisteenä ja hotspottina on kiinnostava.

Keskeiset toimenpiteet hankkeessa:
Hanke muodostuu kolmesta toimenpidekokonaisuudesta:

1. Digitaalisen reittitiedon tuottaminen
Tampereen kaupunki on tilannut retkeilyyn liittyvän karttapalvelun esiselvitys/määrittelytyön. Kaupunkiseudun kunnat on tarkoitus huomioida myös tässä kehitystyössä. Kyseisen nyt selvitettävän karttapalvelun olisi tarkoitus esitellä asukkaille ja muille matkailijoille alueen retkeilyreittejä, luontopolkuja, hiihtolatuja, uimarantoja, melontareittejä ja muita oheispalveluita. Tavoitteena on rajaton palvelukonsepti alueen vapaiden ulkoilupalveluiden käyttäjille. Tämän hankkeen aikana tuotettuja reittitietoja voidaan hyödyntää kyseisessä seudullisessa karttapalvelussa, mikäli se päätetään toteuttaa.

  • Toteutetaan reittiverkoston alkukartoitus, jonka sisältöjä ovat mm. alueen tarinat, erottautuminen, laatu, kohderyhmät, visuaalisuus, kävijäkokemus ja draaman kaari, asemointi. Kartoitetaan highligt tyyppiset kohteet, jotka palvelumuotoilun ja tarinallistamisen keinoin tuotteistetaan.
  • Selvitetään käytössä olevat reittitietoalustat ja valitaan sopiva alusta käyttötarkoitukseen ja kohderyhmän mukaan.
  • Kootaan reittitieto käyttäjäystävälliseksi, saavutettavaksi ja laadukkaaksi kokonaisuudeksi.
  • Tuotetaan ja yhdistetään reittiedon ydin, eli valokuvat, sanallinen kuvaus ja reittijälki.
  • Yhdistetään reittitietoon käyntikohteita ja palveluita. Tavoitteena näin kasvattaa luontoaktiviteettien kysyntää.
  • Tarjotaan reittitieto monikanavaisesti
  • Tarjotaan yrityksille reittitietoa hyödynnettäväksi omissa tuotteissaan ja markkinoinnissa. Järjestetään kevyttä koulutusta aiheeseen liittyen.

2. Reittien tuotteistaminen ja markkinointiviestintä

  • Hyödynnetään tuotettua reittitietoa tuotteistamisessa ja viestinnässä (menetelmänä esim. tarinallistaminen, palvelu- ja kokemusmuotoilu)
  • Hyödynnetään muiden mahdollisesti jo tuottamaa reittisisältöä
  • Reittiverkostolle luodaan luontomatkailun kehittämistä tukeva markkinointiviestintäsuunnitelma.
  • Tuotetaan markkinointiviestintämateriaaleja (kuvia, videoita, visuaalinen ilme) ja tehdään monikanavaista viestintää ja markkinointia.

3. Retkeilymatkailun digitaaliset elämyssisällöt ja uudet palvelutuotteet

  • Toteutetaan kolme kokeilua, jossa tavoitteena on luoda uusia retkeilymatkailun digitaalisia elämyssisältöjä / palvelutuotteita. Sisällöissä / tuotteissa voidaan lähestyä luonnossa liikkumista hyvin eri tavoin, esim. biomimiikan hyödyntäminen, lisätyn todellisuuden ratkaisut jne. Kokeilujen tuloksena syntyvät sisällöt /palvelutuotteet ovat vapaasti kaikkien hyödynnettävissä.
  • Selvitetään ABC-Orituvan alueen mahdollisuudet tulevaisuuden retkeilymatkailun elämys ”hotspottina”.
  • Selvitetään puuarkkitehtuurin ja kiertotalousmateriaalien innovatiivista hyödyntämistä taukopaikkasuunnittelussa ja reittirakenteissa. Kehitettävät taukopaikat ja kohteet valitaan reittiverkoston alkukartoituksen tuloksia hyödyntäen. Tässä hankkeessa ei tehdä varsinaisia rakentamistoimenpiteitä.
  • Etsitään uusia, älykkäitä ratkaisuja reitin ylläpitoon ja kävijäseurannan toteuttamiseen. Ratkaisuissa voidaan mm. hyödyntää esim. esineiden internetin ratkaisuja tai ihmisten kännykänkäytön myötä reiteille jättämää digitaalista jälkeä.