Ysi on ykkönen - Suomen ruuhkaisin valtatie 9 on laitettava työn alle nyt!
Yhdeksän Pirkanmaan kehittäjäorganisaatiota vetoaa hallitukseen: valtatie 9:n Alasjärvi–Käpykangas-välin parantaminen on Väyläviraston ykkösprioriteetin kiireellinen kärkihanke Suomen poikittaisliikenteessä. Päätös sen rahoittamisesta on tehtävä nyt syyskuun budjettiriihessä – pelkät lupaukset eivät enää riitä.

– Valtatie 9 Tampere–Jyväskylä-välillä on valtakunnallisesti merkittävin liikenteen pullonkaula, ja sen korjaaminen on aloitettava välittömästi, vaatii Tampereen kauppakamarin toimitusjohtaja Antti Eskelinen.
– Kyseessä on Suomen ruuhkaisin ja onnettomuusherkin kaksikaistainen valtatie. Tietoon perustuvat päätöksenteon kriteerit täyttyvät – mutta päätöksiä ei kuulu. Tämä on raskasta liikennettä, sotilaallista liikkuvuutta ja liikenneturvallisuutta ajatellen kestämätöntä.
Samalla yhteysvälillä sijaitsevat Olkahistenlahden sillat kärsivät vakavasta alkalikiviainesreaktiosta. Sillat on joka tapauksessa korjattava, ja korjaus tulisi toteuttaa samaan aikaan lisäkaistojen rakentamisen kanssa. Viivästyminen kasvattaa kustannuksia, heikentää liikenteen välityskykyä ja liikenneturvallisuutta. Hankkeella on myös aikaraja: liito-oravien suojelun poikkeamislupa on voimassa vain vuoden 2026 loppuun.
Pirkanmaa jätetty toistuvasti ilman rahoitusta – epäjohdonmukaisuus väylien rahoittamisessa ei voi jatkua
– Näyttää siltä, että Pirkanmaata kohdellaan epäjohdonmukaisesti suurten tiehankkeiden rahoituspäätöksissä, sanoo Pirkanmaan liiton kehityspäällikkö Marko Koskinen.
– Verrokkimaakuntiin on saatu vuosien varrella mittavia rahoituksia, mutta Pirkanmaan saldo on edelleen nolla tällä hallituskaudella. Tietoperusteisen päätöksenteon toteutumisen keskeinen mittari on se, että liikenteen keskeisimmän solmukohdan ja kasvumaakunnan syrjintä lopetetaan.
Perusteet täyttyvät – enää puuttuu päätös
Alasjärvi–Käpykangas-välin parantaminen on Väyläviraston näkemyksen mukaan pääväyläverkon kiireellisen prioriteettiluokan hanke. Se palvelee koko Suomen poikittaista liikennettä ja on kriittinen niin elinkeinoelämälle kuin alueen turvallisuudelle.
Pirkanmaalle on kertynyt vuosikymmenten aikana huomattava tieliikenteen korjausvelka. Nyt on aika purkaa sitä. Vaadimme, että valtatie 9:n Alasjärvi–Käpykangas-välin parannustyöt aloitetaan heti. Hallituksen on tehtävä tästä päätös budjettiriihessä – vastuuta ei voi enää siirtää.

Pirkanmaalla vaikuttamisyhteistyötä tekevät Tampereen kaupunki, Tampereen kauppakamari, Pirkanmaan liitto, Tampereen kaupunkiseutu, Pirkanmaan Yrittäjät, Tampereen yliopisto, Tampereen ammattikorkeakoulu, Pirkanmaan hyvinvointialue ja Business Tampere.

Lisätiedot:
Tampereen Kauppakamari:
Toimitusjohtaja Antti Eskelinen
antti.eskelinen@tampereenkauppakamari.fi
p. 050 655 69
Pirkanmaan liitto:
Kehityspäällikkö Marko Koskinen
marko.koskinen@pirkanmaa.fi
p. 050 075 2573