Hyppää sisältöön

Virtuaalimatkailusta uusia eväitä koronasta kärsivälle matkailualalle

| Hankkeet ja selvitykset, Pirkanmaan liitto

Yritysten pitää miettiä uusia liiketoiminta- ja palvelukonsepteja liiketoimintansa varmistamiseksi ja kehittämiseksi.

Pirkanmaa kehittää virtuaalimatkailua Tampereen ammattikorkeakoulun vetämässä hankkeessa. Mukana on matkailu- ja IT-alan yrityksiä, joiden kanssa kehitetään uusia virtuaalisten matkailupalveluiden ratkaisuja. Osatoteuttajana hankkeessa on Visit Tampere Oy.

Koronapandemia on vaikuttanut merkittävästi matkailualan yritysten toimintaan. Vaikka kotimaan matkailu onkin osittain korvannut ulkomaisten matkailijoiden puuttumista, yritysten pitää miettiä uusia liiketoiminta- ja palvelukonsepteja liiketoimintansa varmistamiseksi ja kehittämiseksi.

Vuoden 2023 maaliskuun loppuun kestävä Virtuaalimatkailu-hanke luo ekosysteemimäistä yhteiskehittämistä. Hankkeessa toteutetaan pilotit, jotka rakennetaan yhdessä matkailualan yrityksen, virtuaaliteknologian kehittäjän, oppilaitoksen sekä matkanjärjestäjän kanssa. Ympärivuotisen toiminnan kehittämiseen pilotteja tehdään eri vuodenaikoina – erityisesti matkailualan hiljaisena aikana.

Maakuntahallitus suuntasi Virtuaalimatkailu -hankkeelle Euroopan aluekehitysrahastosta ja valtion rahoituksena yhteensä 150 161 euroa. Hanketta varaudutaan rahoittamaan myös vuonna 2023.

Lisätietoja:

Tampereen ammattikorkeakoulu: Lehtori Vesa Vuorinen, p. 045 150 6627, vesa.vuorinen@tuni.fi

  • Erityisasiantuntija Tiina Ramstedt-Sen

    Valmistelen Pirkanmaan liiton rahoittamien Euroopan aluekehitysrahaston hankkeiden päätöksiä ja toimin rahoittajan yhteyshenkilönä. Lisäksi toimin Innokaupunkien kansallisessa koordinaatiossa rahoitustehtävissä. Olen Pirkanmaan yhteyshenkilö Interreg Central Baltic ja Europe -ohjelmissa.

Kaikki artikkelit