Hyppää sisältöön

Tet-harjoittelijana Pirkanmaan liitossa

| Blogi, Pirkanmaan liitto

Olen oppinut, mikä on Pirkanmaan liiton tarkoitus, ja sehän on kehittää Pirkanmaata jatkuvasti kohti tulevaisuutta monesta eri kulmasta katsoen.

Olen Anni Lehto, yhdeksäsluokkalainen Harjuniityn koulusta Nokialta. Olen ollut tämän viikon TET-harjoittelijana täällä Pirkanmaan liitossa. Lyhenne tarkoittaa työelämään tutustumista, ja tämä on viimeinen TET-jakso yläkoulussa. Halusin tulla Pirkanmaan liittoon, koska olin kuullut kyseisestä organisaatiosta, mutta en ollut varma mitä kaikkea täällä tehdään.

Tämän viikon aikana olen oppinut paljon kaikkea uutta Pirkanmaan liitosta, sen toimien vaikutuksesta sekä kuinka se toimii sisältä päin. Yleensä harjoitteluissa pääsee käytännön hommiin esimerkiksi täyttämään kaupan hyllyjä tai vahtimaan lapsia, mutta koska täällä suurin osa töistä on toimistotöitä, ei se ole ollut mahdollista. Olen silti oppinut paljon kaikkea muun muassa osallistumalla eri ryhmien kokouksiin, kyselemällä sekä auttamalla jos joku on tarvinnut jonkinlaista apua. Olen pitänyt tästä viikosta todella paljon, ehkä myös sen takia, että se ei ole ollut samanlainen kuin aiemmat harjoittelupaikkani.

Olen osallistunut esimerkiksi aluekehitys- sekä hanketiimin kokoukseen, jossa opin kuinka Pirkanmaata edistetään erilaisin hankkeiden avulla ja kuinka hankkeille saadaan rahaa eri rahastoista. Sen lisäksi olen ollut mukana maankäyttö ja liikenne- eli MaaLi-ryhmän kokouksessa, jonka aikana opin maakuntakaavasta sekä sen lukemisesta. Pääsin myös torstaina mukaan vaihemaakuntakaavan ohjausryhmän kokoukseen, jossa esimerkiksi mietittiin millaisia merkintöjä uuteen vaihemaakuntakaavaan pitäisi tehdä. Tutustuin myös kuinka liiton viestintä toimii ja mitä kaikkea siihen ylipäätänsä kuuluu ja mitä pitää ottaa huomioon. Hallintoryhmän kokouksessa sain kuulla tilinpäätöksestä sekä sen avulla siitä, mistä Pirkanmaan liitto saa rahaa ja mihin se menee.

Pääasiana olen kuitenkin oppinut, mikä on Pirkanmaan liiton tarkoitus, ja sehän on kehittää Pirkanmaata jatkuvasti kohti tulevaisuutta monesta eri kulmasta katsoen. Olen pitänyt viikostani täällä todella paljon, ihmiset ovat täällä aivan huippumukavia ja kertovat mielellään työstään sekä tehtävistään. Ja mikä TET-harjoittelussa on tärkeintä, olen saanut täältä paljon oppeja sekä ideoita, mihin suuntaan jatkaa opiskeluja ja millaista työtä saattaisin tulla tekemään tulevaisuudessa. Nyt on kuitenkin aika palata takaisin koulun penkille, mutta toivon saavani joskus vielä uuden mahdollisuuden tulla tänne johonkin harjoitteluun tai miksipä ei vaikkapa ihan töihinkin.

Anni Lehto
Kirjoittaja oli tutustumassa Pirkanmaan liiton toimintaan 30.1.-3.2. TET-harjoittelun kautta.

Anni Lehto.
Kaikki artikkelit