Hyppää sisältöön

Pirkanmaan Vuoden Kylä on Tottijärvi Nokialta

| Pirkanmaan liitto

Tunnustus myönnetään Tottijärvelle kylän monipuolisesta ja suunnitelmallisesta kehittämisestä sekä laaja-alaisesta yhteistyöstä muiden toimijoiden kanssa.

Vuoden Kyläksi 2022 Pirkanmaalla on valittu Tottijärvi Nokialta. Tunnustus myönnetään Tottijärvelle kylän monipuolisesta ja suunnitelmallisesta kehittämisestä sekä laaja-alaisesta yhteistyöstä muiden toimijoiden kanssa. Kylän toiminnasta vastaa Tottijärvi-Seura ry:n lisäksi useampi muu yhdistys.

Erityisen ansiokasta kylätoiminta on Tottijärven vilkkaan kylätorin sekä maa- ja kotitalousseuran ylläpitämän juhlatalo Jukolan ympärillä. Kylän historiaa on taltioitu 240-sivuiseen valokuvateokseen, joka on arvokas kulttuuriteko. Lisäksi kylässä julkaistaan säännöllisesti Tottijärven kylälehteä. Myös lapset ja nuoret on huomioitu, esimerkkinä tästä on Tottijärvi-Seuran myöntämä vauvaraha sekä yhteistyö Nokian kaupungin kanssa varhaiskasvatus- ja kouluasioissa. Huomioitavaa on myös se, että Tottijärvellä vapaa-ajan asukkaat osallistuvat aktiivisesti kylän toimintaan.

Vuoden Kylä -kategoriassa myönnetään myös kunniamaininta, jonka saa Kuhmoisissa sijaitseva Päijälän kylä. Pirkanmaan itäisintä osaa edustava Kuhmoinen liittyi osaksi Pirkanmaata vuoden 2021 alusta. Päijälä on pienehkö alle 100 asukkaan kylä, jonka kylätoimintaa voidaan kuvailla sanoilla monipuolinen, omistautunut ja sisukas. Kylätoimintaa harjoittaa Päijälän Seudun kyläyhdistys ry, jolla on ollut aktiivista hanketoimintaa ja yhteistyötä seudun muiden tahojen kanssa. Kyläyhdistys julkaisee myös neljä kertaa vuodessa ilmestyvää Virran Varrelta -kylälehteä.

Vuoden Kylätoimijoina palkitaan Leo Laine Muroleesta ja Päivi Heinonen Sappeesta

Vuoden Kylätoimijoiksi 2022 on valittu Ruoveden Muroleen kylät ry:n pitkäaikainen puheenjohtaja Leo Laine sekä pälkäneläisen Sappeen ja Ohvenon kyläyhdistys ry:n sihteeri Päivi Heinonen. Leo Laine on hoitanut tunnollisesti ja aktiivisesti yhdistyksen asioita, toiminut työnohjaajana yhdistyksen työkokeilussa oleville, ollut valokuituprojektin aktiivi sekä ollut muutoinkin hyvin toimelias Muroleen kylien talkootyössä. Laineen toimintaa voidaan kuvata niin, että hän on ollut paikalla aina ensimmäisenä ja lähtenyt viimeisenä.

Pälkäneläinen Päivi Heinonen on ollut Sappeen ja Ohvenon kyläyhdistyksen ideanikkarina vuosikymmenien ajan. Hän on hoitanut muun muassa Sappeen koulun kesänäyttelyitä sekä ideoinut kesäkahvilatoimintaa jo vuosituhannen alussa. Myös ruuttahuoneen ja kirkkoveneen kunnostus, Sappeen koulun remontti vuonna 2005 sekä koulun ostaminen kyläyhdistykselle vuonna 2022 ovat pitkälti Heinosen käsialaa.

Vuoden Kyläteko on Palellusvuoren näkötorni Pohjaslahdella

Vuoden Kylätekona 2022 palkitaan Palellusvuoren näkötorni Pohjaslahden kylässä Mänttä-Vilppulassa. Teräsrunkoinen ja peräti 27-metrinen näkötorni on Pohjaslahden kyläyhdistys Puhuri ry:n voimannäyte, joka avattiin yleisölle toukokuussa 2022. Näkötorni on kirjaimellisesti kyläteko, jonka toteuttamiseksi perustettiin näkötornitoimikunta ja jonka rakentamiseen osallistui kaikkiaan 75 talkoolaista. Kirkkaalla ilmalla näkötornista on mahdollista nähdä Tampereelle asti.

Valinnoista päättää asiantuntijaraati

Pirkanmaan kylätoimintatunnustukset myöntää maakunnallinen kyläyhdistys Pirkan Kylät ry. Tunnustusten saajista päättää Pirkan Kylien koolle kutsuma, kylätoiminnasta riippumaton, mutta maakunnan kylät hyvin tunteva asiantuntijaraati, jonka edustajat ovat:

Päivi Kiviranta, aluejohtaja Länsi-Suomi, Suomen 4H-liitto
Marianne Koski, suunnittelija (kulttuuri- ja maaseutuvastaava), Pirkanmaan liitto
Laura Puolamäki, maisema-asiantuntija, ProAgria Etelä-Suomi ry, MKN maisemapalvelut
Juha Vähä-Eskeli, asiakkuuspäällikkö (maa- ja metsätalous), Tampereen Seudun Osuuspankki

Varsinainen palkitsemistilaisuus järjestetään Valkeakosken Sääksmäellä Kelhin seurantalolla lauantaina 24. syyskuuta klo 14.00. Samassa tilaisuudessa Pirkan Kylät ry juhlii 30-vuotista taivaltaan maakunnan kylien yhteisjärjestönä.

Lisätiedot ja haastattelut:
Vuoden Kylä 2022, Tottijärvi: Helinä Tiura-Virta, pj., Tottijärvi-Seura ry,
tottijarvenkylalehti@gmail.com, p. 040 533 9687

Vuoden Kylä 2022 kunniamaininta, Päijälä: Leena Bragge, pj.
Päijälän Seudun kyläyhdistys ry, leenaobragge@gmail.com, p. 040 832 6131

Vuoden Kylätoimija 2022, Päivi Heinonen: Päivi Heinonen, Sappeen ja Ohvenon kyläyhdistys ry
heinonen.p@pp.inet.fi, p. 040 5324930

Vuoden Kylätoimija 2022, Leo Laine: Kaija Salminen,
vpj. Muroleen Kylät ry, p. 040 761 0227

Vuoden Kyläteko 2022, Palellusvuoren näkötorni: Simo Salmi, Pohjaslahti
ingamsalmi@gmail.com, p. 0400 932 326

Jani Hanhijärvi, kyläasiamies, Pirkan Kylät ry
info@pirkankylat.fi, p. 040 197 8231

Kaikki artikkelit