Hyppää sisältöön

Pirkanmaan valinnat kantavat vuoteen 2023

| Pirkanmaan liitto

Vuoden 2022 maailma on ollut täynnä vauhtia ja vaarallisia tilanteita, yllättäviä käänteitä, epävarmuutta tulevaisuudesta, pelkoakin.

Ensihämmennyksen jälkeen pirkanmaalaiset valinnat ja kehittämisen suunta ovat kuitenkin osoittaneet kestävyytensä. Muutosjoustavuus, kokonaisturvallisuus sekä digitaalinen ja vihreä siirtymä ovat painopisteitä, joihin voimme nojata jatkossakin.

Kansainvälinen yhteistyö hyvien kumppaneiden kanssa jatkuu. Pirkanmaa on esimerkiksi kairannut vuonna 2022 enemmän Interreg-euroja, kuin on Pirkanmaan liiton oma vuotuinen EU-rahoituspotti.

”Älä koskaan anna hyvän kriisin mennä hukkaan”, kerrotaan Britannian toisen maailmansodan aikaisen pääministerin, Winston Churchillin sanoneen. Panostamalla muutokseen ja tulevaisuuteen voimme nousta kriiseistä entistä vahvempina. On helppo nähdä ongelmia maailmalla ja Suomessakin.

Me Pirkanmaalla haluamme löytää ratkaisuja.

Pirkanmaan liitto toivottaa jouluiloa ja rauhallista uutta vuotta 2023.

Kaikki artikkelit