|
Elinvoima ja uudistuminen,
Maakuntastrategia,
Pirkanmaan liitto
Löydät älykkään erikoistumisen strategian Pirkanmaan maakuntastrategia 2026–2029-julkaisun sisältä. Esittelemme tässä sarjassa maakuntastrategiaa.
Pirkanmaan älykkään erikoistumisen sisältövalinnat pohjautuvat historialliseen kehitykseen ja valmiuteen tehdä uusia avauksia. Älykkään erikoistumisen sisältövalinnat perustuvat maakunnan
Todennettuihin osaamispohjaisiin kärkialoihin, jotka jäsentyvät teräviksi yritys- ja innovaatioekosysteemeiksi tai laajemmiksi osaamisklustereiksi
Elinkeinoelämän ja julkisen sektorin kanssa aktiivista yhteistyötä tekevän tutkimus- ja koulutusyhteisön painopisteisiin
Sisältövalinnat edustavat maakunnan monipuolista, kasvanutta ja kertautunutta osaamista ja tästä osaamispohjasta nousevia uusia kärki- ja murrosteknologioita sekä niihin liittyviä liiketoimintamahdollisuuksia.
Maakuntastrategiatyön yhteydessä yhden akaalaisen päiväkodin lapset osallistuivat ”Kurkkaus tulevaisuuksiin” -tulevaisuustyöskentelyyn, johon sisältyi kuvitteluleikki, piirtäminen ja sadutus. Tavoitteena oli osallistaa lapsia tulevaisuuden pohtimiseen, suunnitteluun ja unelmointiin. Työskentelyn tuloksia hyödynnettiin maakuntastrategian kuvituksessa. Tässä kuvassa näkemyksensä tulevaisuudesta antoi Venla, 5 v.
Toimin vt. maakuntajohtajana. Johdan maakunnan edunvalvontaa ja yhteistyötä Euroopassa, Suomessa ja Pirkanmaalla. Tavoitteenani on kestävästi menestyvä kansainvälinen Pirkanmaa. Vastaan tuloksistamme maakuntavaltuustolle ja maakuntahallitukselle.
Toimin aluekehitysjohtajan viransijaisena. Osallistun monin tavoin Pirkanmaan strategiseen kehittämiseen. Tehtäviini kuuluvat TKI-työ, tiedolla johtamisen tuki sekä tulevaisuustyö. Tuemme kumppanuuksia vaikuttavien aluekehityshankkeiden rahoituksen avulla ja muilla mahdollisilla keinoilla.
Työskentelen Pirkanmaan aluekehityksen edistämiseksi sekä maakunnan kehitykseen vaikuttavien muutostekijöiden tunnistamiseksi ja huomioon ottamiseksi. Pirkanmaan maakuntastrategia on tässä keskeisin työväline. Olen myös mukana vetämässä Pirkanmaan turvallisuusklusterin toimintaa.