Hyppää sisältöön

Pirkanmaan liiton sormenjälki

| Pirkanmaan liitto

Pirkanmaan liiton visuaalinen ilme on uudistunut. Se kuvaa ytimestä laajenevaa kasvua, liikettä ja virtaa - Pirkanmaan liiton toimintaa koko maakunnan kehittäjänä ja hyvinvoinnin edistäjänä.

Pirkanmaan liiton visuaalinen ilme uudistuu Pirkan päivän juhlallisuuksien aikana. Graafinen tunnuksemme (logo) vaihtuu. Muut elementit alkavat näkyä syksyn mittaan kanavissamme ja materiaaleissamme.

Uusi graafinen tunnus muodostuu P-kirjaimen muotoisesta, rengasmaisesta sormenjälkikuviosta ja Pirkanmaa-tekstistä (mukana kansainvälisyyttä ilmentävä Council of Tampere Region).

Visuaalinen ilme kuvaa ytimestä laajenevaa kasvua, liikettä ja virtaa - Pirkanmaan liiton toimintaa koko maakunnan kehittäjänä ja hyvinvoinnin edistäjänä. Maakuntamme säteilee vaikuttavuutta muualle Suomeen ja maailmalle. Aistimme uusia tuulia ja vaikutteita. Kunnioitamme luontoarvoja. Olemme yhteensovittava suunnannäyttäjä.

Kuin maakunta pienoiskoossa

Pirkanmaan liiton visuaalinen ilme on kuin maakunta pienoiskoossa. Maakuntatunnuksista muistuttavat väreillään toutain, västäräkki, peura ja tuomi sekä graafisen tunnuksen pallokiven renkaat. Maakuntalaulun tuovat mieleen graafisen tunnuksen rengasmaiset, armaiset aallot sekä lemmikin sininen väri. Suomalaisuudesta kertovat tummansininen yötaivas, puhdas lumi, kuura, naava ja viljapelto. Rakennettuun ympäristöön meitä vie punatiili.

Visuaalisen ilmeen uudistuksen suunnittelija kertoo:

- Inspiraation lähteenä oli maakuntakivemme pallokivi. Sen kuvioissa puhuttelee kerroksellisuus, sisäkkäiset laajenevat kehät, historian kiteytymät ja moni-ilmeinen vahvuus - voima ja herkkyys. Maakunnan liiton strategiasta löytyi lause: Kädenjälkemme näkyy Pirkanmaalla, Suomessa ja Euroopassa. Näin syntyi assosiaatio kehäkuviolle, joka on graafisesti muotoiltu sormenjälki. Se on identiteetin salasana ajassamme, jossa hipaisukin toimii, luonnehtii graafinen suunnittelija, luova johtaja Mari Laesterä Suunnittelutoimisto Mera Oy:stä.

- Sormenjäljen perusidea on läsnä lähes kaikkialla. Vastaan tulevat kehät, radat, veden renkaat, kartan korkeudet tai puiden vuosikasvut. Tunnuksessa voi nähdä myös kirjaimen P, tai sijainnin paikkamerkin. Pirkanmaa lisää kierroksia, kasvaa ja kehittyy ympärillämme. On ollut ilo olla hipaisemassa maakunnan ydintä.

Pirkanmaan liiton uusi strategia lähtökohtana:

Visuaalisen ilmeen uudistuksen vahvana pohjana on henkilöstön, luottamushenkilöittemme ja sidosryhmiemme kanssa tehty strategiatyö.

Strategiamme kärkiä ovat:

  • Olemme koko maakuntaa varten ja keskitymme maakunnallisesti merkittäviin asioihin.
  • Edistämme toiminnallamme kestävää kasvua.
  • Luomme arvoa korkealla osaamisella ja demokraattisella päätöksenteolla.
  • Olemme yhteensovittava suunnannäyttäjä ja johdamme tiedolla verkostoissa.
  • Olemme vaikuttava: kädenjälkemme näkyy Pirkanmaalla, Suomessa ja Euroopassa.
  • Olemme työnantaja ja työyhteisö, josta ollaan ylpeitä.

Lisätiedot:

Kaikki artikkelit
Created with Sketch.