|
Elinvoima ja uudistuminen,
Maakuntastrategia,
Pirkanmaan liitto
Pirkanmaan maakuntastrategia vuosille 2026–2029 hyväksyttiin maakuntavaltuustossa syksyllä 2025. Maakunnan toimijoiden yhteisesti valmisteleman strategian tavoitteena on rohkeasti uudistuva, vastuullisesti vahvistuva Pirkanmaa.
Pirkanmaan liitto on kutsunut yhteistyökumppaneitaan tarkastelemaan ja arvioimaan maakunnan kehittämistavoitteiden toteutumista. Samalla on tarpeen miettiä, millaisilla toimilla yhteisiä tavoitteita voidaan viedä eteenpäin muuttuvassa toimintaympäristössä.
Pirkanmaan maakuntastrategia vuosille 2026–2029 hyväksyttiin maakuntavaltuustossa syksyllä 2025. Maakunnan toimijoiden yhteisesti valmisteleman strategian tavoitteena on rohkeasti uudistuva, vastuullisesti vahvistuva Pirkanmaa.
– Pirkanmaan liitto on kartoittanut maakuntastrategian toteutumisen tilaa tilastoaineiston ja asiantuntijakyselyn avulla. Näitä tuloksia arvioidaan keskustellen tilaisuuksissa, joiden teemoina ovat strategian missioiden mukaisesti kasvu ja osaaminen, kestävä siirtymä, yhteistyö ja yhteydet sekä toimintakyky ja turvallisuus. Menettelystä on tarkoitus tehdä vuosittain toistuva, suunnittelupäällikkö Marko Mäkinen kertoo.
Kuvassa maakuntastrategian valmistelussa keskeisesti mukana olevat aluekehitysjohtaja Matti Lipsanen, suunnittelupäällikkö Marko Mäkinen ja strategiajohtaja Jari Kolehmainen.
Lisätiedot:
Vs. maakuntajohtaja, aluekehitysjohtaja Matti Lipsanen
Vastaan aluekehityssuunnittelusta ja kehityshankkeiden rahoituksesta. Tuen myös alueellisia kehittäjiä edistämällä heidän yhteistyötään. Edistän alueen etuja sekä Suomessa että Euroopan unionissa. Olen maakuntajohtajan varahenkilö.
Osallistun monin tavoin Pirkanmaan strategiseen kehittämiseen. Tehtäviini kuuluvat TKI-työ, tiedolla johtamisen tuki sekä tulevaisuustyö. Tuemme kumppanuuksia vaikuttavien aluekehityshankkeiden rahoituksen avulla ja muilla mahdollisilla keinoilla.
Työskentelen Pirkanmaan aluekehityksen edistämiseksi sekä maakunnan kehitykseen vaikuttavien muutostekijöiden tunnistamiseksi ja huomioon ottamiseksi. Pirkanmaan maakuntastrategia on tässä keskeisin työväline. Olen myös mukana vetämässä Pirkanmaan turvallisuusklusterin toimintaa.