Hyppää sisältöön

Pirkanmaalle lisärahoitusta VT3:n Hämeenkyrönväylälle

| Edunvalvonta, Päätöksenteko

Valtiovarainvaliokunnan esittämistä Parkanon ja Vesilahden tiekohteista ei ole varmistusta.

Hallitus antoi 27.5. eduskunnalle kuluvan vuoden kolmannen lisätalousarvion. Se sisältää muun muassa muutamia liikenneinvestointien rahoituksia. Lisäksi siinä aikaistetaan perusväylänpidon rahoituksessa 50 miljoonaa euroa vuodelta 2022 kuluvalle vuodelle. Aikaistetun rahoituksen käyttö tarkentuu liikenneviranomaisten kohdennuksissa.

Valtatie3:lla parhaillaan rakennettavan Hämeenkyrönväylän rahoitusta lisätään 3,5 miljoonalla eurolla. Investoinnin valtion rahoitus tulee nyt olemaan kokonaisuudessaan 67,5 miljoonaa euroa.
Perusväylänpidon rahoituksen aikaistamisesta Pirkanmaan liitto on esittänyt, että toteutukseen tulisi nyt saada eduskunnan valtiovarainvaliokunnan valtion talousarviosta antamaan mietintöön kirjaamat kaksi kohdetta Pirkanmaalta. Valiokunta on pitänyt tärkeänä, että huomioon otetaan kevyen liikenteen väylät Parkanossa (mt 13332) ja Vesilahdella sijaitsevan mt 301 Keihonen – Suomela -välisen tielinjauksen parantaminen.

- Emme ole vielä saaneet tietoa siitä, miten nyt tulossa olevan aikaistetun perusväylänpidon rahoitus tulee koko maassa ja Pirkanmaalla kohdentumaan. Olemme aktiivisesti esittäneet rahoitettaviksi Parkanon ja Vesilahden tiekohteita. Niille on sekä liikenteelliset perusteet että valtiovarainvaliokunnan kohteita puoltava esitys, toteaa Pirkanmaan liiton edunvalvontapäällikkö Jouni Koskela.

Lisätiedot:

  • Edunvalvontapäällikkö Jouni Koskela

    Edistän maakunnalle tärkeitä kehittämiskohteita, joilla vaikutetaan valtion talousarvioon ja lainsäädäntöön. Toimin Suomen päärataryhmän sihteerinä sekä Länsi-Suomen Päärata+:n projektipäällikkönä. Käsittelen Pirkanmaan liitolle kuuluvat liikuntahallinnon tehtävät.

Kaikki artikkelit