Hyppää sisältöön

Pirkanmaalle kehitetään kulttuurialan tuottajaverkostoa tukemaan selviytymistä koronan yli

| Elinvoima ja uudistuminen, Hankkeet ja selvitykset, Pirkanmaan liitto

Hanke edistää välillisesti taiteen ja kulttuurialan ammatillisten, erityisesti freelancereiden työllistymistä.

Matkailu ja elämysteollisuus ovat kärsineet eniten koronasta Pirkanmaalla. Tampereen ammattikorkeakoulu lähtee kehittämään Pirkanmaalle kulttuurialan tuottajaverkoston toimintaa Tuottajapankki-hankkeella.

Hankkeella halutaan edistää kulttuurialan toimintaedellytyksiä sekä välillisesti taiteen ja kulttuurialan ammatillisten, erityisesti freelancereiden työllistymistä. Uusia valmiuksia tarvitaan ja omaa osaamista pitää tehdä näkyväksi monimuotoisin keinoin.

Hanke luo vuosien 2021-2023 aikana tuottajaverkoston, sen toiminta – ja organisaatiomallin sekä pilotoi verkkoalustan tuottajaosaamisen markkinointiin ja palveluiden saavutettavuuteen. Tuottajaosaamisesta viestitään laajasti potentiaalisille palveluntarvitsijoille, sekä järjestetään työpajoja, seminaareja ja tilaisuuksia.

Maakuntahallitus myönsi Tampereen Ammattikorkeakoulu Oy:lle Tuottajapankki -hankkeelle 216 304 euroa. Rahoitus tulee työ- ja elinkeinoministeriöstä alueellisen selviytymissuunnitelman toimeenpanoon.

Hanke tukee maakuntaohjelmaa, jossa kannustetaan yrittäjyyden nostamista ja kannustamista uudelle tasolle. Hanke tukee myös alueellista selviytymissuunnitelmaa luovan talouden ekosysteemin kehittämisen ja vahvistamisen osalta.

Lisätietoja:

Tampereen ammattikorkeakoulu: Suunnittelija Susanna Ihanus, p. 050 530 2905

Kaikki artikkelit