Hankkeen tavoitteena on edistää elinkeinoelämän resilienssiä ja varautumista poikkeusoloihin. Samalla elinkeinoelämä kytketään laaja-alaisesti mukaan varautumiseen kahdesta näkökulmasta:
- Elinkeinoelämän toimijoiden toiminnan ja palveluiden jatkuvuuden turvaaminen.
- Elinkeinoelämän toimijoiden (sekä koulutus- ja tutkimustoimijoiden) asiantuntemuksen, verkostojen ja muun yritys- ja tutkimuskentän tuntemuksen hyödyntäminen puolustusvoimien, viranomaisten, kuntien ja kaupunkien kehittämistarpeiden ratkaisemiseksi.
Hankkeella edistetään erityisesti niiden yritysten varautumista hybridivaikuttamiseen ja poikkeusoloihin, jotka eivät ole mukana huoltovarmuuskeskuksen poolitoiminnassa tai joita ei lain mukaan mielletä huoltovarmuuskriittisiksi toimijoiksi. Hankkeessa kehitetään myös toimintatapoja, joilla mm. elinkeinoelämän (ml. koulutus ja tutkimus) toimijoiden osaamista on mahdollista hyödyntää laaja-alaisen vaikuttamisen toimintaympäristössä.
Hanke tukee maakuntaohjelman tavoitetta ennakoinnin tehostumisesta. Sillä vahvistetaan yritysten toimintakykyä yhteiskunnan kannalta kriittisissä tilanteissa. Hanke kytkeytyy tätä kautta myös Pirkanmaan älykkään erikostumisen strategiaan, jossa tavoitteena on muun muassa kestävien yhdyskuntien kehittäminen, huomioiden niin yritysten kuin julkisen sektorin tarpeet ja rooli.
Pirkanmaan liitto myönsi Business Tampere Oy:n Elinkeinoelämän varautuminen -hankkeelle rahoituksen Alueiden kestävän kasvun ja elinvoiman tukeminen (AKKE) -määrärahaa 149 994 euroa. Business Tampere Oy rahoittaa itse hanketta 37 499 eurolla.
Hanke kestää joulukuun 2026 loppuun asti.
Lisätiedot:
Tampereen kaupunkiseudun elinkeino- ja kehitysyhtiö Business Tampere Oy:
Johtaja, Turvallisuus ja resilienssi, Petri Nykänen, p. 040 806 2375, petri.nykanen@businesstampere.com