Hyppää sisältöön

Pirkanmaa vauhdittaa kestävyysmurrosta Interreg-rahoituksen avulla

| Elinvoima ja uudistuminen, Hankkeet ja selvitykset, Pirkanmaan liitto

Pirkanmaa on jo vuosia osannut vahvistaa maakunnan kansainvälistä yhteistyötä EU:n Itämeren alueen Interreg -ohjelman avulla. Uudistetun rahoitusohjelman ensimmäiset rahoituspäätökset tehtiin viime viikolla Saksassa ja Pirkanmaalle on saatu mittava rahoitus. Käynnistyvässä We make transition! -hankkeessa on tavoitteena tunnistaa erilaisia yhteisöjä, osuuskuntia, pienyrittäjiä ja järjestöjä Pirkanmaalla ja muilla hankkeeseen osallistuvilla alueilla. Tavoitteena on myös saada kansalaisyhteiskunnan toimijat paremmin mukaan alueiden ilmasto- ja kestävyystyöhön.

EU:n Itämeren alueen Interreg -ohjelman (Interreg BSR) seurantakomitea teki ensimmäiset suurten hankkeiden rahoituspäätökset kokouksessaan Kielissä, Saksassa 22.-23.9. Seurantakomitea päätti sitoa 31 hankkeelle lähes 80 miljoonan euron EAKR-rahoituksen.

Yksi rahoituksen saaneista hankkeista on vahvasti pirkanmaalaisvetoinen ”We make transition!”, jonka kokonaisbudjetti on yhteensä 3,3 miljoonaa euroa. Hanketta johtavan Suomen Itämeri-instituutin osuus on 409.000 euroa ja Pirkanmaan liiton 338.000 euroa.

- Pirkanmaa on jo vuosia osannut vahvistaa maakunnan kansainvälistä yhteistyötä Interreg BSR -ohjelman avulla. Interreg-raha on hakijalle edullista, sillä EU-rahoituksen osuus on 80 prosenttia kokonaiskustannuksista. Lisäksi valtio osallistuu suomalaisten kumppaneiden omarahoitusosuuteen, muistuttaa Pirkanmaan liiton aluekehitysjohtaja Matti Lipsanen, joka edustaa Suomen maakuntia seurantakomiteassa.

- Ilmastonmuutos, luontokato ja muut äkilliset muutokset ihmisten toimintaympäristössä haastavat meitä hakemaan kestäviä ratkaisuja yhdessä ja aktivoimaan voimakkaammin myös kansalaisyhteiskuntaa mukaan kestävyystyöhön. We make transition! -hankkeessa on tavoitteena tunnistaa kierto- ja jakamistaloutta sekä sosiaalista kestävyyttä edistäviä yhteisöjä, osuuskuntia, pienyrittäjiä ja järjestöjä sekä niiden roolia kestävyysmurroksen vauhdittamisessa. Hankkeessa testataan osallistavaa murrosareena-metodia yhteistyössä kaupunkien ja kuntien kanssa. Pirkanmaalla yhteistyötä tehdään erityisesti Tampereen kaupungin ja Hämeenkyrön kunnan kanssa, kertoo Itämeri-instituutin kehityspäällikkö Johanna Leino.

Interreg BSR -ohjelma rahoittaa innovaatioihin, vesien suojeluun ja ilmastotavoitteisiin liittyviä kansainvälisiä yhteistyöhankkeita. Ohjelma-alueeseen kuuluvat Suomen lisäksi Viro, Latvia, Liettua, Puola, Saksan pohjoiset osavaltiot, Tanska, Ruotsi sekä Norjan eteläosat. Hankkeissa tulee olla kumppaneita vähintään kolmesta maasta. Venäjä ja Valko-Venäjä suljettiin ohjelmasta alkuvuodesta 2022.

Ohjelman toinen rahoitushaku avataan lokakuun lopussa.

Lisätietoja:

Suomen Itämeri-instituutti:
Johtaja Esa Kokkonen, p. 050 516 9111, esa.kokkonen@tampere.fi
Kehityspäällikkö Johanna Leino, p. 050 436 3233, johanna.leino@tampere.fi

Kaikki artikkelit