Hyppää sisältöön

Pirkanmaa vahvistaa luovien alojen ekosysteemiä ja parantaa TKI-valmiuksia

| Elinvoima ja uudistuminen, Hankkeet ja selvitykset, Pirkanmaan liitto

Tampereen ammattikorkeakoulun ja Tampereen kaupungin hankkeen tavoitteena on kasvattaa suunnitelmallisuutta kulttuuri- ja luovan alan kehittämiseen, innovaatiokyvykkyyttä ja hyödyntää paremmin maakunnan innovaatiopotentiaalia.

Pirkanmaa vahvistaa luovien alojen ekosysteemiään. Luovan alan TKI-toimintaan saatavan rahoituksen määrää pirkanmaalaisille toimijoille pyritään kasvattamaan.

Kulttuuri- ja luovat alat tarvitsevat tällä hetkellä kokonaisvaltaisempaa näkemystä tulevaisuuden muutostarpeista sekä yhtenevämpää tilannekuvaa. Hankkeen myötä laadittava innovaatioportfolio antaa paremman tarttumapinnan muutostarpeisiin ja lisää vaikuttavuutta toimintatapoihin ja käytänteisiin.

Alueella on jo kehittämisorientoituneiden organisaatioiden ja aktiivisten luovan alan vaikuttamistyöhön kiinnostuksensa osoittaneiden verkosto. Tätä hyödyntämällä hankkeessa pilotoidaan kulttuurin ja luovien alojen neuvottelukunta. Se kokoaa yhteen alan julkisen, yksityisen ja kolmannen sektorin toimijoita. Neuvottelukunta luo edellytykset systemaattisemmalle maakunnallisen tason kehittämistarvetarkastelulle, ja sitä kautta alan TKI-toiminnan vauhdittamiselle.

Hankkeen kohderyhmänä ovat kulttuuri- ja taide- sekä luovien alojen mikro- ja pk-yritykset, ja välillisinä kohderyhminä muut ko. toimialan organisaatiot ja freelancerit Pirkanmaalla. Välillisesti toiminnasta hyötyvät Pirkanmaan kuntien kulttuuritoiminnasta vastaavat, sekä matkailu- ja elämyspalveluiden tuottajat.

Pirkanmaan liitto myönsi Pirkanmaan luovien alojen innovaatioportfolio -hankkeelle Alueiden kestävän kasvun ja elinvoiman tukeminen, AKKE -määrärahaa (alueellisen TKI-toiminnan tukeminen) 148 640 euroa. Hankkeen päätoteuttajan, Tampereen ammattikorkeakoulun, omarahoitusosuus on 21 910 euroa ja osatoteuttajan, Tampereen kaupungin, 15 502 euroa. Tukea voidaan käyttää 1.1.2026 – 30.6.2027 välisenä aikana.

Hanke liittyy Pirkanmaan maakuntaohjelmaan 2022–2025 (Pirkanmaalla tehdään osaamisesta ja tiedosta arvoa) ja Älykkään erikoistumisen strategiaan (Kulttuuri ja digitaalinen elämystalous). Hanke tukee Pirkanmaan osalta myös vuonna 2025 valmistuneen valtakunnallisen Luovan talouden kasvustrategian tavoitteita ja toimeenpanoa.

Lisätiedot:

Tampereen ammattikorkeakoulu Oy: Projektipäällikkö Susanna Ihanus, p. 050 5222 755, susanna.ihanus@tuni.fi

Kaikki artikkelit
Created with Sketch.