Hyppää sisältöön

Pirkanmaa pääsi kiertotalouden EU-pilottialueeksi - mahdollisuudet teollisen mittakaavan investointeihin paranevat

| Pirkanmaan liitto

Pirkanmaa on valittu yli sadan hakijan joukosta pilottialueeksi, jolle Euroopan komissio antaa räätälöityä tukea kiertotalouteen liittyvien investointien lisäämiseksi.

Euroopan komissio on lanseerannut CCRI-aloitteen osana kiertotalouden toimintasuunnitelmaa. Suomesta on mukana pilottialueina Pirkanmaan lisäksi Uusimaa. Kumppaneina ovat mukana Päijät-Häme ja Jyväskylän kaupunki.

CCRI muodostaa 30 kaupungin ja alueen verkoston, joka edistää vihreää siirtymää alueellisella ja paikallisella tasolla.

Selvityksiä löytyy, nyt tarve jo investointeihin

Pirkanmaa suunnittelee osana yhteistyötä oman kiertotalouden pilottinsa ja kiinnittää huomiota erityisesti maakunnan investointitarpeisiin. Aihepiiriin liittyviä selvityksiä on jo runsaasti.

Pilotin avulla Pirkanmaan on mahdollista saada apua mm. Horizon Europe ja EIB-hankkeiden muodostamiseen. Maakunta pääsee mukaan tärkeimpiin yhteistyöverkostoihin.

- Tavoitteenamme on saada tämän avulla aikaan suuria kymmenien miljoonien eurojen investointikokonaisuuksia, skaalata nykyisiä innovaatioita, kokeiluja ja demonstraatioita teolliseen mittakaavaan. Lisätään siis alueen kehittämistyön vaikuttavuutta EU-rahoituksen avulla, maakuntahallituksen puheenjohtaja Roope Lehto sanoo.

- Tämä on myös tunnustus alueella tehdylle pitkäjänteiselle kehitystyölle ja askel eteenpäin.

CCRI-koordinaatio tukee valmiuksia ja tiedonjakoa EU:n kuntien ja alueiden välillä ja pyrkii edistämään kiertotalouden innovointia, laajentamista ja valtavirtaistamista. Pilotteihin valitut ja muut verkoston kumppanit ovat vahvasti edistämässä Euroopan vihreää siirtymää kohti kiertotaloutta.

Lisätietoa valituista pilotti- ja kumppanialueista ja mahdollisuus tilata CCRI:n uutiskirje:
Circular Cities and Regions Initiative | Circular Cities and Regions Initiative (circular-cities-and-regions.eu)

Pilots and Fellows | Circular Cities and Regions Initiative (circular-cities-and-regions.eu)

CCRI_Full_list_of_Pilots_and_Fellows.pdf (circular-cities-and-regions.eu)



Seuraa verkostoa LinkedInissä.

Suomesta mukana on Tampereen lisäksi Uusimaa pilottialueena ja Jyväskylä ja Päijät-Häme ovat mukana verkoston kumppanialueina.
KUVA: Circular Cities and Regions

Lisätiedot:

Maakuntahallituksen puheenjohtaja Roope Lehto, p. 040 591 5660, roope.lehto@nokiankaupunki.fi

  • Kehittämispäällikkö Liisa Hyttinen

    Vastuullani on vihreän siirtymän edistäminen ja kokonaisuuden koordinointi. Painopisteet ovat tällä hetkellä ilmastonmuutoksen hillintä, kiertotalous sekä energia. Kehitän teemaan liittyen alueen yhteistyöverkostoja ja toimin siltana kansallisiin ja eurooppalaisiin verkostoihin.

Kaikki artikkelit