Hyppää sisältöön

Päärataan kohdistuvia parannuksia tulossa useista eri ohjelmista

| Edunvalvonta

Suomen päärataan ja sen liityntäyhteyksiin kohdistuvia määrärahaesityksiä on osoitettu niin Tampereelta etelään kuin Oulusta pohjoiseen.

Päärata+ -ryhmä tiedottaa hallituksen elvytyspaketista. Alueeseen kuuluvat Kanta-Häme, Pirkanmaa, Etelä-Pohjanmaa, Pohjanmaa, Satakunta ja Keski-Suomi.

Hallituksen esittämä neljäs lisätalousarvio sisältää päärataan liittyviä investointeja ja jatkosuunnitelmia. Hallitus tarkentaa vielä nyt esitettyjä elvytyskohteita sekä määrittelee myöhemmin kohteiden työtä. Kaupunkiseutujen MAL-sopimukset edellyttävät vielä kunnallista päätöksentekoa.

- Suomen päärataan ja sen liityntäyhteyksiin kohdistuvia määrärahaesityksiä on osoitettu niin Tampereelta etelään kuin Oulusta pohjoiseen. Väliin jäävästä Tampere-Oulusta ollaan tekemässä välityskykytarkastelu, toteaa Päärata+:n hankkeen projektipäällikkö, Pirkanmaan liiton edunvalvontapäällikkö Jouni Koskela.

Elvytyspaketin liikenteen kehittämiseen liittyvät esitykset osoittavat päätöksenteon sirpaleisuuden.

- Osa kohteista on väyläverkon kehittämishankkeita, osa on kaupunkiseutujen MAL-sopimuskohteita ja osa muun muassa teollisuuden infrapakettiin liittyviä. Tämä osoittaa selkeän tarpeen pitkäjänteiselle liikennejärjestelmäsuunnittelulle toimenpideohjelmineen, jota parhaillaan maassa tehdään seuraavalle 12 vuodelle, hän lisää.

Etelä-Pohjanmaan liiton suunnittelujohtaja Antti Saartenoja pitää mielenkiintoisena Oulun kaupunkiseudun MAL-sopimukseen sisältyvää Tampere-Oulu -välin välityskykytarkastelua kaksoisraiteista ja liikennepaikkatarpeista. Hän on Koskelan kanssa samaa mieltä kokonaiskehittämistarpeesta.

- Päärataa tulee edelleen suunnitella ja kehittää kokonaisuutena Helsingistä Tornioon. Yksittäisten hankkeiden ja suunnitelmien liittyminen toisiinsa tulisi olla koordinoidumpaa, koska niitä viedään nyt eteenpäin usean erillisen rahoitusvälineen ja sopimusmenettelyn kautta etelässä ja pohjoisessa. Osaoptimoinnin vaarana on, että pääradan välityskyky ei kehity parhaalla mahdollisella tavalla, Saartenoja sanoo.

Hän muistuttaa, että Tampere-Seinäjoki on pääradan ja Suomen vilkkaimmin liikennöity yksiraiteinen osuus.

Länsi-Suomen yhteistä liikennejärjestelmäsuunnitelmatyötä vetävä Hämeen liiton johtava asiantuntija Heikki Pusa toteaa eteläisen Suomen päärataan liittyvistä esityksistä:

- Helsinki-Tampere rataosan peruskorjaus aloitetaan kahdeksan miljoonan euron määrärahalla. Määräraha on varsin pieni kokonaistarpeeseen nähden, mutta merkitsee kuitenkin konkreettista aloitusta, ja sitä on syytä tervehtiä ilolla. Helsingin seudun MAL-sopimuksessa valtio sitoutuu käynnistämään pääradan parantamishankkeen Pasila-Riihimäki 2. vaiheen toteutuksen ratasuunnitelman mukaisesti. Tätä on odotettu pitkään. Pasila-Riihimäki osuuden välityskyvyn parantaminen vaikuttaa myönteisesti koko pääradalle myös Riihimäeltä pohjoiseen.

Lisätietoja:

Etelä-Pohjanmaan liitto
Antti Saartenoja, p. 050 347 9845
antti.saartenoja@etela-pohjanmaa.fi

Hämeen liitto
Heikki Pusa, p. 0500 483 642
heikki.pusa@hame.fi

Siirry Päärata-edunvalvontasivustolle tästä linkistä.

Kaikki artikkelit