Hyppää sisältöön

Miten maakunnan etua valvotaan?

| Blogi, Pirkanmaan liitto

Nyt Suomen toiseksi suurin maakunta - Pirkanmaa - tiedetään ja tunnetaan. Enää ei kuule puhuttavan Pohjois-Hämeestä.

Olen ollut Pirkanmaan liitossa maakunnan edunvalvontatehtävissä 18 vuotta. Sitä ennen olin 1980-luvulta lähtien maakuntatöissä poliittisella rintamalla. Ja tulipa jo ennen sitä maakunta tutuksi myös poliisityössä.

Pikkupoikana, noin 60 vuotta sitten, sain kotioloissa vaikuttamisen opin, jonka merkityksen tajusin vasta aikuisiällä. Keittiö oli täynnä tupakansavua, kun isäni täytti kyläläisten veroilmoituksia ja hoiti koulu- ja tieasioita. Hänellä oli aseveli- ja puolueverkosto, jonka ykkösnimi oli moninkertainen ministeri Arvo Pentti. Isäni kulki polkupyörällä salkku pyöränsarvessa kunnanvaltuuston kokouksiin Hämeenkyrön Kirkonkylään. Äitini suvusta meillä poikkesi usein Hanhilahden Väinö. Siitä suvusta on niin maakunnan kuin Suomen edunvalvojia tullut useita.

Kun aloitin maakuntatyöt 1980-luvulla, toimin kolmessa vaalipiirissä ja kahdessa läänissä. Miksi? Siksi että Pirkanmaan maakunta oli niissä kaikissa. Yli rajojen työskentely oli sekä pakollista että tarpeellista. Vielä noin 15 vuotta sitten piti kertoa, mikä on Pirkanmaa. Nyt Suomen toiseksi suurin maakunta tiedetään ja tunnetaan. Enää ei kuule puhuttavan Pohjois-Hämeestä.

Olen maakuntaoppia tai kotiseutuoppia ollut levittämässä. Se on ollut luontevaa, koska olen peruspirkanmaalainen, kotoisin maakunnan satakuntalaisesta haarasta. Aikanaan urheilukentillä saavutin niin Hämeen piirin kuin Hämeen läänin mitaleita. Kesti kauan, että urheiluunkin ujutettiin käsite pirkanmaalaisurheilijat. Tästä työstä kiitän erityisesti Tampereen Pyrinnön Jarmo Hakasta ja Aamulehden urheilutoimitusta.

Iso osa maakunnan edunvalvontatyötä on liikenneinvestointien edistäminen. Niiden myötä tulee ylimaakunnallisuus. Pirkanmaalla risteää seitsemän valtatietä ja kuusi raideyhteyttä. Yhteistyön myötä on syntynyt useita valtatieryhmiä ja rataryhmiä, lisäksi myös Länsi-Suomen liikenteen suuralueen ryhmä. Vaikutukseltaan laajin on päärataryhmä, joka ulottuu Helsingistä Tornioon ja Rovaniemelle. Sitä on Pirkanmaan liitto vetänyt koko sen toiminta-ajan.

Eduskuntavaalit lähestyvät. On hienoa, että maakunnasta valitaan jo 20 kansanedustajaa. Pirkanmaan painoarvo nousee. Kansanedustajat ovat maakunnan edunvalvonnan eturintamassa. Edunvalvontatyö jatkuu myös Pirkanmaan liitossa yhteistyössä maakunnan muiden edunvalvojien kanssa, erityisesti elinkeinoelämän edustajien ja kuntien kanssa.

Omalta osaltani siirryn päätoimisesti hiihtoladuille vaiheessa, missä ei enää Pirkanmaata ja Pirkka-lehteä sekoiteta keskenään.

Pirkanmaa on hyvä maakunta. Sen etua kannattaa ajaa ja valvoa niin kotimaassa kuin Brysselissä. Toivotan siihen intoa ja ahkeruutta.

Jouni Koskela, maakunnan edunvalvontapäällikkö, eläkeläinen 1.6.2023 lähtien

Kaikki artikkelit