Hyppää sisältöön

Liikuntaneuvos Matti Yrjölälle Pro Pirkanmaa -mitali

| Pirkanmaan liitto

Yrjölä on vaikuttanut monin eri tavoin urheilun ja liikunnan olosuhteiden kehittämiseen ja koko Suomen urheilumenestyksen edistämiseen

Liikuntaneuvos Matti Yrjölä sai perjantaina 27.5. Pro Pirkanmaa -mitalin maakunnan hyväksi tekemästään urheilu- ja liikuntatyöstä.

Matti Yrjölä on pitkäaikaisella toiminnallaan urheilun ja liikunnan parissa tehnyt Pirkanmaata tunnetuksi, ja on vaikuttanut monin eri tavoin urheilun ja liikunnan olosuhteiden kehittämiseen ja koko Suomen urheilumenestyksen edistämiseen.

Pirkanmaan liitto myöntää heraldikko Harri Rantasen suunnitteleman mitalin henkilölle tai yhteisölle erittäin ansiokkaasta ja pitkäaikaisesta työstä Pirkanmaan maakunnan hyväksi.

Mitali luovutettiin 27.5. Kyröskosken kuulakarnevaaleissa, jotka tänä vuonna järjestettiin 50. kerran.

Lisätiedot:

Edunvalvontapäällikkö Jouni Koskela, p. 050 527 2129

Kaikki artikkelit