Hyppää sisältöön

Eurooppa-päivä: Miten Eurooppa näkyy pirkanmaalaisten työssä ja identiteetissä?

| Pirkanmaan liitto

Eurooppa-päivän kunniaksi kysyimme pirkanmaalaisilta toimijoilta heidän ajatuksiaan eurooppalaisuudesta ja EU:sta.

EUROOPPALAINEN PIRKANMAA

Kysyimme Eurooppa-päivän 9.5. kunniaksi pirkanmaalaisilta toimijoilta heidän ajatuksiaan
eurooppalaisuudesta ja EU:sta.

Ilman EU:ta en olisi varmastikaan Suomessa. Ilman Erasmus-vaihto-ohjelmaa en olisi varmaankaan tullut pohjoismaihin ja tavannut Ruotsissa suomalaista miestäni. EU avaa mahdollisuuksia tutustua uuteen matalalla kynnyksellä. Paljon on vielä hyödynnettävissä EU-maiden kesken. Toivon, että muualta tulleena hieman erilainen näkökulmani nähdään Suomessa voimavarana.

Clementine Arpiainen
projektipäällikkö
Pirkanmaan liitto

Minulle eurooppalaisuus ja EU merkitsevät ennen kaikkea rauhaa. Leader-työni kautta olen saanut paitsi kansainvälistää ja eurooppalaistaa omaa toimialuettani Joutsenten reittiä (Huittinen, Hämeenkyrö, Punkalaidun, Sastamala), myös kiertää Eurooppaa ja muitakin mantereita paikallisen kehittämisen, bottom-up-ajattelun, osallistamisen ja osallistuvan demokratian lähettiläänä erilaisissa suomalaisissa ja kansainvälisissä projekteissa. Joukossa on ollut paljon sodan kokeneita alueita, kuten ex-Jugoslavian maat, Mosambik ja Venäjän miehittämä Abhasia. Rauha, demokratia ja vapaus, noihin kolmeen sanaan kiteyttäisin eurooppalaisuuden.

Petri Rinne
Leader Joutsenten reitti

Pirkanmaa on vientimaakunta. Eu:n sisämarkkinat tarjoaa matalan kynnyksen lähteä kasvattamaan suomalaisen vientituotteen markkinoita. Maakunnan yritykset kilpailevat myös globaaleilla markkinoilla. Eu:n kauppapolitiikka vaikuttaa myös suomalaisten yritysten menestykseen. Kun se neuvottelee takanaan 470 miljoonan kuluttajan markkinat on neuvotteluasema huomattavasti vahvempi kuin yksittäisen valtion. EU:n ja kolmansien maiden vapaakauppasopimukset auttavat suomalaisia yrityksiä poistamalla kaupan esteitä.

Markus Sjölund
Johtaja, Tampereen kauppakamari

Eurooppalaisuus on vapautta ja yhdessä tekemistä. SASKY toimii useissa eurooppalaisissa verkostoissa ja kehittää EU-rahoituksen turvin suomalaista osaamista ja koulutusta. Eurooppalainen identiteetti on vapautta ja ystävällisyyttä.

Antti Lahti
kuntayhtymäjohtaja
SASKY koulutuskuntayhtymä

Kun olen Roomassa, Lontoossa tai Madridissa, olen kotona, omassa paikassani, ihan samalla lailla kuin omassa kodissani Vilppulan Ylä-Väärissä, Pirkanmaalla. Töissä Serlachiuksella saan päivittäin olla yhteyksissä eri puolille Eurooppaa, koska suuri osa projekteistamme toteutuu eurooppalaisena yhteistyönä.

Pauli Sivonen
Johtaja, FT, Serlachius-museot

Koska Demola on vahvasti globaali toimija, meille Eurooppa ja eurooppalaisuus ovat merkittäviä identiteetin lähteitä. Eurooppa ja EU tarkoittavat meille kotimarkkinoita — näemme työssämme konkreettisesti sen, että maiden ja toimijoiden välillä ei ole rajoja Euroopassa ja olemme integroituneet eurooppalaiseen innovaatioekosysteemiin. Teemme paljon työtä eurooppalaisen innovaatiotoiminnan eteen – kansallisessa Demola Portugali -ohjelmassa keskiössä on eurooppalaisen innovaatiotoiminnan muutos, kun työskentelemme industry-academia -vuorovaikutuksen vahvistamisen hyväksi. Tekemistämme ohjaavat modernit ja demokraattiset eurooppalaiset arvot, ja uskomme osaamiseen; siihen, että kun kehität asiantuntijuuttasi ja osaamistasi, sinua kuunnellaan.

Tommi Järvinen
Chief Strategist/ Demola Global

Suomi ja Pirkanmaa ovat osa Eurooppaa. Meidän tulee myös olla aktiivisia toimijoita Euroopassa myös alueellisesti ja paikallisesti. Euroopan alueiden komitean toiminnassa näkee sen, miten eurooppalaisessa ympäristössä toimitaan ja millaisia mahdollisuuksia siellä on.

Mikko Aaltonen
Euroopan alueiden komitean jäsen

Kaikki artikkelit
Created with Sketch.