Hyppää sisältöön

Euroopan tulevaisuuskonferenssi saapuu Tampereelle

| Pirkanmaan liitto

Konferenssin tavoitteena on selvittää, mitä toiveita meillä eurooppalaisilla on tulevaisuudelle, mitä toimia haluamme nähdä tapahtuvan ja mitä päättäjien tulisi ottaa työssään huomioon.

Tampereen Lyseon lukion Eurooppa-linja, Tampereen ja Pirkanmaan EU-toimisto ja valtioneuvoston kanslia järjestävät lauantaina 11.12. Tampereen Monitoimitalo 13:n Wivi Lönn -salissa klo 14 paneelikeskustelun osana Euroopan tulevaisuuskonferenssia.

Keskustelussa Euroopan tulevaisuudesta on oleellista antaa ääni nuorille. Tampereella järjestettävän paneelikeskustelun taustalla on kuluvan syksyn aikana tehty työ, jossa tamperelaisten lukioiden ja Tampereen seudun ammattiopisto Tredun opiskelijat ovat järjestäneet työpajoja, käyneet keskusteluja ja valmistelleet kysymyksiä panelisteille sekä laajemmin viestejä tulevaisuuskonferenssiin. Tampereella järjestettävän tapahtuman teemana on erityisesti ilmasto- ja ympäristöpolitiikka.

Paneelikeskustelun aloittaa pääministeri Sanna Marin puheellaan, jonka jälkeen hän vastaa myös tamperelaisten nuorten kysymyksiin. Nuorten kanssa keskustelemassa ovat Tampereen pormestari Anna-Kaisa Ikonen, kaupunginvaltuuston ja Euroopan alueiden komitean jäsen Mikko Aaltonen, kaupunginvaltuuston jäsen, Sitran vanhempi neuvonantaja Oras Tynkkynen ja nuorisovaltuuston jäsen Oliver Priimägi.

Tilaisuudessa kuullaan lyhyesti myös komissaari Jutta Urpilaisen ja Euroopan tulevaisuuskonferenssin Suomen kansalaisedustajan Ninni Norran puheenvuorot. Tilaisuuden juontavat Tampereen Lyseon lukion Eurooppa-linjan opiskelijat.

Tapahtuma on osa EU:n laajuista Euroopan tulevaisuuskonferenssia, jonka tavoitteena on saada kansalaisten ääni paremmin kuuluviin Euroopan tulevaisuudesta käytävässä keskustelussa. Konferenssin tavoitteena on selvittää, mitä toiveita eurooppalaisilla on tulevaisuudelle, mitä toimia he haluavat nähdä tapahtuvan ja mitä päättäjien tulisi ottaa työssään huomioon.

Lauantain tapahtuma järjestetään terveysturvallisesti paikallisia rajoituksia noudattaen. Paikan päälle yleisöön otetaan 80 henkilöä saapumisjärjestyksessä, osallistujilta edellytetään koronapassia. Tilaisuudessa edellytetään myös kasvomaskin käyttämistä.

Tapahtumaa voi seurata suorana lähetyksenä Tampereen ja Pirkanmaan EU-toimiston verkkosivuilta.

Ohjelma 11.12.2021

  • Klo 13.30 Tila aukeaa
  • Kahvitarjoilu
  • Klo 14.00 Tilaisuuden avaus
  • Pääministeri Sanna Marinin avauspuheenvuoro
  • Klo 14.15-15.15 Paneelikeskustelu
  • Eurooppa-linjan opiskelijat kertovat syksyn aikana tehdystä työstä
  • Komissaari Jutta Urpilaisen videotervehdys
  • Paneelikeskustelu
  • Anna-Kaisa Ikonen, Tampereen pormestari
  • Oras Tynkkynen, Tampereen valtuuston jäsen ja Sitran vanhempi neuvonantaja
  • Mikko Aaltonen, Tampereen valtuuston jäsen ja Euroopan alueiden komitean jäsen
  • Oliver Priimägi, Tampereen nuorisovaltuuston jäsen
  • Tilaisuuden päättää tulevaisuuskonferenssin kansalaisedustajan Ninni Norran puheenvuoro

Verkkolähetys tilaisuudesta löytyy tämän linkin takaa.


Lisätietoja:

EU-yhteysjohtaja Hannele Räikkönen, p. 040-7763446

Kaikki artikkelit