Rahoitusasiantuntija Jaana Niittyniemi
Valmistelen Tampereen kaupungin ekosysteemisopimuksen mukaisia EAKR-hankkeita sekä kansallisista varoista rahoitettuja AKKE-hankkeita sekä toimin näissä hankkeissa yhteyshenkilönä.
Pirkanmaa edistää rakennusmateriaalien uudelleenkäyttöä ja sen myötä kiertotaloutta Ekokumppanien, Tampereen ammattikorkeakoulun ja Tampereen yliopiston yhteishankkeen avulla.
Vuoden 2027 kesäkuun loppuun kestävässä hankkeessa kehitetään datamalli, jonka avulla voidaan arvioida rakennuskannan purkupotentiaalia ja siihen liittyviä materiaalivirtoja. Mallin avulla tunnistetaan uudelleenkäytettäviä rakennusmateriaaleja. Näin voidaan hyödyntää niitä paremmin.
Rakennusosien uudelleenkäytöstä tehdään myös kustannus-hyötyanalyysi ja hinnoittelumalli. Tavoite on näiden avulla vähentää hiilidioksidipäästöjä ja saavuttaa taloudellisia hyötyjä verrattuna neitseellisten materiaalien käyttöön.
Hankkeen tärkeimpiä kohderyhmiä ovat Pirkanmaan julkisen ja yksityisen sektorin toimijat. Hanke mahdollistaa paremman tiedonkeruun ja sen hyödyntämisen kaupunkikehityksessä sekä päätöksenteossa. Lisäksi hankkeessa tehdään läheistä yhteistyötä suunnittelutoimistojen kanssa ja luodaan ohjeet suunnittelutoimistoille uudelleenkäytettävien rakennusosien suunnitteluun, mikä parantaa suunnittelutoiminnan laatua ja tehokkuutta.
Pirkanmaan liitto myönsi Euroopan aluekehitysrahastosta ja valtion rahoituksena URBAN MINING rakennuskannasta resurssiksi -hankkeelle yhteensä 266 508 euroa.
Rahoitus jakautuu seuraavasti:
Hanke toteuttaa Pirkanmaan maakuntaohjelmaa 2022–2025 (Pirkanmaalla tehdään osaamisesta ja tiedosta arvoa, Pirkanmaalla liiketoiminta uudistuu ja kasvaa vastuullisesti, Pirkanmaalla asutaan ja liikutaan kestävästi). Hanke toteuttaa älykkään erikoistumisen strategiaa (Älykkäät ja kestävät yhdyskunnat)
Ekokumppanit Oy: Vanhempi asiantuntija Karoliina Tuukkanen, p. 050 552 2039, karoliina.tuukkanen1@tampere.fi
Valmistelen Tampereen kaupungin ekosysteemisopimuksen mukaisia EAKR-hankkeita sekä kansallisista varoista rahoitettuja AKKE-hankkeita sekä toimin näissä hankkeissa yhteyshenkilönä.