Suunnittelujohtaja Ruut-Maaria Rissanen
Toimin maakuntajohtajan varahenkilönä. Vastuullani on maankäyttö- ja liikennetiimin vetäminen sekä toiminnan suunnittelu ja kehittäminen yhdessä tiimin kanssa.
Liikennejärjestelmäsuunnitelmassa esitetään keskeiset liikenteen painopisteet ja kehittämistarpeet.
Pirkanmaan liitto toivoo asukkailta palautetta siitä, miten maakunnan liikennejärjestelmää pitäisi kehittää.
Nettisivuillamme on kysely, johon voi antaa oman mielipiteensä esimerkiksi etätyöstä ja sen vaikutuksesta liikkumiseen, pyöräilystä, julkisesta liikenteestä, auton käytöstä, lentämisestä tai ruokaostoksille menemisestä. Lisäksi asukkailta toivotaan tietoa, mitä liikenteeseen liittyviä toimia Pirkanmaalla tulisi erityisesti painottaa.
Pirkanmaan liitto on laatimassa uutta liikennejärjestelmäsuunnitelmaa. Liikennejärjestelmäsuunnitelmassa esitetään keskeiset liikenteen painopisteet ja kehittämistarpeet. Siinä tarkastellaan kaikkia liikennemuotoja sekä liikenteeseen liittyviä palveluita.
Kyselyssä esitetyt väittämät ja vaihtoehdot ovat esimerkkejä mahdollisista painotuksista. Myös avointa palautetta voi antaa liikenteen kehittämisestä maakunnassa.
Kysely on avoinna 21.11.2021 asti.
Siirry kyselyyn tästä linkistä.
Toimin maakuntajohtajan varahenkilönä. Vastuullani on maankäyttö- ja liikennetiimin vetäminen sekä toiminnan suunnittelu ja kehittäminen yhdessä tiimin kanssa.
Atte Mantila / Linea Konsultit oy