Hyppää sisältöön

Aluekehittäjän joulu

| Blogi, Edunvalvonta, Pirkanmaan liitto

Uudistumiskykyymme voimme vaikuttaa itse, mutta valtiolta toivomme vahvistuvaa panostusta tutkimukseen ja innovaatiopolitiikkaan.

Joulun aikana on hyvä pohtia, miten voisi auttaa muita ja millaisia joululahjoja toivoisi.

Pirkanmaan liitto on joulun alla saanut maakunnan eri tahojen kanssa tehden valmiiksi maakunnan kehittämisohjelman ja oman toimintasuunnitelmansa. Näiden viesti ja lupaus voidaan pelkistää seuraavasti.

Ensimmäinen näistä on maakuntakaavan uudistaminen niin, että se entistä paremmin pystyy varmistamaan maakunnan kasvun kestävyyden ja siirtymisen hiilineutraaliin maailmaan. Tavoitteena on taata asukkaiden mahdollisuudet asua hyvässä tasapainossa viheralueiden kanssa olevassa laadukkaassa ympäristössä. Erityisesti panostetaan kestäviin energiaratkaisuihin. Vaikeita asioita ovat ainakin turpeen korvaaminen uusiutuvilla polttoaineilla ja tuulivoimalaratkaisut.

Toisena on maakunnan käytössä olevien kehittämisresurssien suuntaaminen mahdollisimman vaikuttavasti. EU:n rahoituksen tavoitteena on löytää hyvin vaikuttavia hankkeita digitalisaation edistämiseksi ja kestävämpään yhteiskuntaan siirtymisessä. Tähän kokonaisuuteen kuuluvat niin tekoäly kuin kiertotalouskin.

Vastaavasti joulun toivelistalla liikenneverkon osalta on pääradan kohentaminen ja lentoliikenteen osalta Tampereen Pirkkalan lentoaseman kehittämistarpeet. Onneksi viime viikolla saimme Air Balticin osalta myönteisiä uutisia lentoliikenteen osalta. Pääradan osalta odottelemme hyvin lähiaikoina tietoa siitä, miten valtio aikoo vastata välttämättömiin tarpeisiin ja siitä, millaisilla hankkeilla Suomi aikoo hakea EU:n rahoitusta.

Terveyteen liittyen on kaksi toivetta. Niistä akuutein on toive siitä, että korona saadaan nopeasti voitetuksi. Toinen on hyvinvointialueen valtuuston vaali ja sen myötä rakennettava laadukas ja ihmisille lisämahdollisuuksia ja vapauksia antava sosiaali- ja terveyspalveluiden ratkaisu.

Uudistumiskykyymme voimme vaikuttaa itse, mutta valtiolta toivomme vahvistuvaa panostusta tutkimukseen ja innovaatiopolitiikkaan. EU:lle toiveenamme on Unionin vahvistaminen kilpailussa USA:n ja Kiinan kanssa. Eurooppalaisten ihmisten ja yritysten täytyy tietää, että heitä koskeva data ei ole väärissä käsissä.

Toivotan kaikille hyvää joulua ja onnellista uutta vuotta.

Kaikki artikkelit