Hyppää sisältöön

Valkeakosken liikunta- ja hyvinvointimatkailun kehittämishanke

Toteuttaja: Valkeakosken kaupunki
Rahoitus: Pirkanmaan liiton AKKE-rahoitus 180 000 €, toteuttajan omarahoitus 45 000 €
Toteutusaika: 1.6.2021—31.5.2023

Hankkeen tavoitteet:
Valkeakoski on ollut perinteinen teollisuuskaupunki, jonka elinkeinorakenne on rakentunut vahvasti suurteollisuuden varaan. Pitkään jatkuneen rakennemuutoksen myötä teollisuuden volyymi ja työpaikat ovat kuitenkin merkittävästi vähentyneet. Kaupungin elinvoimaisuuden kehittämiseksi elinkeinorakennetta pyritään kehittämään entistä monipuolisemmaksi ja synnyttämään uusia liiketoimintamahdollisuuksia mm. palveluelinkeinojen ja matkailun aloille.

Valkeakoskella on monipuoliset ja helposti saavutettavat liikunta- ja hyvinvointipalvelut, joita on jo osittain hyödynnetty myös matkailutoiminnassa. Kaupungissa on myös useita liikuntayhdistyksiä, jotka järjestävät eri tasoisia ja suuruisia kilpailuja ja tapahtumia. Kokonaisuutena ne synnyttävät Valkeakoskelle merkittäviä matkailuvirtoja, pääosin kotimaasta, mutta osittain myös kansainvälisesti. Toiminta ei ole kuitenkaan systemaattista ja koordinoitua vaan enemmän harrastuspohjaista ja kertaluonteista.

Elinvoiman kehittämiseksi Valkeakosken kaupunki haluaa yhteistyössä alan muiden toimijoiden kanssa kehittää Valkeakoskelle vakiintuneen ja tunnetun liikunta- ja hyvinvointipalveluiden ja matkailun ekosysteemin, jonka toiminnassa yhdistyy urheiluopistomaisuus laajempaan hyvinvointi- ja kulttuuripalvelutarjontaan. Toimivan ekosysteemin ja kilpailukykyisen toimintakonseptin luominen edellyttää olemassa olevien toimijoiden, toimintojen ja resurssien analysointia suhteessa kilpailuympäristöön, potentiaalisten painopistealueiden ja tavoitteiden määrittelyä sekä toiminnan organisoinnin ja kehittämisen suunnitelmaa.

Liikunta- ja hyvinvointipalveluiden matkailuekosysteemin kehittäminen uudistaa kaupungin elinkeinorakennetta pääasiassa olemassa oleviin palveluihin ja infraan perustuen, luo edellytyksiä yritystoiminnan ja työpaikkojen säilyttämiselle ja mahdollistaa uusien palveluliiketoimintojen synnyttämisen. Liikunta- ja hyvinvointipalveluiden kehittäminen tukee myös paikallisten asukkaiden hyvinvointia ja kaupungin yleistä elinvoimaisuutta.

Hankkeen tuloksena syntyy Valkeakosken liikunta- ja hyvinvointimatkailun ekosysteemin vakiintunut toimintakonsepti, joka toimii perustana liikunta- ja hyvinvointimatkailun kehittämiselle ja jatkotoimenpiteille.

Hankkeessa suunniteltu ja konseptoitu liikunta- ja hyvinvointimatkailun ekosysteemi toimii alustana ja jatkokehityssuunnitelmana sekä -toiminnan perustana kaupungin liikunta- ja hyvinvointimatkailun kehittämiselle. Konkreettiset toimenpidesuunnitelmat ja niiden kustannusarviot mahdollistavat suunnitelmien toteuttamisen ja mahdollisen jatkohankkeistamisen. Toimintaa ja sen kehittämistä jatketaan konseptoidun toimintamallin perusteella ja sitä hyödyntävät kaupungin lisäksi paikalliset yritykset, yhteisöt ja muut toimijat. Toiminnan jatkuminen varmistetaan projektin aikana sitouttamalla eri toimijat määriteltyyn konseptiin ja tavoitteisiin.

Keskeiset toimenpiteet hankkeessa:

  • Liikunta- ja hyvinvointimatkailuekosysteemin kokonaissuunnittelu ja konseptointi. Ekosysteemin konseptoinnissa kuvataan alan toimintaympäristö ja analysoidaan sen vahvuudet, heikkoudet, mahdollisuudet ja uhat ja määritellään niiden perusteella tarkoituksenmukaiset, kilpailukykyiset ja kiinnostavat toimintamallit ja -tavat liikunta- ja hyvinvointimatkailun kehittämiselle. Konseptoinnissa yhdistyy sekä toiminnallinen että maankäytöllinen suunnittelu, jolla ei tarkoiteta varsinaiseen kaavoitukseen liittyvää toimintaa, vaan erilaisten toimintojen sijoittamisesta esimerkiksi Kerhomajan urheilupuiston, Kirjaslammen uimalan ja hotelli Waltikan ympäristöön niin, että toimintojen sijoittelu tukee haluttua kokonaiskonseptia. Em. alue on valmiiksi kaavoitettu ja mahdollistaa ko. toiminnan sijoittamisen sinne. Tavoitteena on, että sijoittamalla ja toteuttamalla alue jollakin lailla uniikilla ja ainutlaatuisella tavalla voidaan synnyttää kilpailuetua muihin toimijoihin verrattuna. Konseptoinnissa käytetään ulkoisia asiantuntijapalveluita, omaa työtä sekä eri toimijoiden yhteisiä työpajoja. Työpajoja toteutetaan arviolta 2—4 kpl. Konseptointiin osallistuu laajasti matkailu- ja liikunta-alan toimijoita: yrityksiä, yhdistyksiä, kaupungin toimijoita sekä oppilaitoksia
  • Analysoidaan kilpailuympäristöä ja benchmarkataan muiden liikunta- ja hyvinvointipalvelukeskittymien toimintaa ja konsepteja. Toteutetaan ostopalveluna, omana työnä sekä tutustumisena erilaisiin kohteisiin. Suurin osa analysoinnista on tarkoitus tehdä ns. kirjoituspöytätutkimuksena ja puhelinhaastatteluina tms. Tutustumismatkoille osallistuvat keskeiset yritys- ja seuratoimijat sekä kaupungin edustajat mahdollisuuksien mukaan. Matkojen tavoitteena on toisaalta tutustua ja havainnoida kohteiden maankäytön ja toiminnallisuuksien toteuttamista ja hakea sitä kautta hyviä käytäntöjä ja ideoita oman uniikin toteutuksen luomiseen, ja toisaalta perehtyä kohteiden hallinnollisen taustan ja yritys/yhdistysyhteistyön ratkaisuihin, miten paikalliset yhteistyöverkostot toimivat ja millaisia haasteita on ollut. Matkoja on arviolta 1-2 vuodessa. Kutsutaan myös erilaisia sidos- ja asiakasryhmiä (mm. lajiliitot, urheiluseurat, matkanjärjestäjät) tutustumaan, arvioimaan ja antamaan palautetta paikallisten olosuhteiden soveltuvuudesta eri liikunta- ja hyvinvointimatkailun kohderyhmille. Vierailuja voisi toteuttaa 2—5 kpl.
  • Konseptointiin perustuen laaditaan suunnitelma Valkeakosken liikunta- ja hyvinvointipalveluiden kehittämisestä ja hyödyntämisestä liikunta- ja hyvinvointimatkailussa. Laaditaan konkreettinen toimenpidesuunnitelma ja kustannusarvio sen toteuttamiseksi. Suunnitelman laadintaan osallistuu keskeiset liikunta- ja matkailualan toimijat (yritykset ja yhdistykset). Aktiivisista toimijoista kootaan pienempi valmistelutyöryhmä ja laajempaa joukkoa osallistetaan esim. työpajoissa ja kyselyillä.
  • Laaditaan suunnitelma vesistöpalveluiden ja olosuhteiden kehittämisestä ja hyödyntämisestä liikunta- ja hyvnvointimatkailussa. Laaditaan konkreettinen toimenpidesuunnitelma ja kustannusarvio sen toteuttamiseksi. Suunnitelman laadintaa osallistuu kaikki keskeiset toimijat, joilla on intressi vesistöpalveluiden kehittämiseen kuten kaupunki, majoitusyrittäjät, laivaliikennöitsijä, kalastus-, veneily- ja melontaseurat sekä Vanajavesikeskus.
  • Liikunta- ja hyvinvointimatkailuun liittyvien reitistöjen kartoitus- ja kehittämissuunnitelma. Laaditaan konkreettinen toimenpidesuunnitelma ja kustannusarvio sen toteuttamiseksi. Suunnitelman laadintaa osallistuu keskeiset toimijat kuten pyöräily- ja retkiseurat, maanomistajat sekä majoitus ym. yritykset. Suunnitelma kattaa erilaiset reititstöt (kävely, pyöräily, melonta) ja siinä hyödynnetään myös olemassa olevaa tietoa.
  • Aktivoidaan paikallisia yrityksiä, oppilaitoksia ja yhteisöjä yhteistyön kehittämisessä ja yhteistuottamisessa. Toteutetaan pääosin omana työnä sekä yleisinä avoimina koulutus- ja verkostoitumistilaisuuksina. Tilaisuudet ovat avoimia ja niiden tavoitteena on lisätä yhteistyötä ja yhteistuottamista. Toimijoita koulutetaan ja tiedotetaan erilaisten tapahtumien tuottamisesta; suunnittelusta, hakemisesta ja toteuttamisesta, vastuun jakamisesta, projektinhallinasta jne. Selvitetään oppilaitosten mahdollisuudet yhteistyön kehittämiseen ja yhteistuottamiseen osallistumiseen sekä aktivoidaan niiden ja toimijoiden välistä yhteistyötä ja kommunikointia.
  • Liikunta- ja urheilutapahtumien hakemisen ja tuottamisen systematisointi sekä yhteistuottamisen konseptin kehittäminen. Tavoitteena on, että urheiluseurat hakisivat kaupunkiin entistä enemmän arvo- ym. kilpailuita ja tuottaisivat tapahtumia (SM-kisat, junioriturnaukset jne.) jotka tuovat kaupunkiin matkailijoita. Pienten seurojen resurssit ovat kuitenkin hyvin rajalliset, kun toimintaa tehdään harrastuksena ja talkootyönä. Tavoitteena on, että seurat voisivat yhdistää voimavarojaan ja siten yhteistyössä kaupungin ja yritysten kanssa järjestää useampia tapahtumia ja varmistaa ettei tapahtumia järjestetä päällekkäin. Konkreettisina toimenpiteinä voivat olla esim. tapahtumien suunnittelukalenterin synnyttäminen, tapahtumatuottamisen muisti / ohjelistan laatiminen jne.
  • Palvelumanuaalien ja tuotemäärittelyiden laatiminen liikunta- ja hyvinvointimatkailupalveluista, tuotekortit ja palvelukuvaukset liikunta- ja hyvinvointipalveluista sekä muista tukipalveluista. Manuaaleja ja määrittelyjä on tarkoitus käyttää liikunta- ja hyvinvointimatkailun myynnin tukimateriaalina sekä esimerkiksi apuna tapahtumailmoitusten ja lupien hakemisessa. Tiedot olisivat avoimesti kaikkien toimijoiden saatavilla. Manuaalit sisältävät tiedot esim. liikuntapaikkojen teknisistä ominaisuuksista (lattiamateriaalit, yleisömäärät, varauskäytännöt, hinnastot jne.), oheispalveluntuottajien tiedot yms.