Hyppää sisältöön

Sastamalan buusti

Toteuttaja: Sastamalan kaupunki
Rahoitus: Pirkanmaan liiton AKKE-rahoitus 163 042 €, toteuttajan oma rahoitus 40 760 €
Toteutusaika: 1.9.2021—31.8.2023

Hankkeen tavoitteet:

Hankkeen tavoitteena on tukea sastamalalaisia yrityksiä koronakriisin yli tarjoamalla ratkaisuja talouden ennakointiin, liiketoiminnan uudistamiseen, sijoittumiseen ja uuden normaalin mukaisiin työskentelytapoihin. Hankkeen toimenpiteillä kehitetään Sastamalaa yrityslähtöisemmäksi

Keskeiset toimenpiteet hankkeessa:
Koronapandemia on aiheuttanut yrityksille merkittäviä haasteita, joihin vastaamme tämän hankkeen kautta. Hanke jakautuu kolmeen työpakettiin:

1) Syke Hub

Korona on kirittänyt monet yritykset ja työntekijät digiloikkaan. Työskentely kotona ei kuitenkaan ole läheskään aina optimaalinen ratkaisu, mikä on synnyttänyt tarpeen yhteiselle työskentelytilalle. Yhteinen työskentelytila, täynnä eri alojen osaamista, puolestaan luo mahdollisuuksia. Tähän tarpeeseen vastataan luomalla yhteisöllinen SYKE HUB -tilan, joka mahdollistaa eri toimijoiden etätyöskentelyn ja verkostoitumisen. Syke HUB nähdään myös merkittävänä vetovoimatekijänä Sastamalan houkuttelevuudessa, sillä uskomme että etätyö on osa uutta normaalia, ja täten myös Sastamalan tavoittelemien uusia asukkaiden näkökulmasta sillä on merkitystä – työt on mahdollista tehdä lähellä, eikä se edellytä päivittäistä matkustamista esim. Tampereelle, missä merkittävä osa alueen asukkaista käy työssä. Tämä mahdollistaa myös useiden eri yritysten verkostoitumisen keskenään ja täten uusien innovaatioiden synnyn, myös koronan jälkeisessä ajassa. Vähentynyt työmatkaliikenne tukee puolestaan vihreämpää tulevaisuutta. SYKE HUB toimii myös rajapintana startup-yrittäjyyden palveluihin sekä Tampereen korkeakouluyhteisöön.

2) Valmentamo

Yritykset ovat uuden edessä, sillä olemassa olevat asiakkuudet ja arvoketjut eivät vedä, joten yritysten on uudistettava liiketoimintaansa. Yritysten haasteita lähdetään tässä hankkeessa taklaamaan kahdelta kantilta – toisaalta liiketoiminnan uudistamisen kautta ja toisaalta varmistamalla, että yritykset reagoivat talouden haasteisiin ajoissa. Näihin vastataan luomalla valmentamokonsepti, joka jakaantuu neljään palvelukonseptiin: Klinikka, digivalmentamo, vientivalmentamo ja talousvalmentamo.

Keskeistä tässä avuntarjoamisessa on, että saadaan madallettua kynnystä ottaa apua vastaan ja herätellä yrityksiä koskien uusia mahdollisuuksia. Kehitettävä palvelutarjonta on suunniteltu siten, että se toimii erityisesti paikallisena ensivaiheen palveluna, josta asiakas ohjautuu eteenpäin mahdollisten julkisten tukipalveluiden piiriin.

  • Klinikka: Keskeistä tässä uudessa konseptissa on luoda systemaattinen prosessi, jonka kautta saadaan tehokkaasti ja laadukkaasti matalalla kynnyksellä yrityksille apua. Yrityksen tilanne käsitellään valmentamotiimissä ja yritys saa etenemisestä kirjallisen palautteen. Klinikka konseptissa kerätään yhteen ns. hyviä käytäntöjä, joista yrityksille on ollut hyötyä ja monistetaan tätä tietoa myös muille yrityksille. Kehitetään toimintamalli, prosessit ja sapluuna yrityspalautteen antamiseksi.
  • Digivalmentamo: paikallinen digitaalisen liiketoiminnan tuki, jonka kautta avataan yrityksille digitaalisen liiketoiminnan hyödyntämisen mahdollisuuksia. Hyödyntämällä digitaalisen liiketoiminnan mahdollisuuksia yrityksen voivat kasvattaa omaa liiketoimintaansa ja muuttaa liiketoimintamallejansa. Digivalmentamo toteutetaan avoimina työpajoina (yleisluontoisia tilaisuuksia).
  • Vientivalmentamo: vientivalmentamon kautta avataan yrityksille mahdollisuuksia laajentaa liiketoimintaa Suomen rajojen ulkopuolelle. Vientivalmentamo toteutetaan avoimina työpajoina (yleisluontoisia tilaisuuksia) vientiasiantuntijan kanssa.
  • Talousvalmentamo: Yrityksen kohtaavat tällä hetkellä merkittäviä taloudellisia haasteita. Toiminnan kautta pyritään varmistamaan, että yrityksen reagoivat taloustilanteen muutoksiin mahdollisimman aikaisessa vaiheessa tarjoamalla matalan kynnyksen tapaaminen talousasiantuntijan kanssa. Toteutetaan tapaamisina, joten toimet ovat De Minimiksen alaisia.

3) Softlanding
Koronan vaikutuksesta yritysten riskinottokyky on heikentynyt. Tällä hetkellä yritysten arvoketjut ovat pandemian johdosta muutoksessa ja osa yrityksistä siirtää alihankintaa lähemmäs. Liiketoiminnan siirtämiseen ja käynnistämiseen uudella paikkakunnalla sisältyy yrityksen näkökulmasta monia haasteita. Sopivan toimitilan lisäksi yrityksen on löydettävä sopivat yhteistyökumppanit, järjestettävä rahoitus, rekrytoitava ja koulutettava henkilöstö, löydettävä asunnot, koulut ja hoitopaikat. Tähän tarpeeseen vastataan kehittämällä ja pilotoimalla Softlanding-palvelu, minkä kautta yritysten on merkittävästi helpompi siirtää tuotantoa lähemmäs.

Hankkeen vaikutuksena nähdään olevan yritysten selviytyminen kriisin yli, yritysten kasvu, yritysten tehokas integroituminen paikkakunnalle, alueen vetovoiman kasvattaminen, startup yrittäjyyden edistäminen, työnteon mahdollistaminen etänä, yhteistyömahdollisuuksien kasvattaminen yritysten kesken ja korkeakouluyhteistyön kautta.