Hyppää sisältöön

Liiton antamista lausunnoista tukea kuntien kaavoitukselle

Maakuntavaltuuston hyväksymää maakuntakaavaa valmistellaan yhteistyössä kuntien kanssa. Roolinamme on olla kuntien suunnitteluhankkeissa kaavoittajien taustatukena, oman strategisen maakuntakaavasuunnittelumme ohella.

Kuntien yleis- ja asemakaavoista annetuissa lausunnoissa Pirkanmaan liitto kommentoi usein arvokkaisiin kulttuuriympäristöihin liittyviä ratkaisuja. Maakuntakaava on tärkeä väline maakunnan arvokkaiden kulttuuriympäristöjen säilyttämisessä.

Tässä jutussa esittelemme kulttuuriympäristöön ja kuntalausuntoihin keskittyviä asiantuntijoitamme. Juttu on osa aikaisemmin ilmestynyttä Meillä töissä -sarjaa.

Lue lisää

Päärata on Suomen raideliikenteen selkäranka

Päärata jatkoyhteyksineen on Suomen merkittävin ratakokonaisuus ja elintärkeä maan yrityksille, ihmisille sekä taloudelle. Se on myös avainasemassa suhteessa Euroopan liikenneverkkoon ja liikennepäästöjen vähentämiseen.

Panostukset päärataan vaikuttavat koko Suomeen – ja Eurooppaan Suomi tarvitsee aitoja tulevaisuuden investointeja, joilla pysymme kiinni kasvussa ja tavoitteissamme. Satsauksien tulee edistää ihmisten ja tavaroiden liikkumista, työllistymistä sekä ilmastotavoitteiden ja päästövähennysten toteuttamista.

Päärata-sivustolle tästä linkistä