Hyppää sisältöön

Pirkanmaan liiton EAKR-haku on auki 11.3. saakka

| Elinvoima ja uudistuminen, Pirkanmaan liitto, Rahoitushaut

Hakemuksia voi jättää EURA2021-järjestelmässä 11.3.2024 asti. Rahoitusta on haettavana yhteensä noin 3,7 miljoonaa euroa.

Hakuilmoitus

Haussa voi jättää hakemuksia seuraaviin Uudistuva ja osaava Suomi 2021-2027 EU:n alue- ja rakennepolitiikan ohjelman erityistavoitteisiin:

1.1 Tutkimus- ja innovointivalmiuksien ja kehittyneiden teknologioiden käyttöönoton parantaminen
1.2 Digitalisaation etujen hyödyntäminen kansalaisten, yritysten ja julkishallinnon hyväksi

Tässä haussa haetaan erityisesti sellaisia TKI-hankkeita, jotka tukevat ohjelman tavoitteita vähähiilisen talouden edistämisestä ja kykyä selviytyä ilmastonmuutoksesta.

Hakuilmoitukseen pääset tutustumaan tästä linkistä.

Hakuinfo

Pirkanmaan liitto järjestää hakua koskevan infon perjantaina 12.1.2024 klo 9-11. Info järjestetään Teams-tilaisuutena. Hakuinfon ohjelma julkaistaan myöhemmin Pirkanmaan liiton nettisivuilla ja se löytyy julkaisun jälkeen tämän linkin takaa samoin kuin teams-linkki hakuinfoon.

Kaikki artikkelit