Hae Pirkanmaan liitosta:

Maakunnan yhteistyöryhmä

Pirkanmaan maakunnan yhteistyöryhmä (MYR) on kumppanuustoimielin, joka kokoaa maakunnassa toimivien vaikuttajatahojen edustajat yhteen. Maakunnan yhteistyöryhmä ohjaa käytännössä Länsi-Suomen alueellisten EAKR- ja ESR-toimenpideohjelmien rahoitusta Pirkanmaalla eri viranomaisille sekä valittuihin painopistetoimenpiteisiin vuosittain laadittavalla maakunnan yhteistyöasiakirjalla (MYAK).

Yhteistyöryhmän tehtävänä on lisäksi varmistaa mm. maaseutuohjelman, maakuntaohjelman, aluekeskusohjelman, osaamiskeskusohjelman ja valtakunnallisen ESR-ohjelman yhteensovittaminen sekä eri rahastojen osallistuminen aluekehittämisen kannalta merkittävien hankkeiden toteuttamiseen. EAKR:n ja ESR:n alueosioiden hankkeiden julkisen rahoituksen osuus vuosina 2007-2013 on Pirkanmaalla yhteensä n. 140 miljoonaa euroa sisältäen EU:n, valtion ja kuntien rahoituksen.

Maakunnan yhteistyöryhmä käsittelee maakunnan liiton johdolla valmisteltavan maakuntaohjelman toteuttamissuunnitelman, joka sisältää ehdotuksen maakuntaohjelman ja erityisohjelmien toteuttamisen kannalta keskeisiksi hankkeiksi ja muiksi toimenpiteiksi sekä arvion niiden rahoittamisesta. Toteuttamissuunnitelman hyväksyy maakuntahallitus.

Maakunnan yhteistyöryhmän on asettanut Pirkanmaan maakuntahallitus. Yhteistyöryhmässä ovat tasapuolisesti edustettuina maakunnan liitto ja sen jäsenkunnat, ohjelmaa rahoittavat valtion viranomaiset sekä tärkeimmät työmarkkina- ja elinkeinojärjestöt. Yhteistyöryhmässä on 24 jäsentä. Puheenjohtajana toimii pormestari Antero Saksala ja esittelijänä maakuntajohtaja Jussi V. Niemi.

Myr vierailla kielillä:
Ruotsiksi:
(MYR) Landskapets samarbetsgrupp
(sihteeristö) Sekretariatet för landskapets samarbetsgrupp

Englanniksi:
(MYR) Regional Management Committee
(sihteeristö) The Secretariat of The Regional Management Committee

Ranskaksi:
(MYR) Comité de gestion régional

PIRKANMAAN LIITTO Avoinna 9-15, puh. (03) 248 1111, fax (03) 2481 250, email: pirkanmaan.liitto@pirkanmaa.fi
Julkaisujärjestelmä: Mediasignal Communications