
Kolmessa vuodessa puoli miljoonaa pirkanmaalaistaPuolen miljoonan asukkaan raja ylittyy Pirkanmaalla jo vuonna 2013. Kolmenkymmenen vuoden päästä maakunnassa asuu jo lähes 600 000 henkilöä. Vesilahden asukasmäärä on lähes kaksinkertaistumassa. Tampereen kaupunkiseutu vetää edelleen valtaosan uusista asukkaista. Väestökehitysennusteet on laatinut Tilastokeskus. Ennuste perustuu syntyvyydessä, kuolleisuudessa ja muuttoliikkeessä tapahtuneeseen kehitykseen. Väestöennuste koko maahan on laadittu aina vuoteen 2060 saakka. Alueittainen ennuste ulottuu vuoteen 2040 asti. Pirkanmaan osuus koko maan väestöstä kasvaa nykyisestä 9 prosentista 9,8 prosenttiin. Suurin väestökasvu maakunnassa kohdistuu edelleen Tampereen keskusseutuun. Vuonna 2040 kaupunkiseudulla asuisi Tilastokeskuksen ennusteen mukaan kolme neljännestä maakunnan asukkaista. Nykyisin keskusseudun osuus on noin 70 prosenttia. Vesilahdella ennustetaan asuvan vuonna 2040 lähes 7200 asukasta. Kunnan nykyinen asukasmäärä on hieman yli 4200. Kaupunkiseudun ulkopuolella nopean väestönkasvun kuntia ovat ennusteessa Pälkäne, Akaa ja Hämeenkyrö. Kaiken kaikkiaan 17 Pirkanmaan nykyistä kuntaa on kasvattamassa asukaslukuaan. Seitsemässä kunnassa väestömäärä vuonna 2040 olisi nykyistä alhaisempi. Suurimman vähennyksen kokevat ennusteen mukaan Kihniö, Mänttä-Vilppula ja Parkano. Ylä-Pirkanmaalla koko nykyisen seutukunnan väkimäärä on laskussa huolimatta Oriveden ja Juupajoen kasvavasta suunnasta. Ennusteet ovat suuntaa-antaviaTilastokeskus laati edellisen ennusteensa vuonna 2007. Kun ennuste laaditaan tapahtuneen menneen kehityksen pohjalta ottamatta huomioon kuntien vetovoimaisuudessa mahdollisesti tapahtuvia muutoksia, eivät ennusteet aina osu oikeaan. Edellisessä ennusteessa ei esimerkiksi kyetty näkemään Tampereen seudun kasvun voimakkuutta. Vuonna 2008 Tampereen seutukunnassa asui 845 henkilöä ennustettua enemmän, vaikka Kangasalan ja Ylöjärven kohdalla ennuste olikin noin 250 henkeä ylimitoitettu. Myös Oriveden ja Valkeakosken kohdalla Tilastokeskus ennakoi niiden asukasmäärän toteutunutta selvästi alhaisemmaksi. --- Pirkanmaan kuntia koskeva Tilastokeskuksen väestöennuste absoluuttilukuina ja indeksinä vuoteen 2040 --- Lisätietoja saa Pirkanmaan liitosta aluekehitysjohtaja Jukka Alasentieltä, puhelin 0500 733 620 |








