In English
|
Sivukartta
Hae Pirkanmaan liitosta:
Sivukartta
Sivukartta
Sivukartta
Laajenna / Supista kaikki
Etusivu
Tiedotteet
2010
Tampereen Pyrintö on vuoden 2010 Pirkanmaan palkinnon saaja
Pirkanmaan liitossa EAKR-hankerahan haku avoinna
Pirkanmaan kulttuurin toimenpideseminaari lokakuussa Tampereella
Pirkanmaan liitto vaikuttamassa nyt yhdeksän maakunnan joukossa TEN-T -kuljetusverkoston suunnitteluun
Pirkanmaan liitto linjasi maakunnan kohteita budjettikäsittelyyn
Maakuntahallitus myönsi KOKO-rahoitusta Tampereen kaupunkiseudun kuntayhtymälle ja Ylä-Pirkanmaan seutuyhdistys ry:lle
Pirkanmaan tulevaisuutta pohditaan nyt maakunnan voimin kolmessa kokoontumisessa elo-syyskuussa
Valtion ensi vuoden talousarviossa tulee osoittaa määrärahat uusille vesihuoltohankkeille
Valtiovarainministeriön ehdotus valtion talousarvioesitykseksi vuodelle 2011 Pirkanmaan osalta
Pirkanmaan laajakaistahanke laajenee Kuhmalahdelle, Tampereen Teiskoon, Sastamalaan ja Parkanoon
Riittävän suuret peruskunnat luovat edellytykset hyville sosiaali- ja terveyspalveluille
Pirkanmaan liitto tiedottaa 3/10 on ilmestynyt
Pirkanmaan tulevaisuutta ennakoidaan yhteistyössä
Pirkanmaan kansanedustajien kirjallinen kysymys koskien Pirkanmaan TE-toimistojen tuottavuusohjelman täytäntöönpanoa
Pirkanmaan laajakaistahanke käyntiin Punkalaitumelta
Maakuntahallitus 15.6.10
Pirkanmaan hanke-ehdotukset liikennepoliittisen selonteon valmistelua varten
Pirkanmaan 1. vaihemaakuntakaavaehdotus (turvetuotanto) tulee nähtäville 28.6.-13.8.
Maakuntaeläimen nimi muuttuu valkohäntäpeurasta valkohäntäkauriiksi
Maakuntaohjelma etenee kohti maakuntavaltuustoa
Pirkanmaan liiton kannanotto rakennepolitiikan seuraavan kauden valmisteluun
Maakuntahallitus myönsi Koheesio- ja kilpailukykyohjelman (KOKO) rahoitusta Ylä-Pirkanmaan seutuyhdistykselle ja Lounais-Pirkanmaalle
Lisä- ja jatkorahoitusta Kirjan Keskus -hankkeelle
Maakunnan yhteistyöryhmä puolsi viiden EU-hankkeen rahoittamista
Pirkanmaan liiton maakuntajohtajavaali lainvoimainen
Taantuma ei heikentänyt kuntien tilinpäätöksiä pelätyllä laajuudella
Maakuntahallitus 25.5.10
Maakuntahallitus myönteinen Rantaväylän tiejakson parantamiselle
Jatkorahoitusta Tampereen kaupungin Yhteisöllisten pienhankkeiden koordinaatioon
BECOS liiketoimintaympäristöhankkeen muutokset hyväksyttiin
Jatkorahoitusta HAMKin Monialaisen oppilaitosverkoston lisäarvopalvelut -hankkeelle
Maakuntahallitus 4.5.10
Pirkanmaan kulttuuriympäristöohjelman laatiminen alkuun
Maakunnan kehittämisrahalla kehitetään Pirkanmaan toritoimintaa ja sen liiketoimintaedellytyksiä
Etelä-Pirkanmaan seudulle ja Valkeakosken uusille yritysalueille houkutellaan yrityksiä maakunnan kehittämisrahalla
Tredea Oy:lle jatkorahoitusta investointien hankinta -hankkeelle
Pirkanmaalle laajakaistatukea 945 000 euroa
Koheesio- ja kilpailukykyohjelman (KOKO) rahoitusta Luoteis-Pirkanmaalle ja Tampereen kaupunkiseudulle
EAKR-rahoituksen haku Pirkanmaan liitolta
Maakuntavaltuusto 28.4.10
Esa Halme on Pirkanmaan liiton uusi maakuntajohtaja
Pirkanmaan liiton vuoden 2009 tilinpäätös hyväksyttiin
Pirkanmaan palkintorahastosta Maakuntaneuvos Jussi V. Niemen rahasto
Maakuntavaltuuston kokouksessa jätettiin 3 valtuustoaloitetta
Työryhmä kehittämään Pori-Tampere -ratayhteyttä
Tampereen yliopiston kunta- ja aluejohtamisen opiskelijat mukana Pirkanmaan kehittämisessä
Pirkanmaan liitto tiedottaa 2/10 on ilmestynyt
Maakuntahallitus 13.4.10
Pirkanmaan ympäristöohjelman ja liikennejärjestelmäsuunnitelman laatiminen alkuun
Maakuntahallituksen jatkorahoituspäätöksiä
Olkiluoto 4:n rakentaminen toisi elinvoimaa myös Pirkanmaalle
Maakuntahallitus 23.3.10
Maakuntahallitus esittää maakuntavaltuustolle Esa Halmetta maakuntajohtajaksi
TV2:n toiminnan tulee säilyä Tampereella
Ensimmäiset opetusministeriön hallinnonalan rahoituspäätökset Pirkanmaan liitosta
Maakuntahallituksen jatkorahoituspäätöksiä
Hätäkeskuspäätös pettymys Pirkanmaalle
Ehdotus maakuntajohtajaksi
Pirkanmaan vuosikirja 2010 on ilmestynyt
Pirkanmaan liitto tiedottaa 1/10 on ilmestynyt
Pirkanmaan liiton maakuntajohtajahaastatteluissa jatkoon 3 hakijaa
Tamperelainen Miikka Seppälä varajäseneksi EU:n alueiden komiteaan
Maakuntahallitus 9.2.10
Maakuntahallitus: Pirkanmaan ja Satakunnan hätäkeskusalueen hätäkeskus sijoitettava Tampereelle
Arto Satonen johtaa Pirkanmaan kansanedustajia
Kansanedustajat: Pirkanmaan ja Satakunnan hätäkeskusalueen hätäkeskus Tampereelle
Tampereen seutu leviää itään ja länteen
Maakuntahallitus 19.1.10
Maakuntajohtajan viran täyttämistä varten kutsutaan haastatteluun 8 hakijaa
Timi-Hämeenkyrö -voimajohtohankkeelle ei maakuntakaavassa estettä
Kevyenliikenteen älykkäisiin palveluihin tulisi kiinnittää entistä enemmän huomiota
Kutsu kansainvälistä politiikkaa ja ilmastonsuojelua käsittelevään tulevaisuusfoorumiin
2009
Maakuntahallitus 22.12.09
Pirkanmaan yritysten kilpailukykyä osto- ja hankintatoimessa parannetaan maakunnan kehittämisrahalla
Maakunnan kehittämisrahalla selvitetään MediTechin perustamisedellytyksiä
Maakuntajohtajan viransijaiset 22.12.09 alkaen
Pirkanmaan liiton maakuntajohtajan virka kiinnosti 15 hakijaa
Pirkanmaan liitto tiedottaa 5/09 on ilmestynyt
Maakuntajohtaja Jussi V. Niemi sairaslomalla
Pirkanmaan 2. vaihemaakuntakaavan osallistumis- ja arviointisuunnitelma on nähtävillä
Pirkanmaan kuntien sosiaali- ja terveydenhuollon yhteistyön kehittämisen edellytyksistä selvitys
Pirkanmaan liitto julistaa haettavaksi maakuntajohtajan viran
Maakuntahallitus 10.11.09
Maakuntahallituksen vastineet ja toimenpiteet Pirkanmaan 1. vaihemaakuntakaavasta (turvetuotanto) tulleisiin mielipiteisiin ja lausuntoihin
Pirkanmaan 2. vaihemaakuntakaavan (liikenne ja logistiikka) osallistumis- ja arviointisuunnitelma vireille ja lausunnoille
Pirkanmaan tutkimus- ja yrityskehitystoimijoiden kontakteja Venäjälle vahvistetaan maakunnan kehittämisrahan avulla
Tampereen seudulla toimitaan yhdessä ilmaston puolesta EU-rahoituksen avulla
Energiatehokas Pirkanmaa –hanke kartoittaa maakunnan yritysten, kuntien ja oppilaitosten tarpeita hillitä ilmastonmuutosta
Ilmastonmuutoksen torjuminen tuo Pirkanmaan liittoon aikaisempaa enemmän ilmastoon liittyviä hanke-esityksiä
Uuden aluehallintoviraston ja Pirkanmaan liiton yhteistyö tärkeää, kun valmistellaan strategista tulossopimusta
Maakuntavaltuusto 28.10.09
Maakuntasuunnitelma 2025 uudistaa tuotanto- ja koulutusrakenteita, pitää infran kunnossa ja tarjoaa pito- ja vetovoimaista toimintaympäristöä
Pirkanmaan liiton talousarviossa 2010 kuntien jäsenmaksut samalla tasolla kuin vuosi sitten
Maakuntavaltuuston kokouksessa jätetyt valtuustoaloitteet
Maakuntahallitus 20.10.
Pirkanmaalle tarvitaan jätteitä energiana hyödyntävä voimalaitos
Varalan museorakennuksen kunnostusta suunnitellaan maakunnan kehittämisrahalla
Jokapaikan tietotekniikka -osaamisklusterille maakunnan kehittämisrahaa 202 000 euroa
Ilmastostrategian tulee kehittää maakunnallista ja alueellista tuotanto- ja energiarakennetta
Maakuntahallituksen kokoukset vuonna 2010
Maakuntahallitus 29.9.09
Pirkanmaan maakunnallinen laajakaistasuunnitelma valmistui
Pirkanmaan liitto korostaa maakunnan liiton ja elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskuksen keskinäisen yhteistyön tärkeyttä
Äetsän Vetykylää rakennetaan EU-rahoituksella merkittäväksi vetyteknologian pilottialueeksi
Kansanedustajat jättivät 13 yhteistä talousarvioaloitetta vuoden 2010 talousarvioon
EAKR-rahoituksen haku Pirkanmaan liitolta
Pirkanmaan liitto tiedottaa 4/09 on ilmestynyt
Hallituksen budjettiesityksessä hyvää ja huonoa Pirkanmaalle
Maakuntahallitus 8.9.09
Pirkanmaan liitto esittää Etelä-Pirkanmaalle jatkoa äkillisenä rakennemuutosalueena vuonna 2010
Pirkanmaan liiton ehdokkaat Pirkanmaan taidetoimikuntaan kaudeksi 2010-2012
Osaamiskeskusrahaa digitaaliset sisällöt -osaamisklusterille
Pirkanmaan kulttuurin toimenpideseminaari pidetään Tampereella 7. lokakuuta
Maakuntavaltuuston puheenjohtaja Hanna Tainion puhe Pirkan Päivän vastaanotolla
Suomen vanhan kirjallisuuden päivät ry on vuoden 2009 Pirkanmaan palkinnon saaja
Pirkanmaan liitto kiittää jälleen Pirkan Päivän vastaanotolla yhteistyökumppaneita
Maakuntahallituksen pj Antero Saksalan Pirkanmaan palkinnon luovutuspuhe
Maakuntahallituksen pj Antero Saksalan avauspuhe Pirkanmaa-seminaarissa Tampereella
Maakuntahallitus 11.8.09
Maakuntahallitus listasi Pirkanmaalle tärkeitä hankkeita valtion vuoden 2010 talousarviossa
Maakunnan kehittämisrahaa Luoteis-Pirkanmaan alueelliselle maaseutuohjelmalle
Maakuntahallitus esittää valtatie 9:n jatkosuunnittelun nopeuttamista
Maakuntahallitus esittää verohallinnon asiakaspalvelutoimipisteiden säilyttämistä Ylä- ja Etelä-Pirkanmaalla
Maakuntahallitus toivoo joustavuutta laajakaistarakentamisen tuen määräytymisen ehtoihin
Maakuntahallitus antoi lausuntonsa Pirkanmaan viidestä koheesio- ja kilpailukykyohjelman hakemuksesta
Pirkanmaan kansanedustajien neuvottelukunnan esitys verohallinnon asiakaspalvelutoimipisteiden säilyttämisestä Ylä- ja Etelä-Pirkanmaalla
Valtiovarainministeriön ehdotus valtion talousarvioesitykseksi vuodelle 2010 Pirkanmaan osalta
Pirkanmaan liiton esityksiä elvytyspakettiin
Punkalaidun-Vesilahti -tien peruskorjaus elvytysbudjettiin
Mouhijärvi-Suodenniemi-Lavia -maantien rakenteen parantaminen elvytysbudjettiin
Parkanon raakapuuterminaalin rakentamiseen esitetään 6,0 miljoonan euron määrärahaa
Hämeenkyrön ohikulkutietä esitetään rakennettavaksi
Valtateiden turvallisuutta parannettava
Perustienpidon parantamisesityksiä Ikaalisiin ja Jämijärvelle
Punkalaitumen vastaanottokeskukseen korjausinvestointiesitys
Maakuntahallitus 23.6.09
Pirkanmaan esitykset valtion vuoden 2009 toista lisätalousarviota eli elvytyspakettia varten
Pirkanmaalle on syntymässä maakunnan kehittämisrahalla maakunnallinen matkailuportaali
Kirjakulttuurikeskus kehitteillä Kirja-Sastamalaan
Älykkäiden koneiden yritys- ja tutkimustoiminnan ympärille rakenteilla kansainvälistä tutkimus- ja yritysyhteistyötä
Pirkanmaan EU-hankesuunnittelua halutaan uudistaa
Maakunnan kehittämisrahaa nanoteknologia-osaamiseen
Maakunnan kehittämisrahaa alueellisesta maaseutuosiosta Ylä- ja Lounais-Pirkanmaalle
Maakunnan kehittämisrahaa Etelä-Pirkanmaan aluekeskusohjelmalle
Pirkanmaan liiton esityksiä, jotka koskevat eri toimintojen alueellistamista Tampereelle
Maakuntaohjelman osallistumis- ja arviointisuunnitelma nähtävillä 11.6.-10.8.
Pirkanmaalla ei ole kriisikuntia
Etelä-Pirkanmaa vetää Pirkanmaalla
Pirkanmaa säilynee kakkosena maakuntien talousvertailussa
Pirkanmaalla kartoitetaan syksyyn mennessä tarve nopeiden laajakaistayhteyksien saamiseksi haja-asutusalueille
Pirkanmaan 1. vaihemaakuntakaavan (turvetuotanto) valmisteluvaiheen aineistoa esitellään Punkalaitumella 19.5.
Valtuustoryhmien muodostaminen maakuntavaltuusto 12.5.09, yhteenveto
Maakuntavaltuuston puheenjohtaja Hanna Tainion puheenvuoro maakuntavaltuustossa 12.5.09
Hanna Tainiosta maakuntavaltuuston, Antero Saksalasta maakuntahallituksen puheenjohtaja
Maakuntahallitus 5.5.09
Raivala-Suomijärvi –maantien hoitoa ja ylläpitoa parannettava
Maakuntahallitus jakoi osaamiskeskusrahaa yhteensä yli 330 000 euroa
Pirkanmaan liitolta aluekeskusohjelmarahaa Tampereen kaupunkiseudulle 269 300 euroa
Maakuntahallituksen myöntämiä jatkorahoituksia
Pirkanmaan 1. vaihemaakuntakaavan (turvetuotanto) valmisteluvaiheen aineisto nähtäville
Uusi maakuntahallitus valitaan maakuntavaltuustossa 12. toukokuuta
Tampere-Pirkkalan logistiikkakeskuksen kehittämisessä edetään verkostologistiikkakeskuksesta konkreettiseen logistiikkakeskukseen
Pirkanmaan liitto tiedottaa 2/09 on ilmestynyt
Maakuntahallitus 14.4.09
Pirkanmaan 1. vaihemaakuntakaavaluonnos tulee toukokuussa nähtäville ja lausunnoille
Maakuntahallitus esittää kuntatilastojen tuotannon päätoimipaikan sijoittamista Tampereelle
Tampereen seudulle suunnitteilla yksityisten päivähoitopalvelujen kehittämiskeskus
Maakuntaan syntymässä EU-rahalla Pirkanmaan festivaalit -verkosto
Maakuntahallituksen jatkorahoituspäätöksiä
Pirkanmaan tarpeet julkisella tuella rakennettavista laajakaistayhteyksistä kartoitetaan
Pirkanmaan maakuntasuunnitelman 2010+ -luonnos julkisesti nähtäville
Pirkanmaan liiton uusi maakuntavaltuusto 2009-2012
Maakuntahallitus 24.3.09
Osaamiskeskusohjelmarahaa Pirkanmaan liiton kautta yhteensä yli 285 000 euroa
Etelä-Pirkanmaan alueelle maakunnan kehittämisrahaa lähes 200 000 euroa
Jylli-Jämi - yksityistie tulisi muuttaa Tiehallinnon ylläpitämäksi maantieksi
Pirkanmaan EU-yhteystoimisto vaihtuu
DI Reijo Väliharju Pirkanmaan liiton liikenneinsinööriksi
Maakuntahallitus vähentäisi maakunnan liittojen määrää
Maakuntahallitus 3.3.09
Hämeenlinnan hallinto-oikeuden päätös liittyen Tampere-Pirkkalan logistiikkakeskuksen aluevaraussuunnitelmaan
Seitsemisen-Helvetinjärven matkailualueen yrittäjien halukkuutta luontomatkailun kehittämiseen selvitetään
Maakuntahallituksen hankkeille myöntämiä jatkorahoituksia
Arkkitehti Leena Roppola Pirkanmaan liiton maakunta-arkkitehdiksi
Maakuntahallitus 10.2.09
Pirkanmaan budjettitavoitteet valtion vuoden 2010 talousarvioon
Pirkanmaan maakunta perustaksi joukkoliikennettä suunniteltaessa ja järjestettäessä
Lakisääteisestä seutukuntajaosta ollaan luopumassa ensi vuoden alusta
Maakuntajohtaja Jussi V. Niemen avauspuheenvuoro Vesiseminaarissa Tampereella 3.2.09
Pirkanmaan liitto hakee liikenneinsinööriä
Tero Rönni johtaa Pirkanmaan kansanedustajien neuvottelukuntaa
Maakuntajohtaja Jussi V. Niemen avauspuhe Pirkanmaan menestyksen strategiat 12. seminaarissa
Maakuntajohtaja Jussi V. Niemen avauspuheenvuoro Pirkanmaan joukkoliikenneseminaarissa
Keskuspuhdistamohankkeen laajempi arviointi tarpeen
Pirkanmaan turvetuotannon tavoitteet 1. vaihemaakuntakaavassa
EU-rahalla rahoitettiin IT- ja viestintäklusteria, nanoteknologiaa, yhteisöllisiä pienhankkeita sekä automaatiota ja robotiikkaa
Maaseutuun kohdistuvan kehittämistyön rahoitus tulee kanavoida maakuntien kautta
Poliisin keskushallintoviranomainen tulee sijoittaa Tampereelle
Ylä-Pirkanmaalla kehitetään maankäytön suunnittelua, elinkeino- ja yhdyskuntarakennetta maakunnan kehittämisrahalla
Maakunnan kehittämisrahalla rahoitettiin mm. elämystaloutta, kulttuurintutkimusta ja innovaatioprojekteja
Pirkanmaan liiton tervehdys Sastamalan kaupungin perustamisjuhlassa 16.1.09 Ellivuoressa
Pirkanmaan liitto julistaa haettavaksi maakunta-arkkitehdin toimen
2008
Pirkanmaan maaseutustrategian valmistelu laajaa ja tavoitteet toteutumassa
Maakuntahallitus 16.12.08
Pirkanmaan liiton esitykset valtion elvytyspakettia varten
Pirkanmaalla kehitetään kuntien toimintaa, palveluja ja johtamista EU-rahalla
Pirkanmaan liiton lausunto esityksestä seutukuntajaoksi
Pirkanmaan liitto julistaa haettavaksi paikkatietosuunnittelijan toimen
Maakuntahallitus 25.11.08
Maakuntahallitus esittää tilastokeskuksen toimintojen alueellistamista Tampereen toimipisteeseen
Maakuntahallitus esittää liikennehallinnon virastojen sijoittamista Tampereelle
Pirkanmaata asemoidaan vetovoimaiseksi ja dynaamiseksi elämys- ja matkailukeskittymäksi
Avoimen innovaatioyhteisön ja monialaisten projektien johtamista kehitetään maakunnan kehittämisrahalla
Lisämäärärahat Tampereen seudun osaamiskeskusohjelmaan Älykkäät koneet - ja Nanoteknologia-osaamisaloille
Pirkanmaan 2. ja 3. vaihemaakuntakaavojen laadinta käynnistyy
Maakuntavaltuuston kokouksessa jätetty valtuustoaloite
Maakuntavaltuuston puheenjohtaja Harri Jaskari: Vain tekojen kautta onnistutaan - esimerkkinä Tampereen säätiöyliopisto
Pirkanmaan maakunnan ja Unkarin Pestin alueen välillä uudistettiin yhteistyösopimus
Euroopan Alueiden Liiton yleiskokous tällä viikolla Tampere-talossa
Pirkanmaan ja venäläisen Nizhni Novgorodin alueen välillä uusittiin kaupallis-taloudellista, tieteellis-teknistä ja kulttuuriyhteistyötä koskeva yhteistyösopimus
Nizhny Novgorodin alueen ja Pirkanmaan maakunnan yhteistyösopimuksen allekirjoitustilaisuus 6.11.08 Nizhny Novgorodissa
Pirkanmaan vaalitulos kunnallisvaalit 2008
Maakuntahallitus 4.11.08
Pirkanmaan 2. ja 3. vaihemaakuntakaavojen laadinta käynnistymässä
Tietoliikenneverkon pitää antaa kansalaisille tasapuoliset mahdollisuudet palveluihin, asiointiin ja vaikuttamiseen
Maakuntahallituksen lausunto opetusministeriölle ammattikorkeakoululain muuttamisesta
Pirkanmaan liiton maakuntahallituksen ja -valtuuston kokoonpano 2009-2012
Kunnallisvaalit ovat myös maakuntavaalit
Pirkanmaan maakuntavaltuustossa ensi vuonna 59 jäsentä
Pirkanmaan maakuntasuunnitelmaa koostettiin maakunnan vaikuttajien teemaryhmissä
Pirkanmaan maakuntatilasto 2008 on ilmestynyt
Maakuntahallitus 14.10.08
Aluehallintoviraston toimipaikka sijoitettava Tampereelle
Valtiovallan on edelleen kannettava perusvastuu yliopistolaitoksen riittävästä ja tasapuolisesta perusrahoituksesta
Kattava ja monipuolinen poliisipalveluja tarjoavien yksiköiden verkosto tulee turvata Pirkanmaalla
Opiskeluhuollon kehittämiskeskus tulee sijoittaa Tampereelle
Etelä-Pirkanmaalle EU:n rakennemuutosrahoitusta 305 000 euroa
Pirkanmaalle suunnitteilla metsien terveysvaikutusten tutkimuksen ja kehittämisen osaamiskeskittymä
Uusia innovaatiohankkeita tavoitellaan elintarvike- ja pakkausteollisuuden yhteistyöverkostolla
Kutsu Pirkanmaan matkailuparlamenttiin 29.10.08
Euroopan Alueiden Liiton (AER) yleiskokous tuo eurooppalaiset vaikuttajat Tampereelle
Maakuntahallitus 23.9.08
Pirkanmaan maahanmuuttopoliittinen ohjelma rakentaa valmiuksia ulkomaalaistaustaisen työvoiman vastaanottamiseen
Langaton Tampere laajenemassa Tampereen seutukunnan alueelle
Optoelektroniikan tutkimuskeskukselle EU-rahaa yli 200 000 euroa
Pirkanmaan liiton maakuntahallituksen palaute Alku-hankkeen aluejakotyöryhmän väliraportista
Hallituksen esitys eduskunnalle valtion talousarvioksi vuodelle 2009 Pirkanmaan kannalta
Kutsu Pirkanmaan maaseutustrategian seurantakeskusteluun 26.9.08
Osallistu Pirkanmaan kulttuurin toimenpideseminaariin 1.10.2008
Pirkanmaan liitto julistaa haettavaksi määräaikaisen rahoitustarkastajan toimen
Maakuntajohtaja Jussi V. Niemi: Hallituksen budjettiriihen tulos Pirkanmaan osalta
Rakennerahastohakemusten käsittelyajat
Vammalan kaupungin Roismalan risteysalueen asemakaavahanke tärkeä Sastamalan vetovoimaisuuden lisäämisen kannalta
Rakennuspäällikkö, insinööri Pertti Heikkilä projektipäälliköksi Pirkanmaan liittoon
Maakuntahallitus 12.8.08
Pirkanmaan 2. vaihemaakuntakaavan liikennettä ja logistiikkaa koskeva selvitystyö käynnistyy
Lempäälästä elämysten elinvoimaa Pirkanmaalle
Pirkanmaan kulttuurin verkkomarkkinointia selvitetään
Tampereen kaupunkiseudun aluekeskusohjelmalle maakunnan kehittämisrahaa
Maakuntahallituksen kannanotto valtiovarainministeriön ehdotuksesta vuoden 2009 valtion talousarvioon
Valtiovarainministeriön ehdotus valtion talousarvioesitykseksi vuodelle 2009 Pirkanmaan osalta
Pirkanmaan 1.vaihemaakuntakaavan Turvetuotantoalueet Osallistumis- ja arviointisuunnitelma
Pirkanmaan kuntien talous vahvistumassa
Diplomi-insinööri Pertti Fagerlundille yli-insinöörin arvonimi
Tampere-Pirkkalan logistiikkakeskus -tiedotustilaisuus
Tampere-Pirkkala logistiikkakeskuksen luontoselvitys liitteineen
Jussi V. Niemi: Logistiikkakeskus ja mittavat liikennehankkeet
Maakuntajohtaja Jussi V. Niemi: Tampere-Pirkkalan logistiikkakeskus
Tampere-Pirkkalan logistiikkakeskuksen valmisteluvaiheet
Logistiikkaan ja mittaviin liikennehankkeisiin liittyvät julkaisut ja artikkelit
Tampere-Pirkkalan logistiikkakeskuksen aluevaraussuunnitelma, Tampereen läntisen oikoradan esiselvitys ja Tampereen järjestelyratapihan siirtoselvitys
Pirkanmaan liiton linjaus vähittäiskaupan suuryksiköiden kaavoituksessa
Maakuntahallitus 24.6.08
Etelä-Pirkanmaan aluekeskusohjelmalle maakunnan kehittämisrahaa
Tutkimus- ja teknologiakeskus Biosensing Competence Centerin verkosto-osaamista kehitetään EU-rahalla
Hämeenkyrö, Ikaalinen, Kihniö ja Parkano kuulumaan Tampereen seudun oikeusaputoimiston toimialueeseen
Tampereen yliopiston lääketieteellisen teknologian instituutin (IMT) perusrahoitukseen osoitettava 3,0 miljoonan euron lisäys
Maakuntahallituksen kannanotto aluehallinnon uudistuksessa tarkasteltaviin aluejakoihin
Tampere-Pirkkalan logistiikkakeskus aluevaraussuunnitelma
Tampereen läntinen oikorata esiselvitys
Tampereen järjestelyratapihan siirtoselvitys
Tampere-Pirkkala logistiikkakeskus esiselvitys
Maakunnan yhteistyöryhmä puolsi kahdentoista EU-hankkeen rahoittamista
Päärata nostettava Suomen prioriteettikohteeksi EU:n TEN-T listalle
Ulkomaalaisten määrä lisääntyy Pirkanmaalla
Maakuntahallitus 3.6.08
IT- ja viestintäalan yritysten toimintaympäristöä kehitetään Ylä-Pirkanmaalla EU-hankkeella
Tampereen Multisillassa, Peltolammilla, Tesomalla ja Hervannassa käynnistetään pienhankkeita asukkaita aktivoimaan
EU-rahalla uutta yhteistoimintaa koneenrakennus- ja metalliteollisuusalojen yritysten liiketoimintaympäristön vahvistamiseksi
Kihniö-Parkano -siirtoviemärihankkeen rakentamiseen osoitettava 0,5 miljoonan euron määräraha
Killinkoski-Virrat-Kukkokangas -yhdysvesijohdon ja siirtoviemärin rakentamiseen osoitettava 0,5 miljoonan euron määräraha
Maakuntahallitus pitää tärkeänä maakunnan valtakunnallisesti merkittävien kulttuuriympäristöjen ajantasaistamista
Vähittäiskaupan suuryksiköiden kaavoitusta koskevan lausuntomenettelyn periaatteet
Maakuntavaltuusto 28.5.08
Pirkanmaan turvetuotantoalueista laaditaan vaihemaakuntakaava
Sosialidemokraattisen maakuntavaltuustoryhmän maakuntavaltuustoaloite
Kokoomuksen maakuntavaltuustoryhmän maakuntavaltuustoaloite
Keskustan maakuntavaltuustoryhmän maakuntavaltuustoaloite
Osallistu INNOSUOMI 2008 -kilpailuun 30.9.08 mennessä
Korkein hallinto-oikeus hylkäsi Pirkanmaan 1. maakuntakaavasta tehdyt valitukset 20.3.08
Maakuntahallitus 11.3.08:
Maakuntahallitus esittää valtiovarainministeriölle, että Nokian kaupungille osoitetaan rahoitusavustusta vesikriisin kustannuksiin
Tampereen yliopiston näyttelijätyön laitos tulee säilyttää Tampereen yliopiston laitoksena
Pirkanmaan lukioselvitys valmistui
Nykyisten ampumaratojen kehittämisestä pyydetään lausunnot
Virroilla parannetaan muoviklusterin liiketoimintaa EU-hankkeella
Lilli Ruusila kirjanpitäjän toimeen ja Satu Lehtikangas maakuntainsinöörin virkaan
Tampereen seudulla edistetään ulkomaisten yritysten sijoittumista alueelle EU-hankkeella
Lounais-Pirkanmaan maistraattipalvelut turvattava Lounais-Pirkanmaan seutukunnalla
Maakuntahallituksen myöntämiä jatkorahoituksia
Innovaatiostrategialla kohti kilpailukykyistä Pirkanmaata
Pirkanmaan innovaatiostrategia, tiivistelmä (pdf)
Keskustaajama kasvaa Tampereen seudulla 22.2.08
Yritykset, tapahtumantuottajat, korkeakoulut ja julkisen sektorin toimijat rakentamaan Pirkanmaan elämysteollisuusklusteria 21.2.08
Pirkanmaan elämysteollisuuden kehittämismahdollisuuksien selvittäminen -raportti (pdf)
Maakuntahallitus 19.2.08:
Kansalaisten palvelujen saatavuus kohtuuetäisyydeltä varmistettava käräjäoikeusuudistuksen yhteydessä
Maakuntahallitus esittää Tukesin toimintojen alueellistamista Tampereelle
Hyvä ja toimiva yhdyskuntajätehuolto tulee nostaa yhdeksi Etelä- ja Länsi-Suomen jätesuunnitelman painopisteeksi
Pirkanmaan budjettitavoitteet valtion vuoden 2009 talousarvioon
Pirkanmaan menestystekijät 2020 -kysely:
Maakunta menestyy, jos liikenteellistä ja logistista asemaa vahvistetaan,
Maakuntahallitus 29.1.08:
Maakuntahallitus esittää Kansanterveyslaitoksen rokotetutkimuksen sekä infektio- ja epidemiologisen tutkimuksen siirtämistä Tampereen yliopiston yhteyteen
Vuonna 2007 myönnetty maakunnan kehittämis- ja EU-rahoitus ja rahoituksen tämänhetkinen tilanne
Maakunnan kehittämisrahaa Lounais-Pirkanmaan maaseutupoliittisen erityisohjelman alueelliselle maaseutuosiolle
Valtakunnallisilla alueidenkäyttötavoitteilla tulisi edistää kotimaisten polttoaineiden saatavuutta
Klaus Pentti Pirkanmaan kansanedustajien neuvottelukunnan puheenjohtajaksi
Maakuntajohtaja Jussi V. Niemi: Pirkanmaa tarvitsee lisää määrärahoja
Pirkanmaan tieverkon kehittämissuunnitelma (pdf) 15.1.08
Hankeideahaku tuotti tuloksia Pirkanmaalla 14.1.08
Pirkanmaan liitto tiedottaa 1/08 on ilmestynyt
2007
Maakuntahallitus 18.12.07:
Ylä-Pirkanmaan alueella käynnistyy alueellisen maaseutuosion hanketoiminta
Pirkanmaan innovaatiostrategian toteuttamista valmistellaan hankkeella
YTM Mia Kangasniemi aluekehityssuunnittelijan toimeen
Maakuntajohtaja Jussi V. Niemen puhe Parkanon 140-vuotisjuhlassa
Pirkanmaan maakunnallisen yhteistoiminnan 55-vuotisjuhla 5.12.07:
Maakuntahallituksen puheenjohtaja Risto Koiviston avauspuhe
Vuorineuvos Kari Neilimo: Tulevaisuuden Pirkanmaa - onko meillä tahtoa ja kykyä menestyä globaalissa maailmassa?
Maakuntahallitus 27.11.07:
Pirkanmaalle suunnitteilla monikulttuurisuuskoulutusta ulkomaalaisille osaajille
Maakuntahallituksen jatkorahoituspäätöksiä:REPA 2 -rekisteri ja paikkatiedon kehittämishanke
Maakuntavaltuusto 14.11.07:
Maakuntavaltuuston puheenjohtaja Harri Jaskari:Löytyykö yhteistyötä Pirkanmaan tiehankkeiden eteenpäinviemiseksi?
Edunvalvonta, AER 2008, logistiikkakeskushanke ja 2. maakuntakaavan taustatyö Pirkanmaan liiton ohjelmassa keskeisesti ensi vuonnataustatyö Pirkanmaan liiton ohjelmassa keskeisesti ensi vuonna
Maakuntavaltuuston kokouksessa jätetyt maakuntavaltuustoaloitteet
Tiejohtaja Mauri Pukkila:Tienpidon haasteet Pirkanmaalla (pdf)
Maakuntahallitus 6.11.07:
Pirkanmaan maakuntasuunnitelman laatiminen alkuun
Pirkanmaan lukioselvitys käynnistyi
Länsi-Suomen Allianssin maapäivien julkilausuma 31.10.07
Maakuntahallitus 16.10.07:
HM Petri Pikkuaho Pirkanmaan liiton hallintojohtajaksi
Pirkanmaan maakuntaohjelman toteuttamissuunnitelma hyväksyttiin
Pirkanmaan EAKR-hankehakemusten vastaanotto on käynnistymässä lokakuussa
Pori/Rauma-Tampere-Jyväskylä -rataosan akselipainoja korotettava
Esiselvitystyö Tampereen länsipuolisen oikoradan tarpeesta ja sijoittumisesta käynnistyy
Pirkanmaan matkailun ulkomaanmarkkinointia on tehostettu hanketyöllä
Maakuntahallitus 25.9.07:
Uusiin hoitomuotoihin keskittyvän sairaalan perustaminen Pirkanmaan sairaanhoitopiiriin selvitteillä
Pirkanmaan kansanedustajien yhteiset talousarvioaloitteet
Esiselvitystyö Tampereen järjestelyratapihan siirrosta käynnistynyt
Pirkanmaan kulttuurin toimenpideohjelma -seminaari 7.9.2007
Pirkanmaan liiton hallintojohtajan virkaan 26 hakemusta
Seutujohtaja Heidi Rämö projektinjohtajaksi Pirkanmaan liittoon
Maakuntahallitus 4.9.07:
Pirkanmaalla aktivoidaan EU-hanketoimintaa
Pirkanmaa saa avoimen oppimiskulttuurin ohjelman
Rokotekehitykseen liittyvää osaamista vahvistetaan maakunnan kehittämisrahalla Tampereella VACTIA-keskuksessa
Pirkanmaan liitto jakoi osaamiskeskusrahaa Teknologiakeskus Hermia Oy:n Älykkäät koneet -osaamisalalla 192 500 euroa
Vilppulan Pohjaslahti saa asuinalue- ja kehittämissuunnitelman
Pirkanmaan palkinto 31.8.07:
Professori Markus Pessa on vuoden 2007 Pirkanmaan palkinnon saaja
Uudistunut Pirkanmaan palkinto
Maakuntahallituksen puheenjohtaja Risto Koiviston Pirkanmaan palkinnon
Pirkanmaa-seminaari 31.8.07:
Pääsihteeri Vesa Vihriälä, valtioneuvoston kanslia:
Kansliapäällikkö Kari Välimäki, sosiaali- ja terveysministeriö:
Kansleri Jorma Sipilä, Tampereen yliopisto:
Maakuntahallitus 14.8.07:
Pirkanmaan lukioiden yhteistyön kehittämistä selvitetään
Pirkanmaan liitto esittämässä Rauma/Pori - Tampere - Jämsänjokilaakso -rataosan akselipainojen korottamista
Pirkanmaan liitossa hallintojohtajan virka hakuun
Pirkanmaan liiton lausunto Nokian Kalkun Prisma-hanketta koskevan
Alueellisen kilpailukyky- ja työllisyysohjelman Länsi-Suomen EAKR-toimenpideohjelma
Pertti Paltila Pirkanmaan elämysteollisuushankkeen selvitysmieheksi, Kalervo Kummola ohjausryhmän puheenjohtajaksi
Pirkanmaan kuntien talouden kehitys 1999-2006.Yleiskatsaus ja tunnuslukuja -julkaisu on ilmestynyt
Maakuntahallitus 19.6.07:
Pirkanmaan kulttuurin toimenpideohjelma valmistui
Pirkanmaalla lähdetään selvittämään elämysteollisuuden kehittämismahdollisuuksia hankkeella
Tampereen seudulle kehitetään maakunnan kehittämisrahalla alueellinen työterveyshuolto
Laadukas ja turvallinen kouluympäristö sekä hyvä saavutettavuus maakunnan eri alueilla edistää parhaiten Pirkanmaan koulutusta
Pirkanmaan liitto jakoi vuoden 2007 aluekeskusohjelmarahat Etelä-Pirkanmaan ja Tampereen kaupunkiseudun aluekeskusohjelmille
Pirkanmaan liitto jakoi Tampereen seudun osaamiskeskusohjelmarahoitusta yli 670 000 euroa
Pirkanmaan energiaohjelma valmistui 18.6.07
Maakuntavaltuusto 12.6.07:
Pirkanmaan liiton vuosi 2006 vilkasta aluekehitystyön kannalta
Maakuntahallitus 29.5.07
Tampereelle syntymässä uusi biomittaukseen liittyvä tutkimus- ja tuotekehityskeskus
Työväen Urheiluliiton Tampereen piiri tekee mallin suurtapahtumien järjestämisestä Pirkanmaalla
Pirkanmaan liitto valmistelemaan Tampereen läntistä oikorataa koskevaa selvitystä
Alavuden oikeusaputoimiston Virtain sivuvastaanotto siirrettävä Mäntän oikeusaputoimiston sivuvastaanotoksi
Arkkitehti, HM Karoliina Laakkonen-Pöntys maakuntakaavoitusasiantuntijaksi
Maakuntahallitus 8.5.07:
Maakuntahallitus painottaa valtatie 3:n kehittämisen tärkeyttä
Maakuntahallitus esittää, että seutukuntajaosta luovutaan lakisääteisenä alueiden kehityksen perusaluejakona
Vilppulan Huhtijärven kylä lähtee parantamaan palveluja ja työllisyyttä
Virtain Puttosharjun pohjavesialueelle tehdään riskinarviointi
Pirkanmaalle suunnitteilla aikuiskoulutusverkosto
Maakuntahallitus opintomatkalle Ateenaan
Pekka Harstila Pirkanmaan liiton maakuntakaavoitusjohtajaksi
Maakuntahallitus 24.4.2007:
Pirkanmaan liiton kehittämisrahoitus vuonna 2007
Parkanon metsämuseoon kesäkaudeksi näyttely maakunnan kehittämisrahalla
Pirkanmaan liitto tekee valituksen korkeimpaan hallinto-oikeuteen maakuntakaavan vahvistuspäätöksestä
Maakuntakaavoitusjohtajan virkaan kuusi hakijaa
MYR 12.4.07:
Pirkanmaan maakunnan yhteistyöryhmä jakoi vuoden 2007 rakennerahastovarat
Valtioneuvosto vahvisti Pirkanmaan 1. maakuntakaavan
Maakuntahallitus 27.3.2007:
Seitseminen-Helvetinjärvi -alue saa luontomatkailusuunnitelman
Ylä- ja Luoteis-Pirkanmaan alueelle suunnitteilla olevan noin 400 kilometrin kelkkareitistön edellytyksiä tutkitaan maakunnan kehittämisrahalla
Vammalan seutu osallistuu Pirkanmaalta luonnonkuitukomposiittien tuotannon ja hyödyntämisen edistämiseen kolmen maakunnan yhteishankkeessa
Maakuntahallituksen myöntämiä jatkorahoituksia
Mikko Kuoppa johtaa Pirkanmaan kansanedustajia
Alueellisen innovaatiojärjestelmän vaikutus uuden tiedon tuottamiseen
Maakuntahallitus 6.3.07:
Parannettavat tieosuudet, liikenneturvallisuus ja joukkoliikenne korostuvat
Maakuntahallituksella ei huomautettavaa Hämeenlinna-Lempäälä
Maakuntahallituksen tekemiä jatkorahoituspäätöksiä
Maakuntakaavoitusjohtaja Pertti Fagerlund vetämään logistiikkakeskushanketta
Sisämaan satamahankkeelle vauhtia
Pirkanmaan elinkeinoelämää tukeva Tampere-Pirkkalan
Maakuntahallitus 13.2.07:
Pirkanmaan liitto tukee metsätalouden koulutusohjelman säilyttämistä
Maakuntahallitus puoltaa ammatillisen erityisopettajankoulutuksen
Etelä-Pirkanmaalle perusteilla EU-rahalla perheyrittäjyyden edistämiskeskus
Maakuntahallitus ottaa kantaa ns. Kolmenkulman alueen osayleiskaavaehdotuksiin
Valkeakosken työhyvinvointikeskukselle EU-rahalla toimintamalli
Maakuntahallituksen myöntämiä jatkorahoituksia Länsi-Suomen
Maakunnan yhteistyöryhmän jäsenet
Maakunnan kehittämisraha:Pirkanmaalle reilu potti maakunnan kehittämiseen
Uusi rakennerahastokausi 2007-2013:Uusi EU:n rahoituskausi tuo Pirkanmaalle hyvin rahaa
Pirkanmaan liitto rahoitti vuonna 2006 EU-rahalla
Maakuntahallitus 23.1.07:
Tampere-Pirkkalan logistiikkakeskus -hankkeen 2. vaihe käynnistyy
Tampereen teknillisessä yliopistossa käynnistyy syksyllä
Parkanon voimalaitoshankkeen jatko ja valittava sijoituspaikka
Etelä-Pirkanmaan seutustrategiaa lähdetään uusimaan
Etelä-Pirkanmaalle suunnitellaan seudullista puhelunvälitysjärjestelmää ja aluekirjastoa
Jatkorahoitus: Virtopoli 2 voimistaa seutukunnan profiilia dynaamisena osaamiskeskittymänä
Pirkanmaan kansanedustajien neuvottelukunnan työ jatkuu vaalien jälkeen
Tampereella vuonna 2008 pidettävään Euroopan Alueiden Liiton (AER)
Liiton tiedotuslehti
2010
2009
2008
2007
Julkaisut ja selvitykset
Julkaisujen tilaus
Seminaarien esityksiä (pdf)
Kansainvälinen yhteistyö
Kansainväliset yhteydet
Itämeren alueen yhteistyö
Yhteistyöalueet
Järjestöt
Pirkanmaan kv-verkosto
Tampereen ja Pirkanmaan EU-toimisto
Kansanedustajien neuvottelukunta
Päätöksenteko ja hallinto
Maakuntavaltuusto
Jäsenet
Valtuustoryhmät
Maakuntahallitus
Jäsenet
Tarkastuslautakunta
Henkilöstö
Esityslistat ja pöytäkirjat
Esityslistat
Pöytäkirjat
Liiton keskeiset asiakirjat
Aluekehitys
Maakuntasuunnitelma
Maakuntaohjelma
Innovaatiostrategia
Elämystalousstrategia
Maahanmuuttopoliittinen puiteohjelma
Toteuttamissuunnitelma
Kehittämisrahoitus
EU-rahoitus
Maakunnan kehittämisraha
Osaamiskeskusohjelma (OSKE)
KOKO-ohjelma
Koulutus ja tutkimus
Laajakaistastrategia
Laajakaistahaku
EU-rahoitus
Pirkanmaan EU-rahoitus
Maakunnan yhteistyöryhmä
Rakennerahastot 2007-2013
Muut EU-rahoituslähteet
Maakuntakaavoitus
Pirkanmaan 1. maakuntakaava
Vaihemaakuntakaavoitus
1. vaihemaakuntakaava (turvetuotanto)
2. vaihemaakuntakaava (liikenne ja logistiikka)
Yhteystiedot
Neuvottelumuistiot
3. vaihemaakuntakaava (Pirkanmaan keskuspuhdistamo)
Neuvottelumuistiot
Selvitykset ja tutkimukset
Ampumaradat
Arvokkaat harjut
Logistiikkakeskus
Oikorata
Järjestelyratapiha
Teollisuuden hiilidioksidipäästöjen vähentäminen
Energiaohjelma
Edunvalvonta
Edunvalvontahankkeet
Budjettitavoitteet
Hallinnon kehittäminen
Pirkanmaan kansanedustajien neuvottelukunta
Tampereen ja Pirkanmaan EU-toimisto
Kansainvälinen yhteistyö
Kansainväliset yhteydet
Itämeren alueen yhteistyö
Yhteistyöalueet
Järjestöt
Tampereen ja Pirkanmaan EU-toimisto
Pirkanmaan kv-verkosto
Pirkanmaa
Pirkanmaan palkinto
Pirkanmaan kunnat
Tilastoja
Matkailu
Pirkanmaan historia
Maakuntatunnukset
Tärkeitä linkkejä
Yhteystiedot
Henkilöstö / Personnel
Hakusanat / Keywords
Ota yhteyttä / Contact us
PIRKANMAAN LIITTO Avoinna 9-15, puh. (03) 248 1111, fax (03) 2481 250, email: pirkanmaan.liitto@pirkanmaa.fi
Julkaisujärjestelmä
:
Mediasignal Communications