Hae Pirkanmaan liitosta:

Pirkanmaan historia

Pirkanmaalla on oma historiansa, vieläpä varsin pitkä, sillä alueella asuttiin jo silloin, kun Helsingin ja Turun seudut olivat syvällä veden alla. Maakunnasta on mm. löydetty maailman vanhimpia eloperäisiä jäänteitä, Aitoniemen hiilipussit.

Pirkanmaa on näytellyt maamme historiassa merkittävää osaa. Pirkkalaisten eräretket ulottuivat Lapin rajoille asti. Pirkkalan, Sastamalan ja Kyrön suurpitäjät vaikuttivat laajalti jo 1300- luvulta lähtien. Talonpojat nousivat nuijasotana tunnettuun kapinaan kruunua vastaan. Talonpoikainen maakunta ylläpiti myöhemmin ruotulaitosta ja kasvatti elinvoimaansa 1800- luvulla. Talojen nuoremmat pojat siirtyivät torppareiksi, viljelyalueet laajenivat. Osa muutti työn perässä kaupunkiin.

Pirkanmaan teollistuminen 1800-luvulla on osa Suomen teollistumisenhistoriaa. Maamme itsenäistyminen kosketti kipeästi maakuntaa, sillävuoden 1918 päätaistelu käytiin Tampereella. Talvi- ja jatkosodissa maakunta oli sotatarviketeollisuuden keskuksia ja sotien jälkeinen jälleenrakennus elvytti alueen vahvaan kasvuun.

Viime vuosikymmenien teollisuuden rakennemuutos on ollut yksi rajuimmista maassamme. Saman aikaisesti on maakuntaan syntynyt maamme toiseksi merkittävin koulutuskeskittymä kahden tiedekorkeakoulun, kolmen ammattikorkeakoulun ja useiden oppilaitosten sekä tutkimuslaitosten resurssein. Elinkeinoelämä jatkaa muuttuneena, mutta elinvoimaisena. Pirkanmaalla on hyvät mahdollisuudet kohdata tulevaisuus.
Maakuntamme mielenkiintoisista vaiheista lisää alla olevista linkeistä.

Esihistoria:
Historian varhaisvaiheet | Asutuksen alku | 1300-1500-luvun Pirkanmaa oli Ylä-Satakuntaa | Hallinto- ja kirkkopitäjät muodostuvat | Talonpoikainen Pirkanmaa | Kartanot edelläkävijöitä | Sodat, levottomuudet ja kadot koettelivat

Teollistumisen vaiheista:
Teollistumisen varhaisvaiheet | Ensimmäiset koulut 1800-luvulla
Väestö kasvaa ja siirtyy maalta kaupunkiin

Lähteet: Viljo Rasila: Pirkanmaan historia, Pirkanmaan liiton julkaisu B 12 sekä Raimo Seppälä: Hyökkäävä puolustaja

PIRKANMAAN LIITTO Avoinna 9-15, puh. (03) 248 1111, fax (03) 2481 250, email: pirkanmaan.liitto@pirkanmaa.fi
Julkaisujärjestelmä: Mediasignal Communications