Hae sivustosta:
Nalkalankatu 12, P.O. Box 76, 33201 Tampere, Finland
Tel. +358 3 248 1111 (vaihde), fax. +358 3 248 1250
Avoinna: 9.00-15.00, email: pirkanmaan.liitto@pirkanmaa.fi

Ensimmäiset koulut 1800-luvulla

Oppivelvollisuuslaki säädettiin 1921, mutta kansakouluiksi sanottavia kouluja oli yksityisten toimesta perustettu eri puolille maakuntaa jo 1800-luvun puolivälissä. Pirkanmaan vanhimmat kunnalliset kansakoulut aloittivat Urjalassa ja Akaassa 1867. 1881 perustettiin Tampereelle yksityislyseo ja kaksikymmentä vuotta myöhemmin Tampereella oli jo viisi yliopistoon johtavaa oppikoulua. Tampereen ulkopuolella perustettiin ensimmäiset oppikoulut Ikaalisiin, Tyrväälle ja Toijalaan. Suomen ensimmäinen kansanopisto perustettiin Kangasalle 1889 ja Suomen ensimmäinen työväenopisto Tampereelle 1899. Tampereen teknillinen opisto aloitti 1912 ja Teknillinen korkeakoulu syntyi 1965. Yhteiskunnallinen Korkeakoulu, myöhemmin Tampereen yliopisto aloitti 1960.

Esihistoria:
Historian varhaisvaiheet | Asutuksen alku | 1300-1500-luvun Pirkanmaa oli Ylä-Satakuntaa | Hallinto- ja kirkkopitäjät muodostuvat | Talonpoikainen Pirkanmaa | Kartanot edelläkävijöitä | Sodat, levottomuudet ja kadot koettelivat

Teollistumisen vaiheista:
Teollistumisen varhaisvaiheet | Ensimmäiset koulut 1800-luvulla
Väestö kasvaa ja siirtyy maalta kaupunkiin

Lähteet: Viljo Rasila: Pirkanmaan historia, Pirkanmaan liiton julkaisu B 12 sekä Raimo Seppälä: Hyökkäävä puolustaja

Julkaisujärjestelmä: Mediasignal Communications