Verohallinnon palveluiden saanti tulee turvata Orivedellä ja Virroilla
Maakuntahallitus korostaa, että verohallinnon palvelujen saatavuus tulee turvata jatkossakin Pirkanmaan eri osissa. Jos Oriveden ja Virtain toimipisteet lakkautetaan, Pirkanmaan liitto on valmis tukemaan ratkaisua, jossa palveluja tarjotaan yhteispalvelupisteissä. Maakuntahallitus edellyttää, että tarkastellaan yhteispalvelupisteisiin tulevaa palvelua ja vaihtoehtoisesti jonkun muun palvelukanavan toimivuutta.
Pirkanmaan liitto antoi lausuntonsa Sisä-Suomen verovirastolle suunnitelmasta, joka koskee Oriveden ja Virtain toimipisteiden sulkemista.
Verohallinnon palvelut tulee järjestää siten, että maakunnassa on riittävän kattava palvelupisteverkko.
Jos toimipisteet lakkautetaan ilman korvaavia palveluratkaisuja, asiointimatkat pidentyisivät ja asiakkaiden kustannukset kasvaisivat.
Pirkanmaan reuna-alueiden väestö ikääntyy. Vaikka käyttöön otetaan uutta teknologiaa, se ei kokonaan poista henkilökohtaisen asioinnin tarvetta tulevaisuudessa.
Valtion viranomaisten toteuttama maakunnallisen palveluverkon alasajo on ristiriidassa hallinnon kattavan ja hyvän palvelutuotannon tavoitteen kanssa.
Toimipisteitä ei tule lakkauttaa ennen kuin korvaavat järjestelyt ovat käytettävissä. Tarvittaessa Pirkanmaan liitto on valmis tukemaan Oriveden kaupungin, Virtain kaupungin, verohallinnon ja muiden valtion viranomaisten toimenpiteitä, joilla haetaan ratkaisuja esimerkiksi verohallinnon palvelujen tarjoamiseen jatkossa Orivedellä ja Virroilla yhteispalvelupisteessä. Maakuntahallitus edellyttää kuitenkin, että tarkastellaan yhteispalvelupisteisiin tulevaa palvelua ja vaihtoehtoisesti jonkun muun palvelukanavan toimivuutta.
7.9.10
Lisätietoja: edunvalvontajohtaja Pentti Hämäläinen p. 0500 639 625