Hae sivustosta:
Nalkalankatu 12, P.O. Box 76, 33201 Tampere, Finland
Tel. +358 3 248 1111 (vaihde), fax. +358 3 248 1250
Avoinna: 9.00-15.00, email: pirkanmaan.liitto@pirkanmaa.fi

Valtion ensi vuoden talousarviossa tulee osoittaa määrärahat uusille vesihuoltohankkeille

Valtiovarainministeriön talousarvioehdotuksen mukaan koko maassa ei alkaisi yhtään uutta valtion vesihuoltohanketta vuonna 2011. Maa- ja metsätalousministeriö (MMM) oli esittänyt neljän uuden hankkeen aloittamista yhteensä 0,6 miljoonan euron rahoituksella. Ympäristöministeriö (YM) oli esittänyt seitsemän uuden hankkeen aloittamista yhteensä 1,9 miljoonan euron rahoituksella.

Pirkanmaalta MMM:n esityksessä oli mukana Aitoo-Pälkäne -yhdysvesijohto ja siirtoviemäri, jolle oli esitetty 150 000 euron aloitusmääräraha. YM:n esityksessä Pirkanmaalta oli mukana Sastamala-Punkalaidun-Huittinen -siirtoviemärin ja yhdysvesijohdon 1. vaihe välille Punkalaidun-Huittinen, jolle oli esitetty 300 000 euron aloitusmääräraha.

Edellä olevaan perustuen esitämme, että valtion talousarviossa vuodelle 2011 tulee osoittaa määrärahat uusien vesihuoltohankkeiden aloittamiseen sekä maa- ja metsätalousministeriön että ympäristöministeriön pääluokissa.

Pirkanmaan kansanedustajien neuvottelukunta

Lisätietoja: Pirkanmaan kansanedustajien neuvottelukunnan puheenjohtaja Arto Satonen, 050 511 3110.

 

 

 

 

Julkaisujärjestelmä: Mediasignal Communications