Hae sivustosta:
Nalkalankatu 12, P.O. Box 76, 33201 Tampere, Finland
Tel. +358 3 248 1111 (vaihde), fax. +358 3 248 1250
Avoinna: 9.00-15.00, email: pirkanmaan.liitto@pirkanmaa.fi


Pirkanmaan tulevaisuutta ennakoidaan yhteistyössä

Maakunnallista laajaa ennakointiyhteistyötä on Pirkanmaalla valmisteltu kuluvan vuoden alusta alkaen yhteistyössä eri organisaatioiden kesken. Taustalla on uudessa aluekehityslainsäädännössä annetut tehtävät maakunnan liitolle ja muille toimijoille.

Maakunnan liittojen vastuulle on määritelty työvoima- ja koulutustarpeiden keskipitkän ja useamman vuoden ennakointi. Niiden tehtävä on myös vastata koko ennakointityön järjestämisestä siten, että mukana ovat kaikki keskeiset alueelliset toimijat.

Pirkanmaalla on tehty yhteistyönä päätöksenteon perustaa parantavaa tiedon keräystä, arviointia ja analysointia jo ennen lainsäädännön velvoitettakin. Usean vuoden ajan on toteutettu maakunnan ennakointiprojektia, joka projektina päättyy ensi vuonna. Tehty työ halutaan nostattaa pysyväksi toimintamuodoksi.

Maakunnallinen yhteistoiminta tulee sisältämään mm. avoimen nettiportaalin, johon eri tahot tuottavat perusaineistoa sovitun työnjaon mukaisesti. Lisäksi perustetaan eri alojen asiantuntijarinkejä tuottamaan tiivistä tulkintaa ajankohtaisista aiheista. Rinkien tehtävä on analysoida historian, nykyisyyden ja tulevaisuuden tietoja ja tuoda ne pelkistetyssä muodossa yleiseen keskusteluun.

Tänä vuonna järjestetään myös tulevaisuusfoorumin istuntoja, joissa tarkastellaan mm. Pirkanmaan toimialarakenteen näkymiä sekä osaamis- ja koulutustarpeita.

Parhaillaan meneillään on koulutuksen kehittämissuunnittelu. Se pohjautuu valtakunnallisiin Valtion taloudellisen tutkimuskeskuksen laatimiin maakunnallisiin lukuihin. Opetusministeriölle tehtävää esitystä varten näitä VATT:in lukuja täsmennetään maakunnan omien perusteltujen näkemysten pohjalta.

22.6.10

Lisätietoja: vs. maakuntajohtaja Jukka Alasentie p. 0500 733 620

 

Julkaisujärjestelmä: Mediasignal Communications