Hae sivustosta:
Nalkalankatu 12, P.O. Box 76, 33201 Tampere, Finland
Tel. +358 3 248 1111 (vaihde), fax. +358 3 248 1250
Avoinna: 9.00-15.00, email: pirkanmaan.liitto@pirkanmaa.fi

Pirkanmaan maakuntaeläimen nimi muuttuu valkohäntäpeurasta valkohäntäkauriiksi

Maakuntahallitus päätti nimenvaihdoksesta nisäkkäiden nimistötoimikunnan nimiehdotuksen mukaisesti. Liitto käyttää siirtymävaiheessa rinnakkain uutta ja vanhaa nimeä: valkohäntäkauris (entinen valkohäntäpeura).

Maailman nisäkkäiden suomenkielisten nimien nimistötoimikunta antoi vuonna 2008 ehdotuksensa yhteensä 4629 nisäkkään nimestä. Sen mukaan hirvieläimet ovat kolmessa ryhmässä: vain metsiemme suurin eläin hirvi on saanut pitää hirvi-nimen, samoin ainoastaan peura (poro) on saanut pitää peura-nimen. Kaikki muut hirvieläimet ovat kauriita.

Nimistötoimikunnan mukaan suuri joukko niin lajeja kuin myös sukujen jopa lahkojen nimistä on ollut harhaanjohtavia. Tällä perusteella myös valkohäntäpeuran nimi on esitetty muutettavaksi valkohäntäkauriiksi.

Pirkanmaan liiton maakuntahallitus nimesi valkohäntäpeuran Pirkanmaan maakuntaeläimeksi 28.1.1997. Nimistötoimikunnan jäsen, luonnontieteellisen keskusmuseon eläkkeelle jäänyt johtaja, professori Juhani Lokki on suositellut uuden valkohäntäkauriin nimen käyttöä Pirkanmaan maakuntaeläimenä. Lokin mukaan uusia nisäkäsnimiä on jo otettu runsaasti käyttöön muun muassa oppikirjoissa.

Uusien nimien siirtyminen lainsäädäntöön kestänee useita vuosia. Sen vuoksi on perusteltua siirtymävaiheessa käyttää rinnakkain uutta ja vanhaa nimeä.

15.6.10

Lisätietoja: maakuntajohtaja Jussi V. Niemi  p. 2481 241

Julkaisujärjestelmä: Mediasignal Communications