Pirkanmaan liiton kannanotto rakennepolitiikan seuraavan kauden valmisteluun:
Pirkanmaasta tulee saada yhtenäinen tukialue,
hallinnointia tulee yksinkertaistaa ja alueille saada enemmän päätösvaltaa
Pirkanmaan liitto esittää kannanottonaan Euroopan komissiolle, että Pirkanmaan tulee olla yhtenäinen tukialue seuraavalla rakennerahastokaudella. Rakennepolitiikan hallinnointia tulee yksinkertaistaa ja alueille tulee siirtää enemmän päätäntävaltaa varojen käytöstä ja valvonnasta.
Tukikelpoisuussäännöksiä tulee yksinkertaistaa ja pyrkiä joustavaan ja läpinäkyvään tukien käyttöön. Jatkossa tulee miettiä, miten toteutamme tehokkaampaa ja tuloksellisempaa rakennepolitiikkaa sisältöjen kautta.
Euroopan Unionin rakennepolitiikan ohjelmakausi vaihtuu vuonna 2014 ja nyt uutta ohjelmakautta ollaan jo valmistelemassa. Niin ikään valmistelun alla on EU:n tulevan kauden budjetti. Komissio ja aluepolitiikan pääosasto ovat toivoneet alueilta aktiivista osallistumista.
Loppuvuonna ilmestyvä koheesioraportti linjaa rakennepolitiikan lähtökohtia ja toteutusta. Tähän liittyen Pirkanmaan liitto esitti Euroopan komissiolle kannanottonsa rakennepolitiikan seuraavan kauden valmistelusta.
Pirkanmaan liitto muistuttaa lausunnossaan, että EU:n rakennerahastokauden 2000-2006 arviointi nostaa esiin ns. tavoite 2 -alueiden hyviä tuloksia rakennepolitiikan hyödyntämisessä. Kuluvalla rakennerahastokaudella Pirkanmaalla on käynnistetty merkittäviä strategisia hankkeita. Koska rahoitusta ei ole käytössä suuria määriä, hanketoiminnassa pitää keskittyä maakunnan kannalta merkittäviin hankekokonaisuuksiin.
Liitto muistuttaa EU:n 2020 -strategiasta, jonka mukaan EU:sta tehdään älykäs, kestävä ja osallistava talous, jossa työllisyys, tuottavuus ja sosiaalinen yhteenkuuluvuus ovat korkealla tasolla.
Pirkanmaa on yksi työssäkäyntialue, jossa aluetukien rajaukset maakunnan sisällä ovat keinotekoisia ja turhia. Pirkanmaan liitto painottaa, että koko Pirkanmaa pitää olla yhtenäinen tukialue.
Pirkanmaan liitto korostaa, että tarvitaan laaja-alaista innovaatiopolitiikkaa, jonka toteuttamiseen rakennepolitiikan välineet soveltuvat parhaiten. Rakennepolitiikan rahoitusmalli, jossa alueen kunnat ovat osallistuneet kehittämistoiminnan rahoitukseen, on paitsi tuonut lisää resursseja kehittämiseen, myös varmistanut sen, että kehittämishankkeiden lähtökohdat ovat alueen omissa tarpeissa ja tukevat alueen toimijoiden strategista kehittämistä.
Rakennepolitiikan korvaaminen sektorikohtaisilla ohjelmilla kuten tutkimuksen ja tuotekehityksen puiteohjelmalla ei käytännössä ole mahdollista. Huippututkimuksen edistäminen on tärkeää, mutta ei yksin riitä alueen kehityksen turvaamiseksi.
15.6.10
Lisätietoja: aluekehitysjohtaja Jukka Alasentie p. 0500 733 620