TIEDOTUSVÄLINEILLE 25.11.09
Lisätietoja:
maakuntajohtaja Jussi V. Niemi p. 2481 241
edunvalvontajohtaja Pentti Hämäläinen p. 0500 639 625
Pirkanmaan kuntien sosiaali- ja terveydenhuollon
yhteistyön kehittämisen edellytyksistä selvitys
Pirkanmaan liiton maakuntahallitus on päättänyt käynnistää hankkeen, jonka tarkoituksena on selvittää edellytykset Pirkanmaan kuntien sosiaali- ja terveydenhuollon yhteistyön kehittämiseksi.
Samalla selvitetään, onko asiassa mahdollisuus edetä julkisuudessa esillä olleen sote-mallin tai jonkin muun tavoitetta toteuttavan mallin mukaisesti vapaaehtoisuuden pohjalta kokeilumaakuntana.
Päämääränä on löytää edellytykset toteuttaa sosiaali- ja terveydenhuollon palvelut koko maakunnassa hallinnollisesti selkeämmällä, palvelutuotannon kannalta taloudellisemmalla ja laadukkaammalla tavalla.
Asia on tullut ajankohtaiseksi, kun on nähtävissä, että menossa olevan PARAS-hankkeen tulosten lisäksi Pirkanmaalla on sosiaali- ja terveydenhuollon palvelujen kehittämisessä ja yhteistyössä vielä paljon tehtävää. Selvitys on tarkoitus tehdä 15. huhtikuuta 2010 mennessä.
Esiselvityshankkeelle on asetettu ohjausryhmä, jonka puheenjohtajana on apulaispormestari Anna-Kaisa Ikonen Tampereelta, varapuheenjohtaja kaupunginjohtaja Markku Auvinen Valkeakoskelta ja muina jäseninä kaupunginjohtaja Mauri Heinonen Mänttä-Vilppulasta, kaupunginjohtaja Jarkko Malmberg Parkanosta, kaupunginjohtaja Markku Rahikkala Nokialta, kaupunginjohtaja Paavo Salli Sastamalasta ja johtaja Juha Yli-Rajala Tampereelta. Työstä Pirkanmaan liitossa vastaa edunvalvontajohtaja Pentti Hämäläinen.
Hankkeeseen tullaan nimeämään selvitysmies.
Ohjausryhmä aloittaa työskentelynsä joulukuun puolivälissä. Valmistelun aikana ohjausryhmä kuulee kuntien, kuntayhtymien ja sosiaali- ja terveysministeriön sekä muita alan asiantuntijoita.
Maakuntajohtaja Jussi V. Niemen kolumni:
Pirkanmaa Risikon mallin kokeilumaakunnaksi