Hae Pirkanmaan liitosta:

TIEDOTUSVÄLINEILLE 10.11.09

Lisätietoja: edunvalvontajohtaja Pentti Hämäläinen p. 0500 639 625


Uuden aluehallintoviraston ja Pirkanmaan liiton yhteistyö tärkeää,
kun valmistellaan strategista tulossopimusta

Maakuntahallitus katsoo, että Pirkanmaan liiton ja tulevan Länsi- ja Sisä-Suomen aluehallintoviraston tiivis yhteistyö jatkossa muun muassa strategisen tulossopimuksen valmistelussa on tärkeää. Maakuntahallitus antoi lausunnon valtiovarainministeriölle Länsi- ja Sisä-Suomen aluehallintoviraston strategisesta tulossopimusluonnoksesta.

Tulostavoiteasiakirjassa määritellään valtion sitoutuminen maakuntaohjelman toteuttamissuunnitelmien mukaisiin hankkeisiin. Yhtenä vaikuttavuustavoitteena on se, että palvelujen saatavuus turvataan ja alueen asukkaiden hyvinvointi lisääntyy. Kyseistä tavoitetta voi pitää varsin kunnianhimoisena vuodelle 2010 ottaen huomioon kuntatalouden tilan ja työttömyyskehityksen. Tavoitteen saavuttamisen voi arvioida edellyttävän merkittäviä kuntataloutta tukevia toimia ja lisäpanostuksia työllisyyttä edistäviin elvyttäviin toimiin.

Pirkanmaan maakuntaohjelman 2007-2010 osoittamia haasteita ovat mm. hyvinvointipalvelujen tuottaminen sekä jokapäiväisen elinympäristön toimivuus, viihtyisyys ja turvallisuus. Maakuntaohjelman toteuttamissuunnitelmassa 2010-2011 tärkeä hanke on mm. väestön hyvinvointia ja terveyttä, palvelujen laatua ja vaikuttavuutta sekä syrjäytymisen ehkäisemistä koskevan Kaste-ohjelman paikallinen toteuttaminen.

Sosiaali- ja terveyspalveluissa on perusteltua korostaa aikaista puuttumista ja palvelujärjestelmän kehittämistä. Hyvinvointipalveluverkon maakunnallinen kattavuus ja palvelujen saatavuuden turvaaminen ovat jatkossa aluehallintoviraston valvonnan kohteita. Hoitotakuun toteutumisen seuranta, uusien palvelurakenteiden toimivuus ja ympärivuorokautisen hoidon sekä hoivan valvonta on osuvasti valittu tulossopimusluonnoksen 2010-2011 painoalueiksi. Aluehallintovirasto osallistuu sosiaali- ja terveydenhuollon kansallisen kehittämisohjelman (KASTE) toimeenpanoon, jota painotetaan myös Pirkanmaan maakuntaohjelman toteuttamissuunnitelmassa.

Ympäristönsuojelu-, ja vesilain mukaisten lupien ja muiden hakemusasioiden käsittelyssä on tarpeen korostaa valmistelun laatua sekä joutuisuutta.

Sivistystoimen osalta kansalaisten yhdenvertaisuus sekä oppilaiden ja opiskelijoiden oikeusturva ovat painotettavia asioita. Kuluttaja- ja kilpailuasioissa on edistettävä yksityisten ja julkisten toimijoiden kilpailusäännösten tuntemusta. Talous- ja velkaneuvonnan jonotusaikoihin tulee myös kiinnittää huomiota.

Sisäisen turvallisuuden tehtäväalueella on keskeistä valvoa, että viranomaisten toimintaedellytykset ovat hyvällä tasolla erilaisissa onnettomuus- ja muissa häiriötilanteissa. Kuntien valmiussuunnittelua, valmiusharjoitusten järjestämistä sekä alue- ja paikallishallinnon turvallisuussuunnittelun edistämistä tulee tukea. Aluehallintoviraston erityinen varautuminen pandemiaan tai muuhun laaja-alaiseen tartuntatautitilanteeseen on perusteltua. Pelastustoimessa päätetyn palvelutason toteutumisen valvonta on tärkeä tehtävä.

PIRKANMAAN LIITTO Avoinna 9-15, puh. (03) 248 1111, fax (03) 2481 250, email: pirkanmaan.liitto@pirkanmaa.fi
Julkaisujärjestelmä: Mediasignal Communications