Maakuntajohtaja Jussi V. Niemen kolumni 3.8.09
Maaseudun tiestöä elvyttämään
Pirkanmaan maaseudulla tiestön kunto on jatkuvan keskustelun aihe. Se on ykköspuheenaihe maaseutujäsenkuntien ja liiton edustajien tapaamisissa. Ja näistä asioista tulee puhe jatkuvasti vähemmän virallisissakin yhteyksissä. Eikä ihme, sillä alemmanasteinen tieverkkomme on huonossa kunnossa. Tekisi mieleni sanoa, että Sokea Reettakin näkee ja jos ei näe, niin ainakin tuntee tämän seutu- ja paikallistieverkkomme kurjuuden.
Kyllähän kaupunkiemme ja taajamiemme katuverkkokin puhuttaa, muuta se on kunnallisen itsehallinnon asia. Keskustelu, johtopäätökset ja toimenpiteet tehdään kuntien omissa organisaatioissa.
Pääteiden ja suurten kaupunkien ympäristöjen tieverkko on sekin kovassa kuormituksessa ja kuluu kovassa käytössä. Niihin kuitenkin panostetaan kohtuudella lähes kulumisen tahdissa. Silti niissäkin on tekemistä. Kun näitä välttämättömiä ja suuriin liikennemääriin perustuvia toistuvia toimenpiteitä päätieverkolla tehdään, niin tätä ymmärrettävästi ihmetellään alemmanasteisen tieverkon käyttäjien keskuudessa. Pidetään epäoikeudenmukaisenakin, vaikka se ei sitä olekaan. Numerot puhuvat puolestaan.
Tiehallinto tekee kaikkensa. Ei nyt aivan paljain käsin, mutta kohtuuttoman vähin resurssein kuitenkin. Tämä tilanne ei ole kiinni tietyön teettäjistä eikä tekijöistä. Kysymys on yksinkertaisesti rahasta. Valtion liikenneväyläbudjetti on supistunut yli kolmanneksen sitten 1990-luvun syvän laman. Vastaavana aikana liikenne on vilkkaimmilla tieosuuksilla lisääntynyt yli puolet ja keskimäärinkin neljänneksen. Alemmanasteisen tieverkon liikennemäärät ovat väestön vähenemisestä huolimatta pysyneet jotakuinkin ennallaan. Valtion budjetin liikennepääluokka taisi olla suurin menettäjä, kun tuolloin syvän laman hoitamiseksi avattiin budjettiin valtion velanmaksulle oma pääluokka.
Ei siis ihme, jos liikennebudjetti on kestopuheenaihe. Tarpeitahan on toki aina, mutta tällä kohdalla voi hyvin syin sanoa, että valtakunnassa on hyviä, tärkeitä ja perusteltuja liikenneväylähankkeita selkeästi enemmän kuin liikennebudjetin raamit antavat myöten. Puhumattakaan perustienpidon rahoituksesta eli alemmanasteisen tieverkon peruskorjauksista ja kunnossapidosta.
Ongelma ei ole vain valtion alemmanasteinen tieverkko: seutu- ja paikallistiet. Tässä samassa sarjassa ovat yksityisteiden valtiontuet ja metsäautoteiden rahoitus. Valtion rahoitusvaje näkyy niissäkin, vaikka kunnat ovat valtiovallan vetäytymistä yksityisteiden avustuksissa paikanneet. Pelkään pahinta: Ylimmissä portaissa on ajauduttu jatkuvan rahapulan myötä siihen uskoon, että tämä seutu- ja paikallisteiden taso onkin riittävä. Eli maaseutumme tieverkon ei pitäisikään olla paremmassa kunnossa. Tällaiset ajatukset ja visiot pitää torjua ja edellyttää maaseutumme tieverkolle elvyttäviä toimia.
Valtion tulevan vuoden talousarvion valmistelun yhteydessä on julkisuudessa käyty keskustelua siitä, käyvätkö liikennehankkeet enää elvytyskohteiksi. Eli onko toteutusvalmiita hankkeita ja onko työvoimaa ja konekapasiteettia vapaana näihin töihin. Ne kun pitäisi polkaista nopeasti liikkeelle, jotta ne ehtisivät elvyttämään. Elinkeino eli rakentajat ovat vastanneet, että työvoimaa ja kalustoa on käytettävissä. Suuri osa kohentamista vaativista maaseudun teistä odottaa toimenpiteitä, joita ei paljon vanhaa hyvää konstia eli hyvää tupakkiaskin kanteen tehtävää suunnittelua kummempaa valmistelua kaipaa. Ne kaipaavat töihin tarttumista.
