TIEDOTUSVÄLINEILLE 15.9.09
Lisätietoja: maakuntajohtaja Jussi V. Niemi, puh. 248 1241
edunvalvontapäällikkö Jouni Koskela, 050 527 2129
Hallituksen budjettiesityksessä hyvää ja huonoa Pirkanmaalle.
Pirkanmaan liitto vaatii tieliikenteen alueellisiin investointeihin ja teemapaketteihin määrärahan korotusta.
Hallitus antoi tänään ensi vuoden talousarvioesityksensä eduskunnalle. Pirkanmaan osalta esityksessä on sekä hyvää että huonoa verrattuna maakunnan budjettitavoitteisiin. Kuluvana vuonna esitetyt ja hyväksytyt lisätalousarviot eli elvytyspaketit ovat toteuttaneet ja siten aikaistaneet jo joitakin maakunnan vuoden 2010 budjettitavoitteita kuten muun muassa koulurakennusinvestointeja, valtion vesihuoltohankkeita ja pienempiä liikennekohteita.
1) Pirkanmaan tavoitteiden mukaisia määrärahaesityksiä:
Tampereen teknillisen yliopiston ja poliisiammattikorkeakoulun toiminnan rahoitus
Yliopistojen rahoituksessa on Tampereen teknilliselle yliopistolle (TTY) esitetty valtion rahoitusta säätiön pääomaan 50 miljoonaa euroa. Tämä mahdollistaa TTY:n toimimisen toisena säätiöpohjaisena yliopistona pääkaupunkiseudun Aalto-yliopiston ohella.
Tampereella toimivan poliisiammattikorkeakoulun oppilaiden sisäänottomäärää voidaan esityksen mukaan kasvattaa selvästi johtuen muun muassa poliisien työllistämiseen panostamisesta. Kun poliisin perustutkinnon aloittaneiden määrä oli viime vuonna 218 ja arvio kuluvalle vuodelle on 312, niin tavoite ensi vuodelle on 380.
Suurten kaupunkien joukkoliikenteen tukea Tampereelle
Joukkoliikenteen kehittäminen näkyy suurten kaupunkien joukkoliikenteen tuen jatkumisena ja määrärahan korotuksena. Erillinen 7,5 miljoonan euron määräraha koko maassa on tarkoitettu muun muassa Tampereen joukkoliikenteen palvelutason lisäämiseen. Määräraha oli kuluvana vuonna 5,0 miljoonaa euroa.
2) Budjettiesityksen määrärahapuutteita Pirkanmaan tavoitteisiin verrattuna:
Tieliikenteen alueellisiin investointeihin ja teemapaketteihin saatava lisää rahoitusta
Liikenteen perusväylänpidossa tieliikenteessä alueellisten investointien ja teemahankkeiden määräraha on selvästi putoamassa ja käyttökohteet muuttumassa. Tähän asti teemahankkeilla on voitu parantaa liikenteen sujumista ja liikenneturvallisuutta muun muassa ohituskaistoja ja keskikaiteita rakentamalla. Nyt valtakunnallisiksi teemapaketeiksi on määritelty satamien ja terminaalien tieyhteyksien kehittäminen sekä pohjavesiohjelma. Näiden kohteiden investointeja ei ole Pirkanmaalla.
Alueelliset investoinnit ovat pieniä, lähinnä liikenneturvallisuusinvestointeja, joista alueet päättävät annettujen kehysten puitteissa. Hankkeet toteuttavat maakuntien kehittämisstrategioita ja hankkeista sovitaan maakuntien toteuttamisohjelmien yhteydessä. Koko maan määrärahan pienuus tietää sitä, että Hämeen tiepiirissä on käytettävissä alueellisiin investointeihin vain noin 400 000 euroa ensi vuonna.
Edellä olevaan perustuen Pirkanmaan liitto vaatii määrärahan lisäämistä tieliikenteen alueellisiin investointeihin sekä teemapaketteihin siten, että pääteiden turvallisuusinvestoinnit ja niille tarvittava rahoitus lisätään myös ohjelmaan.
Kuntien harkinnanvaraisen tuen tarve esitettyä suurempi ensi vuonna
Kuntien harkinnanvaraiseen tukeen on ensi vuonna esitetty 20 miljoonaa euroa, mikä on 5 miljoonaa euroa enemmän kuin kuluvana vuonna. Koska kuitenkin on selvästi nähtävissä, että kuntatalous tulee ensi vuonna selvästi heikkenemään, niin myös tarve harkinnanvaraiseen rahoitusavustukseen kasvaa.
Pirkanmaan liitto esittää, että tilapäisten tai poikkeuksellisten taloudellisten vaikeuksien vuoksi kunnille maksettavaa harkinnanvaraista rahoitusavustusta korotetaan.