TIEDOTUSVÄLINEILLE 8.9.09
Lisätietoja: aluekehitysjohtaja Jukka Alasentie p. 0500 733 620
Osaamiskeskusrahaa digitaaliset sisällöt -osaamisklusterille
Maakuntahallitus myönsi Teknologiakeskus Hermia Oy:lle Tampereen seudun osaamiskeskuksen Digitaaliset sisällöt -osaamisklusterille osaamisalan koordinointiin ja hankevalmisteluun maakunnan kehittämisrahaa 84 000 euroa.
Digitaaliset sisällöt -osaamiskeskuksen erityisalueita ovat yhteisöllinen media, pelillisyys ja ubimedia. Lisäksi osaamiskärkiä ovat open source -sisällöntuotanto ja teknologia.
Tampereen seudun osaamiskeskus pyrkii saattamaan yhteen uusien teknologioiden kehittäjät ja sisältöliiketoiminnan osaajat ja synnyttämään näin tutkimusta, tuotekehitystä ja uutta liiketoimintaa, joka hyödyntää uusia teknologioita, tuotantoprosesseja ja kuluttajatrendejä.
Valtioneuvosto on päättänyt 12.2.2009 osaamiskeskusohjelman rahoituksesta, joka jaetaan Pirkanmaan liiton kautta. Osaamiskeskustoimintaan on Pirkanmaalla kaikkiaan käytettävissä tänä vuonna 1,8 miljoonaa euroa.
Hankkeen hallinnoijana ja toteuttajana on toiminut 1.7.2009 alkaen Tuotekehitys Oy Tamlinkin tytäryhtiö Hermia Oy.