Hae sivustosta:
Nalkalankatu 12, P.O. Box 76, 33201 Tampere, Finland
Tel. +358 3 248 1111 (vaihde), fax. +358 3 248 1250
Avoinna: 9.00-15.00, email: pirkanmaan.liitto@pirkanmaa.fi

TIEDOTUSVÄLINEILLE 4.8.09

Pirkanmaan kansanedustajien neuvottelukunnan esitys verohallinnon asiakaspalvelutoimipisteiden säilyttämisestä Ylä- ja Etelä-Pirkanmaalla

Julkisuudessa olleiden tietojen mukaan verohallinnossa on meneillään organisaatiouudistus, missä ollaan supistamassa toimipisteverkostoa. Muutos on koskettamassa voimakkaasti myös Pirkanmaata. Vuoden 2007 alusta lähtien on Tampereella sijaitsevan Pirkanmaan verotoimiston alueella ollut seitsemän toimipistettä, jotka sijaitsevat Akaassa, Hämeenkyrössä, Mänttä-Vilppulassa, Orivedellä, Parkanossa, Sastamalassa ja Virroilla. Edellisen organisaatiomuutoksen yhteydessä on lisäksi päätetty, että vuoden 2012 alusta lähtien Hämeenkyrön ja Parkanon toimipisteet lakkautettaisiin ja niiden tilalle perustettaisiin toimipiste Ikaalisiin. Tuolloin toimipisteverkoston tavoitteena oli taata asiakaspalvelut siten, että jokaisessa seutukunnassa olisi vähintään yksi verohallinnon asiakaspalvelutoimipiste.

Saadun tiedon mukaan verohallinnossa valmistellaan Pirkanmaan toimipisteverkoston supistamista siten, että Tampereen lisäksi toimipisteet olisivat vain Ikaalisissa ja Sastamalassa. Uudistus on tarkoitus toteuttaa Ikaalisten osalta vuoden 2010 alusta. Jo kuluvan vuoden elokuussa Pirkanmaalla muut kuin Tampereen ja Sastamalan toimipisteet siirtyivät rajoitettuun aukioloaikaan, jolloin toimipiste on auki vain kahtena päivänä viikossa. Valmistelussa oleva uudistus johtaisi Pirkanmaalla muun muassa siihen, että Ylä-Pirkanmaalla, missä nyt on kolme toimipistettä, ei olisi jatkossa yhtään asiakaspalvelussa toimivaa verohallinnon toimipistettä.

Verohallinnon asiakkaille pitää taata kohtuullisen etäisyyden rajoissa mahdollisuus asioida toimipisteissä. Vaikka sähköisen palvelun osuus verohallinnossa onkin kasvamassa, niin kaikilla asiakkailla ei ole mahdollisuutta eikä taitoa sähköisten palveluiden käyttämiseen. Toimipisteiden asiakaskäyntitarpeista kertovat muun muassa seuraavat käyntiluvut: huhtikuussa 2009 kävi Oriveden toimipisteessä 565 asiakasta, Sastamalan toimipisteessä keväällä 2009 kävijöiden määrä on ollut runsaat 1200 kuukaudessa, Akaassa yli 500 ja Virroilla lähes 400 kuukaudessa.

Valtionhallinnon tuottavuusohjelman myötä valtion työpaikkoja on keskitetty ja siten heikennetty aluekeskusten ulkopuolella asuvien palveluita. Valtion paikallishallinnon keskittämissuuntaus on ollut ristiriidassa valtion alueellistamistavoitteiden kanssa, missä valtiohallinnon toimintoja on alueellistettu pääkaupunkiseudulta muualle maahan.

Verohallinnon nyt valmistelussa olevaa muutosta ei voi pitää tarkoituksenmukaisena Ylä-Pirkanmaalla ja Etelä-Pirkanmaalla.

Edellä olevaan perustuen esitämme, että ainakin yksi asiakaspalvelussa toimiva verohallinnon toimipiste säilytetään sekä Ylä-Pirkanmaan että Etelä-Pirkanmaan seutukunnissa.

Lisätietoja antavat Pirkanmaan kansanedustajien neuvottelukunnan puheenjohtaja Tero Rönni, p. 050 511 3152 tai varapuheenjohtaja Mikko Alatalo, p. 050 511 3063

Pirkanmaan kansanedustajien neuvottelukunnan sihteeri  Jouni Koskela, 050 527 2129


PIRKANMAAN KANSANEDUSTAJIEN NEUVOTTELUKUNTA

Julkaisujärjestelmä: Mediasignal Communications