Maakuntajohtaja Jussi V. Niemen kolumni 25.6.09

Suurtakin suuremmaksi

Ideakilpailulla suuruutta

Helsingistä halutaan tehdä metropoli. Ajatus ei ole uusi, sillä jo 1900-luvun alkupuolella Eliel Saarinen laati Suur-Helsinki - suunnitelmia, jotka perustuivat ajatukselle kantakaupungin ulkopuolelle kasvavasta eurooppalaisesta suurkaupungista. Noin sata vuotta Saarisen suunnitelmien jälkeen järjestettiin kansainvälinen ideakilpailu "Greater Helsinki vision 2050", jonka tavoitteena on tehdä Helsingistä vieläkin suurempi. Jo järjestäjien joukko kertoo osaltaan tästä: Kun Saarisen suunnitelmien taustalla oli yksityinen maanomistaja, oli suunnitelmien tilaajana tällä kertaa 14 Etelä-Suomen kuntaa ja ympäristöministeriö.

Kilpailun tarkoituksena oli kehittää kestävän kehityksen mukaisia strategioita ja konkreettisia ratkaisuja Helsingin seudun aseman ja kilpailukyvyn vahvistamiseksi vetovoimaisena asuin- ja liiketoiminta-alueena. Tavoitteena oli löytää ratkaisuja ennen kaikkea pääkaupunkiseudun asunto-ongelmaan. Nykyinen asuntotarjonta ja hintataso kun eivät kilpailuohjelman mukaan vastaa lapsiperheiden tai seudulla työssä käyvien ja sinne mahdollisesti muuttavien tarpeisiin. Kilpailijoilta odotettiin kokonaisvisiota seudusta, joka mahdollistaisi 70 miljoonan kerrosneliömetrin uudisrakentamisen vuoteen 2050 mennessä.

Kilpailu herätti ansaittua kiinnostusta. Vaikka tehtävä osoittautuikin arvostelupöytäkirjan mukaan haastavaksi, löytyi ehdotusten joukosta voittaja, joka sisälsi maankäytön visioiden lisäksi kuvauksia tulevaisuuden elämäntavoista, asumisesta ja työnteosta. Voittanut ehdotus perustuu Helsinki-keskeiseen metropolialueeseen, joka on yhdistetty supernopeiden junayhteyksien avulla idässä Pietariin, lännessä Tukholmaan ja etelässä Tallinnaan. Työssä painotetaan ajan hengen mukaisesti eheytyvää, tiivistä ja tasapainoista yhdyskuntarakennetta, ja ote on kansainvälinen.

Helsingin merkitys Suomelle on kiistaton. Helsinki on pääkaupunkina valtakunnan hallinto- ja talouskeskus ja toimii muiden pääkaupunkien tapaan näyteikkunana muulle maailmalle. Pääkaupunkia on kautta aikojen perustellusti kehitetty muuta maata voimakkaammin. On hyvä, että pääkaupunkiseudun kehittämiselle haetaan uusia ratkaisuja ja kansainvälisiä näkökulmia. Myös Eliel Saarinen haki esimerkkiä ulkomailta.

Lähtökohtana keskittäminen

Saarisen laatiessa Suur-Helsinki suunnitelmaansa oli Helsingin väkimäärä alle 140 00 asukasta. Koko maan asukasluku oli tuolloin noin 3 miljoonaa. Rohkeimmissa olettamuksissaan Saarinen arvioi Helsingin väestömääräksi vuonna 1945 jopa 549 880 asukasta, mikä on noin 15 000 vähemmän kuin Helsingin väkimäärä oli vuoden 2007 alussa.

"Greater Helsinki 2050" - visio lähtee lähes yhtä rohkeista olettamuksista. Kilpailuohjelmassa pääkaupunkiseudun metropolialueen asukasmäärän oletetaan kasvavan seuraavan 50 vuoden kuluessa 1,3 miljoonasta noin kahteen miljoonaan asukkaaseen. Kun koko Suomen väkiluku ilman nykyisestä merkittävästi voimistuvaa kansainvälistä muuttoliikettä tulee ennusteiden mukaan olemaan 5,7 miljoonan asukkaan vaiheilla, olisi pääkaupunkiseudun osuus Suomen väestöstä vuonna 2050 nykyisen neljänneksen sijasta noin 35 %. Käytännössä tavoitteeksi asetettu väestökehitys merkitsisi 1990-luvun lamavuosien jälkeen maassamme vallinneen voimakkaan sisäisen muuttoliikkeen jatkumista yhtä vilkkaana seuraavat 50 vuotta ja maamme muuttoliikkeen kohdentumista kokonaisuudessaan ainoastaan pääkaupunkiseudun metropolialueelle.

Kun järjestäjät ovat asettaneet näinkin voimaperäisen tavoitteen keskittää väestö Helsingin seudulle, on perusteltua tarkastella tavoiteltua kehitystä ja sen vaikutuksia laajemmin. Saattaisihan metropolivision toteutuminen hyvinkin tarkoittaa Suomen itä- ja pohjoisosien autioitumista.

Tuotannossa kansantalouden perusta

Aluetalouksien kehitys on viime aikoina edennyt voimakkaan keskittyvästi. Kun kehitys on jostain syystä päässyt vauhtiin, se kumuloituu ja vahvistaa itse itseään. Kansainvälistymisen ja Euroopan yhdentymisen on nähty voimistavan tätä kehitystä, ja myös mittakaavaeduilla arvellaan olevan suuri merkitys monilla tuotannonaloilla. Esimerkit ovat kuitenkin osoittaneet, että keskittymiskehityksestä saadaan hyötyjä vain tiettyyn rajaan asti. Tämän jälkeen nousevat esille keskittämisen kielteiset vaikutukset, mistä on runsaasti esimerkkejä pääkaupunkiseudulla.

Aluekehitystä kuvaavat tunnusluvut osoittavat, että kehitysvoimaa on myös pääkaupunkiseudun ulkopuolella. Vaikka noin kolmannes bruttokansantuotteesta syntyykin Helsingin seudulla, tapahtuu kilpailukykynsä globaalissa taloudessa jokaisena päivänä mittaavien, kansantalouden kannalta keskeisten alojen tuotanto maassamme valtaosin muualla kuin pääkaupunkiseudulla.

Globaalissa kilpailussa mukana olevaa tuotantoa on itse asiassa pääkaupunkiseudulla varsin rajallisesti. Sen sijaan siellä on runsaasti valtionhallinnon virastoja, yritysten pääkonttoreita, keskusjärjestöjen päämajoja ja muuta hallintoa, joka kilpailee, jos kilpailee lainkaan, kotoisilla markkinoilla ja lähinnä työvoimasta. Tällä työnjaollisella piirteellä on merkitystä aluetalouksien kasvukyvylle sitäkin enemmän, kun tiedetään että julkinen sektori ei enää ole Suomen talouden laajenemiskykyisin osa, kuten se vuosikymmenet oli. Valtion toimintojen alueellistamisella ja tuottavuuden lisäämistoimenpiteillä on niilläkin tähän oma merkityksensä. Näin ollen pääkaupungin rooli Suomen kasvumoottorina ei ole automaattinen eikä kiistaton.

Aluerakenne tukemaan kansantaloutta

Käytännön esimerkit ovat osoittaneet, että Suomessa voidaan luoda riittävä kriittinen kapasiteetti innovaatiotoiminnalle ja siitä kumpuavalle tuotannolle usealla alueella. Aluemaantieteellisesti ja keskeisten infrastruktuurikeskittymien sekä kehityskäytävien suhteen esimerkiksi Pirkanmaa ja Tampere ovat varsin keskeisessä asemassa välittäjäalueena Suomen sisäisen kehityksen tukemisessa. Kaupunkimaisen Helsinki -Tampere -vyöhykkeen kehittyminen on hyvä esimerkki pääkaupunkiseutuun tukeutuvasta sisämaan kasvuvyöhykkeestä ja sen mahdollistamista eduista muiden muassa työvoiman liikkuvuudessa ja alueellisen potentiaalin hyödyntämisessä. Kansantalouden kannalta merkittävää tuotantoa on runsaasti myös muualla Suomessa. Näilläkin alueilla tulisi voida myös mahdollistaa kilpailutalouden menestymisen edellyttämät olosuhteet.

Tämän alueellisesti laajalti olemassa olevan potentiaalin hyväksikäytössä tuleekin suosia rakenteellisia ratkaisuja, jotka auttavat kehityskäytävien kasvuvaikutusten heijastumista kattavasti pääkaupunkiseudun ohella myös Sisä-Suomeen. Valtakunnan monikeskuksinen kehitys ja koko Suomen elinvoimaisuus on perusteltua turvata. On myös pääkaupunkiseudun etu, ettei se yksin yritä ottaa vastatakseen koko kansantalouden kantokyvystä ja maan väestön elinmahdollisuuksien kehittämisestä. Maamme eri osien tarkoituksenmukainen työnjako sekä olevan aluerakenteen tehokas hyödyntäminen muodostavat kansantalouden kannalta pelkästään pääkaupunkiseudun kehittämistä paremman kokonaistuloksen.

Ei kaikkia munia samaan koriin

Tähän asti kansallisessa kaupunkipolitiikassa on pidetty tavoiteltavana koko maan kattavaa vahvojen keskusten verkkoa, jonka osilla on toimiva vuorovaikutus keskenään. Kuinka voisi olla perusteltavissa, että Suomen kehityksen sitominen vielä nykyistä vahvemmin pääkaupunkikeskeisyyteen olisi kansallisen menestymisen välttämätön ehto. Helsingin seudun ei varmasti ole tarkoituksenmukaista kasvaa ja vahvistua esimerkiksi itäisen Suomen kustannuksella, ja siten heikentää maan keskusverkkoa sen muutenkin uhanalaisimmalta osalta.

Asiaan liittyy mittavan väestön joukkomuuton edellyttämä infrastruktuurin uudisrakentamistarve. On jo olemassa olevan kansallisvarallisuuden tehotonta käyttöä ja suorastaan tuhlausta, jos valmiit rakenteet hylätään samalla kun korvaavat, uudet rakenteet synnytetään pääkaupunkiseudun ympäristöön.

Tärkeiden toimintojen hajauttaminen maantieteellisesti on massiivista keskittämistä kaukonäköisempää ja kestävämpää politiikkaa. Sisämaahan suuntautuvia kasvukäytäviä ja liikenneyhteyksiä on ehdottomasti syytä hyödyntää pääkaupunkiseudun kasvun kanavoinnissa. Näin toimien saadaan osaltaan vahvistettua myös niitä toiminnallisia yhteyksiä, joita maan muiden osien dynamiikan kytkentä pääkaupunkiseutuun edellyttää.
Voidakseen suunnata katseensa kilpailukykyisenä maailmalle, tulee Helsingin metropolialueella olla vahvat kotimarkkinat - tukeva selusta. Helsingin seudun on mahdollista voida hyvin ja olla kansainvälisesti kilpailukykyinen vain, jos koko Suomi voi hyvin ja on kilpailukykyinen.

Hyvinvointia koko maahan

Ratkaiseeko "Greater Helsinki 2050" - visio sitten pääkaupunkiseudun asunto-ongelmat tai lapsiperheiden ja pääkaupunkiseudulla työssäkäyvien tarpeet? Vaikuttaa pikemminkin siltä, että visio on tarkoitettu toimimaan yhdenlaisen kaupunkipolitiikan manifestina maassamme. Sisäisen muuttoliikkeen kohdentaminen ainoastaan pääkaupunkiseudulle ei välttämättä johda kansalaisten hyvinvoinnin kannalta parhaaseen mahdolliseen lopputulokseen.

Jos ja kun suomalaiset halutaan saada asumaan nykyistä tiiviimmin, mille on hyviä perusteluja, ja mikäli näin halutaan vähentää liikkumistarvetta ja päästöjä sekä säästää yhdyskuntarakenteen hajautumisesta aiheutuvia kustannuksia, tulisi tätä kehitystä edistää ja rohkaista koko maan mitassa ja maakuntien tasolla eikä pyrkiä ainoastaan keskittämään väestöä jo ennestään ruuhkaiselle pääkaupunkiseudulle. Näin varmistettaisiin koko maan pysyminen elinvoimaisena.

Kehittämisen tavoitteena tulee olla kansantaloutemme kokonaisvaltainen vahvistaminen olemassa olevaa aluerakennetta järkevästi kehittämällä ja hyödyntämällä. Tässä kehittämisessä tulee luonnollisesti tunnustaa pääkaupungin erityisasema. Hyvän elämän edellytykset ja kansalaisten hyvinvointi on kyettävä turvaamaan maassamme kattavasti ja laaja-alaisesti alueiden omien vahvuuksien, osaamiseen perustuvan erikoistumisen ja yrittämisen sekä alueiden välisen yhteistyön ja verkottumisen avulla.